Menu

Cup-taival päättyi jälleen rangaistuspotkuihin – HIFK 4. kierrokselle

Pihliksen keskiviikkoillassa nähtiin todella kova Suomen Cupin koitos PK-35:n ja HIFK:n välillä. 90 minuutissa joukkueet eivät löytäneet joukostaan parempaansa, joten taistelu huipentui rangaistuspotkukilpailuun. PK-35:n cup-taival päättyi, kuten niin monena vuonna aiemminkin, rangaistuspotkukilpailuun.

PK-35 – HIFK 2-3 (2-2, 0-1) rp. 3-5
45’ 0-1 Aapo Hyppönen
57’ 0-2 Antti Ulmanen
60’ 1-2 Samuel Vuohtoniemi
84’ 2-2 Kevin Ingoli

Rangaistuspotkut:
0-1 Antti Ulmanen
erp. Yassin Adam
0-2 Emil Pallas
1-2 Kevin Ingoli
1-3 Mosawer Ahadi
2-3 Mustafa Beyai
2-4 Jarkko Heimonen
3-4 Tomi Kurvinen
3-5 Mustapha Coker

Toista vuotta peräkkäin PK-35 ja HIFK hakivat Suomen Cupissa jatkoon menevää joukkuetta rankkareilla.  

Yhteenveto

Ottelun alku oli hermostunut kummaltakin joukkueelta, ja tapahtumia avausnelivitosen aikana ei liiemmin ollut. Kumpikin joukkue onnistui luomaan muutamia puolittaisia tontteja maalintekoon, mutta oikein mitään mainittavaa ei tapahtunut kummassakaan päässä. Aivan avausjakson loppuhetkillä HIFK siirtyi kuitenkin kamppailussa johtoon, kun Nikolas Sairan keskitys löysi Aapo Hyppösen boksista. KTP-lainapelaajan jatko suuntautui kohti oikeaa alanurkkaa, ja pallo luiskahti epäonnisesti Felix Ferahyanin alta verkon perukoille.

Toinen nelivitonen sai terävän startin, kun HIFK:n Mustapha Coker kokeili noin 25 metristä heti avausminuutilla, mutta miehen kuti liiteli niukasti ohi maalin. 53. minuutilla PK:n tasoitus oli lähellä, kun Valdrin Rashica toimitti palloa boksiin vasemmalta, ja Yassin Adam oli kytiksellä maalin edessä. Adam ei aivan päässyt palloon kiinni ja viimeinen viimeistely jäi uupumaan. Hetki tästä, HIFK siirtyi 2-0 johtoon. Jarkko Heimosen laatupallo löysi boksista Antti Ulmasen, jonka pusku osui ylärimaan, josta pallo pomppi torjuntaan venyttäneen Felix Ferahyanin käden kautta maaliin. 

Yhteensä seitsemän Punamustaa pelaajaa pelasi ensimmäistä kertaa Pihliksen Wembleyllä kotiyleisön edessä.

Punamustat eivät kuitenkaan olleet vielä viimeistä sanaa ottelussa sanonut. Pari minuuttia edellisestä, Yassin Adam nosti Punamustien hyökkäystä keskeltä, ja noustessaan boksiin “Bobi” pelasi vierelleen Samuel Vuohtoniemelle. Pirteän ottelun pelannut 17-vuotias pelimies teki nopean käännöksen ja Vuohtoniemen nopea laukaus yllätti Sam Jammehin, ja kavennusmaali oli nähnyt päivänvalon. 

PK:n painaessa päälle, HIFK sai 70. minuutin kohdalla vastahyökkäyspaikan Vuohtoniemen harhasyötön jälkeen. Robbie Azodo kiihdytti pitkältä omalta kenttäpuoliskolta läpiajoon, vaikka Vuohtoniemi oli koko ajan selässä kiinni. Boksissa Azodo ohitti Ferahyanin, mutta kovan työn tilanteessa ehtinyt Vuohtoniemi kerkesi vielä estämään Azodon viimeistely-yrityksen. PK:n paineistus ja toisen puoliajan hallinta palkittiin 85. minuutilla. Kosvolaisduo Valdrin RashicaXhevdet Gela pelasivat nopeasti kulman peliin, Gelan keskitys löysi boksista Kevin Ingolin, jonka puskun Jammeh vielä torjui, mutta maassa pötköttäessään “Keevo” tuikkasi pallon maaliin ja pelin tasoihin. PK-kannattajien suosikkeihin kuuluvan Ingolin edellisestä maalista Pihliksen Wembleyllä oli ehtinyt kulua vaatimattomat 1662 päivää. 

Tasoituksen jälkeen PK-35 pystyi tuottamaan painetta HIFK:n kenttäpuoliskolle, kuten koko toisen nelivitosen ajan, mutta kamppailu eteni lopulta rangaistuspotkukilpailuun. PK:n Yassin Adam oli ikävä kyllä ainoa pelaaja, joka ei rangaistuspotkussa onnistunut, joten HIFK eteni Suomen Cupin 4. kierrokselle.

PK-35 tippui jo 5. kerran peräkkäin cup-turnauksesta rangaistuspotkukilpailun päätteeksi. 

Ottelun kooste:

Kommentit

PK-35:n päävalmentaja Kim Raimi oli luonnollisesti pettynyt, mutta myös luottavainen tulevan suhteen, ottelun jälkeen. 

– Olimme vähän turhan hermostuneita ja hätäisiä ensimmäisellä puoliajalla pallon kanssa. Pystyimme kuitenkin taas puolustamaan HIFK:n pois maalipaikoilta kokonaan tarpeeksi laadukkaan oman boksin puolustamisen johdosta, mutta jouduimme kuitenkin tauolle maalin takaa-ajo asemassa hyvin epäonnekkaalla tavalla.

– Nousimme sillasta, vaikka HIFK onnistui tuplaamaan johtonsa pelin ensimmäisestä maalipaikastaan 55 minuutin kohdalla. Eikä pelkästään pelkän tahdon voimalla, vaan ihan loogisella peliesityksellä. Tätä puolsi se, että paineistimme palloa paremmin, voitimme kakkospalloja enemmän sekä hyökkäsimme monipuolisemmin myös muodon sisältä.

– Saimme ison boostin ja vaihteen päälle hyvin pelatun 1-2-kavennusmaalin jälkeen kotiyleisön kannustuksesta. Onnistuimme myös muutamissa pelin sisäisissä päätöksissä, joka käänsi vaakakuppia meidän suuntaan. Pelaajat painoivat viimeisen 35 minuuttia erittäin hyvin. Saimme mm. paljon erikoistilanteita ja pääsimme niissä palloon 4-5 kertaa ensimmäisenä, tasoitimme pelin sellaisesta tilanteessa ja olisimme voineet myös pelin lopussa voittaa, mutta aika loppui kesken.

– Rankkareissa onnistuimme nyt paremmin, mutta tarina oli tuttu, eli tipuimme jälleen cup-kilpailusta ulos rankkareilla. Onnittelut HIFK:lle jatkopaikasta.

Yassin Adam oli varsin pirteällä pelipäällä jälleen keskiviikkona, ja aika monelle HIFK-pelaajalla piti ”Bobin” kanssa kiirettä.

PK-35 Kokoonpano

Felix Ferahyan – Samuel Vuohtoniemi, Tomi Kurvinen, Alieu Ceesay, Eero Karjalainen (76’ Otto Kouva) – Xhevdet Gela, Tommi Tainio (68’ Richard Florent), Oskari Kekkonen (68’ Kevin Ingoli) – Valdrin Rashica, Mustafa Beyai, Yassin Adam.

Seuraavat ottelut

PK-35 keskittyy jatkossa vain Kakkoseen tämän kauden osalta ja kotiavauksemme on edessä reilun viikon kuluttua, kun Reipas saapuu kylään. HIFK-ottelussa oli hieno tunnelma läpi tapahtuman, pidetään se myös tämän kauden Kakkosen peleissä. Nähdään Algeco Areenalla jälleen ensi lauantaina!

PK-35:n kausikortit

PK-35:n kotiotteluiden irtoliput

Kevin Ingoli iskee jälleen maaleja Pihliksessä – käsi ylhäällä sen kunniaksi!

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap