Iina loisti Latviassa

Punamustien kaikki viisi pelaajaa olivat perjantaina avauskokoonpanossa, kun naisten B-maajoukkue voitti kaksoismaaottelun toisessa osassa Latvian puhtaasti maalein 3-0 (0-0).

PK-35 Vantaan Iina Salmi viimeisteli 64 minuutin kohdalla 1-0-johtomaalin rangaistuspotkusta sekä varttia myöhemmin 3-0-osuman hyvin pelatun hyökkäyksen päätteeksi. Punamustien Elina Salmi, Roosa Toivanen ja Tia-Maria Jaakonsaari pelasivat Iinan tavoin koko ottelun. Vilma Väisänen otettiin vaihtoon parikymmentä minuuttia ennen loppua.

- Tiesimme, että Latvia pyrkii tukkimaan keskikentän. Pelasimme avauspuoliajalla hieman hermostuneesti, mutta toisella jaksolla löysimme keinoja murtautumiseen, päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälä sanoo Palloliiton verkkosivuilla.    

Tuplamaaottelun ensimmäinen osa päättyi keskiviikkona Suomen 4-2-voittoon. Iina teki silloin pelin lopullisesti ratkaisseen neljännen maalin. B-maajoukkue tarjoaa pelaajille tärkeän väliportaan matkalla kohti naisten A-maajoukkuetta.

- Olen todella tyytyväinen tähän viikkoon Latviassa. Tämä antoi meille paljon ja osoitti, että ryhmästä löytyy useita haastajia A-maajoukkueelle, Lappi-Seppälä jatkaa.

PK-35 onnittelee punamustien maajoukkuepelaajia kahdesta vakuuttavasta voitosta ja toivottaa heille erinomaista futiskauden jatkoa!