Menu

Haastattelussa Rafael Lehtonen – ”Tykkään tästä ympäristöstä”

Kerroimme viime viikolla kahden ex- Punamustan paluusta takaisin Pihlikseen. Heistä toinen on 20-vuotias Rafael Lehtonen, joka edusti PK:ta yhden vuoden ajan kaudella 2020. Kahden Atlantis-vuoden jälkeen “Rafa” palaa Pihlikseen hyvällä fiiliksellä, ja isoin odotuksin. 

Jututimme Lehtosta sopimuksen allekirjoituksen jälkeen, ja tämä haastattelu on luettavissa alta.

 


 

Rafa, parin vuoden tauon jälkeen taas punamustassa. Tervetuloa takaisin! Millaiset fiilikset on paluusta Pihlikseen?

– Kiitos paljon. Tosiaan pari vuotta mennyt viime kerrasta, sen aikana on tuntunut eritoten futiksen suhteen, että eteenpäin on menty. Viimeksi en ollut vielä valmis, enkä pystynyt näyttämään parastani. 

– Olin viimeksi täällä vasta 17-vuotias, silloin ei ollut vielä rahkeita ja fysiikkaa tarpeeksi, vaikka olin jo HPS:ssä ehtinyt miesten peleissä debytoida. Silloin oli myös paljon loukkaantumisia, tuntui välillä, että se oli yhdet treenit ja sitten taas lasaretissa. Meillä oli silloin myös todella kova joukkue, kävin jonkun matsin A-junnuissa pelaamassa, mutta ei siihen Kakkosen joukkueeseen oikein jakoja ollut. Toivottavasti saamme tänä vuonna myös kovan jengin kasaan, ja tiedän sen, että olen nyt paljon valmiimpi pelaaja ottamaan vastuuta.

Sinusta oli myös jonkin verran kiinnostusta ylemmältä sarjatasolta, mutta valitsit PK:n. Mitkä tähän olivat ratkaisevia asioita?

– Olen jutellut Kimin (Raimi) kanssa ja olen pitänyt siitä mitä olen kuullut. Haluan päästä pelaamaan hyvässä jengissä ja uskon, että täällä se on hyvin mahdollista. Tykkään tästä ympäristöstä, joka täällä on, se on hyvä alusta kehittyä nuorelle futaajalle ja PK:n ajama pelityyli sopii minulle erittäin hyvin. 

– Olisin voinut ehkä päästä ylemmäskin pelaamaan, mutta näen tämän itselleni tällä hetkellä parhaana mahdollisena vaihtoehtona. Kahtena viime kautena pelasimme Atlantiksen kanssa noususta, mutta emme siinä onnistuneet. Nyt haluan PK:ssa saada ehjän kauden ja voittaa. 

Tosiaan, viimeisen kahden kauden ajan edustit Atlantista. Millaisia kausia ne ovat olleet henkilökohtaisella tasolla?

– Paljon peliaikaa olen saanut eri sarjoissa, kuten siellä on tapana. Sitä kautta fysiikka on mennyt eteenpäin ja myös erilaisia pelipaikkoja on tullut pelattua paljon. Olen sitä myöten monipuolistunut myös älyttömän määrän. Koen, että pystyn pelaamaan hyvällä tasolla, niin laitapakkina, keskikentällä, laitahyökkääjänä ja miksei myös ihan kärjessä. Tällä tavoin ajatellen aikani Atlantiksessa oli henkilökohtaisesti erinomainen. Viimeksi, kun PK:ssa ollessani olin laitahyökkääjä/hyökkäävä keskikenttä, mutta nyt tänne palaa paljon monipuolisempi pelaaja. 

Onko näistä paikoista joku oma suosikkisi?

– Hmm, se on aika hankala kysymys. Tykkään yleisesti pelata missä tahansa, mutta ehkä kuitenkin edelleen se hyökkäävä keskikenttä.

Miltä on tuntunut pelata eri pelipaikoilla ja myös useasti hieman alempana, mitä aiemmin.

– Ensimmäistä kertaa, kun pelasin pakkina olin vähän ihmeissäni, mutta mitä enemmän olen siellä pelannut, sitä omemmalta se on tuntunut. Se on ollut hauskaa, kun on saanut opetella uusia asioita. Esimerkiksi laitapakkina pelatessa on saanut miettiä selustan puolustamista tai linjassa sijoittumista, mitkä aiemmin ei pahemmin ole pelaamistani koskettanut. Pakkina pääsen myös aika usein osallistumaan hyökkäyspelaamiseen, joka tietenkin sopii minulle erittäin hyvin. 

Pelipaikkoja on tullut lisää ja fyysisyyttä myös. Mikä muu on muuttunut Rafael Lehtosessa sitten viime näkemän PK:ssa?

– Olen kasvanut henkisesti, käsittelen paineita paremmin ja se on vaikuttanut positiivisesti pelaamiseeni, se on varmaan ollut jopa suurin kehittymisen kohde parin vuoden aikana. Osaan myös nauttia enemmän jokapäiväisestä tekemisestä, esimerkiksi ihan pelkästään treeneistä. Siihen varmasti vaikuttaa myös se, että olen pysynyt kunnossa viime vuodet hyvin. Nautin tällä hetkellä paljon jalkapallosta.

Tiedät mitä odottaa Kakkosen peleiltä, kun olet viimeisen parin vuoden ajan siellä pelannut. Mitä odotat muuten tulevasta kaudesta? 

– Odotan, että saamme hyvän porukan kasaan, jossa on hyvä tekemisen meininki ja toivon, että saamme luotua eteenpäin menevän ilmapiirin tänne Pihlikseen. Viime kausi oli PK:lle hankala, mutta uskon, että yhdessä pystymme tekemään tästä hyvän jutun. 

Mikä on sinun henkilökohtainen tavoite tulevalle kaudelle?

– Haluan olla joukkueen johtopelaajia, isossa roolissa kentällä ja sen ulkopuolella. 

 

Tällä viikolla tapahtuu vielä erilaisia asioita PK-35:n miesten edustusjoukkueen ympärillä. Perjantaina on luvassa sopimusuutisia kolmin kappalein ja lauantaina on edessä vuoden 2023 ensimmäinen harjoitusottelu, kun Punamustat kohtaa Atlantis Pelimiehet-joukkueen Talissa klo 18 alkaen. 

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap