Keskuspuolustaja Frankline Okoye jatkaa PK-35:n takalinjoilla myös tulevalla kaudella. Joukkue kohtaa lauantaina harjoitusottelussa vieraskentällä SJK:n edustusjoukkueen.
PK-35 ja 25-vuotias keskuspuolustaja Frankline Okoye ovat tehneet sopimuksen kaudesta 2025. Nigerialaistoppari palasi lomajaksoltaan PK-35:n treenivahvuuteen tammikuun aikana, ja jo hyvässä vaiheessa olleet sopimusasiat saatiin viimeisteltyä.
– Tuntuu hyvältä aloittaa toinen kauteni PK-35:ssa. Harjoitukset etenevät hyvin. Treeneissä on ollut paljon myönteisiä asioita ja korkea tempo, Okoye kertoo.
– Tuntuu, että kaikki ovat samalla sivulla, ja kaikille selkeytyy koko ajan, mitä haluamme tehdä ja miten haluamme pelata joukkueena. Uskon, että tulevasta kaudesta tulee edellistä parempi!
Okoye on esiintynyt Suomen kahdella korkeimmalla sarjatasolla IFK:n Mariehamnin paidassa 27 ottelussa Veikkausliigassa vuosina 2020-21 ja FF Jaron sekä PK-35:n paidassa 41 ottelussa Ykkösliigassa kausilla 2022 ja 2024.
Viime kaudella Okoye oli merkittävä osa PK-35:n takalinjoja, joskin muutama peli jäi väliin muun muassa korttitilistä johtuvien pelikieltojen takia. Topparina sekä tarvittaessa laitapakkina luutiva nigerialainen onnistui viime kesänä myös kertaalleen maalinteossa hienolla laukauksella kulmapotkun jälkeen Jaroa vastaan Pihliksessä.
Talven treenipeleissä Okoye on esiintynyt vielä maltillisin minuutein, mutta hän on huomenna mukana, kun joukkueen bussi suuntaa kohti Pohjanmaata.
Lauantaina Seinäjoelle
PK-35:llä on lauantaina edessä mielenkiintoinen testi Veikkausliigassa pelaavaa SJK:ta vastaan. PK-35 on pelannut alkuvuoden aikana yhteensä neljä ottelua ja aloitti viikko sitten kilpailulliset ottelunsa Ykkösliigacupissa tasapelillä EIF:ää vastaan.
Ykkösliigacupin pelien välissä joukkue kohtaa nyt harjoitusottelussa ensimmäistä kertaa tänä talvena Veikkausliigajoukkueen. Alkuvuoden aikana PK-35 on pelannut muita Ykkösliigajoukkueita sekä Tallinna Kalevia vastaan ilman tappiota, ja pelillisesti tekeminen on edennyt oikeaan suuntaan.
SJK on pelannut kahtena edellisenä viikonloppuna liigacupin matseja. Toissa viikolla se kävi pelaamassa Tampereella 1-1-tasapelin Ilvestä vastaan ja viikko sitten kukisti FF Jaron 2-1 Pietarsaaressa. SJK:n maaleista liigacupissa ovat vastanneet Jeremiah Streng kahdesti ja Marius Könkkölä kerran.
Viime kaudella Veikkausliigassa neljänneksi sijoittunut Stevien Grieven luotsaama ryhmä on kokenut muutamia merkittäviä muutoksia talven aikana. Joukkue on menettänyt keskiakseliltaan avainpelaajista toppari Ville Tikkasen HJK:hon, keskikentän Pyry Hannolan Puolaan ja maalinsylkijä Jaime Morenon Indonesiaan.
SJK:n uusista hankinnoista mainittakoon aiemmista peleistä sivussa ollut färsaarelaistoppari Samuel Chukwudi sekä Veikkausliigasta ennestään tutut keskikentän hyökkäävien roolien Marius Könkkölä ja Elias Mastokangas. Joukkueessa on myös reilusti jatkuvuutta viime kauden rungosta.
PK-35 lähtee Seinäjoelle pääasiassa viime peleistä tutulla ja sopimuspelaajista koostuvalla ryhmällä, joskin pelaavassa kokoonpanossa nähdään joitain muutoksia edeltäviin peleihin verrattuna. Lisäksi joukkueen mukana treenaillut Hussein Mohamed nähtäneen huomenna PK-35:n kokoonpanossa.
Viime viikkoina pikkuvaivoista kärsineet Joonas Sundman, Liam Lokake ja Eero Markkanen huilaavat yhä huomenna, ja lisäksi sairastelut vaikuttavat hieman pelaajatilanteeseen.
Ottelu pelataan lauantai-iltapäivänä Seinäjoen Wallsport Areenalla. Pyrimme julkaisemaan koosteen ottelusta viikonlopun aikana sosiaalisen median kanavissamme.
Ykkösliigacupin ensimmäinen kotiottelu pelataan ensi viikon lauantaina Talin hallissa. Lipunmyynti otteluun tapahtuu ennakkoon Nettilipun kautta.
SJK – PK-35 lauantaina klo 14.45, Wallsport Areena, Seinäjoki
PK-35:n kauden 2025 julkistetut pelaajasopimukset, 7.2.
Maalivahti: Ville Viljala
Puolustus: Tuukka Andberg, Liam Lokake, Frankline Okoye, Karo Räsänen, Rasmus Sipi, Joonas Sundman, Shunta Uchiyama, Kasper Viramäki
Keskikenttä: Ayuub Abdi, Juta Nakanishi, Emil Pallas, Jasper Pikkuhookana, Eino-Iivari Pitkälä, Sibito, Maximo Tolonen
Laitapelaajat: Mustafa Beyai, Umar Bala Muhammed, Ayuub Ahmed-Nur, Samba Sillah
Hyökkäys: Pedro Diniz, Eero Markkanen, Endrit Mehmeti