Olosuhdepuolella uutta osaamista

PK-35:n miesten edustusjoukkueen huoltajana päättyneellä kaudella toiminut Peter Henriksson on aloittanut tänä vuonna lisäksi seuran olosuhdevastaavana.

Henrikssonilla on vahva kiinteistöammattilaisen tausta, joten nykyiset tehtävät punamustissa ovat hänelle tuttua alaa. Hän on jo ollut saneeraamassa Pihlajamäen MagneCit Areenalle mm. valmentajien ja tuomarien pukukoppia sekä rakentamassa kentän kahvilan terassia.

- Seuralla oli tarve näille tieyille korjaus- ja muutostöille ja on edelleen halu kehittyä joka osa-alueella. Etsimme tämän takia vielä kaikille sopivaa toimintamallia. Kehitettävää on paljon jäljellä, mikä toki lisää tämän työn mielenkiintoa, Henriksson sanoo.

- Tarkoitus on, että jatkan myös miesten joukkueen taustatehtävissä, mutta roolijakomme ei ole vielä täysin selvillä.  

PK-35:n päätoimisena kentänhoitajana ja seuravalmentajana aloitti syyskuun alussa Matti Winter, joka on valmentanut punamustissa eri ikäluokkia jo kymmenkunta vuotta. Pitkän linjan seuratoimijan päävastuualueena on kenttien, hallien ja pukukoppien yleinen siistys, kunnossapito ja turvallisuus. Hän on kenttä- ja hallitilanteesta luonnollisesti yhteydessä myös joukkueiden suuntaan.

- Vaikka PK-35:n toiminta kehittyy koko ajan, pyrin samalla ideoimaan, miten olosuhteitamme voisi yhä parantaa, Winter sanoo.

Seuravalmentajana hänen työhönsä kuuluu toiminta poikien B2:ssa sekä myöhemmin mahdollisesti apuvalmentajana jossakin toisessa joukkueessa. B2:n päätavoitteena on kehittää ja nostaa pelaajia ikäluokan ykkösjoukkueeseen.

- PK-35:n kaltaisessa tiiviissä yhteisössä on tosi mukava toimia!

Seura kiittää Peter Henrikssonia ja Matti Winteriä kommenteista sekä toivottaa heille positiivista virtaa uusiin tehtäviin!