Menu

Tomi Kurvisen ja Matias Hännisen ajatuksia KPV-ottelun jälkeen

Saimme haastatteluun maanantaina kaksi Punamustien puolustajaa, ja he pääsivät kertomaan ajatuksiaan lauantain KPV-ottelusta sekä vähän muustakin. Puheenvuoron saivat kauden ensimmäisen ottelun Kokkolassa pelannut Tomi Kurvinen ja jälleen kerran maalin suulle päässyt Matias Hänninen. 

Tomi Kurvinen

Edellinen Ykkösen ottelusi oli viime syyskuussa. Mitä kaikkea sen jälkeen on tapahtunut?

– Onhan tämä tietynlaista vuoristorataa ollut. Viime kausi päättyi polvivammaan JIPPO-ottelussa. Vamma uusiutui heti kauden lopuksi ja se kesti aika pitkälle kevääseen. Ylipäänsä paljon pieniä vammoja ollut, ehkä ei ollut lihakset täysin kunnossa pitkän pelaamattomuuden jälkeen ja nivunen sekä takareisi oireilivat. 

– Kauden kynnyksellä todettiin valmennuksen kanssa, että nyt pitää tehdä jotain toimenpiteitä, kun yhtäkään ehjää treeniviikkoa ei ollut alla. Teimme fysion kanssa kuuden viikon ohjelman, jonka jälkeen olinkin valmiimpana palamaan treeneihin. Se kuusiviikkoinen meni hyvin, mutta heti toisissa treeneissä paluun jälkeen tuli nilkkavamma, ei kovin vakava, mutta silti todella ikävä. Kävin myös yhdessä Nelosen ottelussa pelaamassa ja siellä se nilkka menikin taas vähän pahemmin ja sitä on taas kuntoutettu ja kuntoutetaan edelleen. 

– Nyt kuitenkin viimeisen neljän viikon ajan olen pystynyt treenaamaan ja olemaan mukana kokoonpanossa, ja nyt myös kentällä. Nilkkaa edelleen saa teipata aika runsaasti, mutta ihan hyvin se tuossa tulee mukana. 

Miltä tuntui palata kentälle?

– Kuten nyt varmaan on selvää, todella pitkä kuntoutusjakso on takana ja olihan se hemmetin hieno fiilis kaiken tuskailun jälkeen palata kentälle. Lauantaina, kun kuulin, että olen avauksessa, niin olihan siinä mahtava fiilis. Oli siistiä olla jälleen mukana ja nautin joka hetkestä, mitä tuollaisen koko ottelutapahtumaan liittyy. Ainoa asia, joka jäi harmittamaan oli tulos. 

Miten ottelu meni?

– Mun mielestä ottelu meni henkilökohtaisesti ihan ok. Toki harmittava pilkku tuli, mikä jäi itselle hieman auki. Itse henkilökohtaisesti tunsin pallon osuneen vain alavatsaan, mutta tuomari näki myös sitten käsivirheen. Eipä sen voivottelulla mitään voita, se tuli, eikä sille oikein mitään voinut. 

– Muuten olen ihan tyytyväinen omaan tekemiseen lähtökohdat huomioon ottaen. 80 minuuttia tuntui kentällä jopa yllättävän hyvältä, mutta sitten alkoi pohkeeseen tulemaan sellaisia kramppeja, että piti tulla vaihtoon. Ihan perussuorittamista muuten oli oma pelaaminen, topparin paikka on mulle aika uusi, siinä joutuu aika paljon kiinnittämään huomiota siihen mitä ympärillä tapahtuu.

– Tietenkin paljon saa jeesiä, kun siihen tulee Makon (Koskinen) ja Paulin (Kuusijärvi) väliin pelaamaan. Siihen on helppo tulla, kun on kaksi noin kovaa puolustajaa Ykkösen tasolle, paljon olen miehiä konsultoinut treeneissä ja myös pelissä. 

Mitkä ovat loppukauden tavoitteet?

– Aika yksinkertaisesti olen miettinyt, toivottavasti saadaan joukkueena mahdollisimman paljon voittoja. On ollut nyt tärkeää saada voittoja alle, ja siitä lähdetään jatkamaan lauantaina. Henkilökohtaisesti ei ole mitään suurempaa ajatusta, toivottavasti pystyn olemaan kauden loppuun asti joukkueen mukana jatkuvasti paremmassa kunnossa ja auttaa jengiä kentän puolella.

 

Matias Hänninen

Kerro kokonaisuudessaan kuluneesta kaudesta tähän mennessä.

– Joukkuetasolla on ollut hankala kausi, liikaa tappioita ja huonoja tuloksia. Uskon, että Mako Koskisen läsnäolo on rauhoittanut meidän puolustuspäätä, onhan se ollut aika selvästi näkyvillä myös tulostaululla. 

– Henkilökohtaisesti olen pystynyt pelaamaan ihan ok pelejä. On ollut todella kivaa pelata, kun on kunnossa, ja se on tuonut lisää motivaatiota ja kipinää ylipäänsä futiksen suhteen. Viime kausi oli aika kauhea, en ollut melkeinpä viikkoakaan täydessä kunnossa ja aina kentällä lähinnä vain sattui. Nyt jo ehjänä oleminen on ollut iso voitto. 

Lauantaina Kokkolassa tulit kentälle 81. minuutilla ja lisäajaksi jouduit jälleen maalivahdin rooliin. Mitä silloin päässä pyörii, kun joutuu yhtäkkiä maalivahdin rooliin ottelun ratkaisuhetkiksi?

– Eihän siinä mitään järkevää päässä liiku, jollain tasolla hulluhan sitä on, että ylipäänsä vapaaehtoisesti sinne maaliin on valmis menemään. Aina olen luottanut itseeni siellä maalissa, kun sinne olen joutunut, mutta se luotto kyllä vähän lähti, kun ottaa huomioon nuo KPV-matsin tapahtumat…

– Täytyy nyt silti sanoa, että ei koskaan ole jännittänyt, niin paljoa futispelissä mitä nyt. Esimerkiksi HIFK:ssa maaliin mennessä olimme häviöllä, mutta nyt peli oli tasan ja peliaikaa kuitenkin noin kymmenen minuuttia jäljellä. Siinä oli meillä tärkeä piste pelissä. 

Olet pelannut nyt maalivahtina Veikkausliigassa, Ykkösessä ja viime vuonna noin tunnin verran harjoitusottelussa EIF:ää vastaan. Ne eivät kuitenkaan ole olleet sinun ainoat kokemukset maalissa?

– Jossain alle 15-vuotiaiden maajoukkueessa, meidän veskari loukkaantui ja menin maaliin. Koutsina oli muuten muuan Markku Kanerva. Sieltä lähtien olen ollut vapaaehtoinen maalivahti, jos tällaisia tilanteita on tullut eteen. 

Miten sitten nuo viimeiset hetket KPV:tä vastaan menivät?

– Tosiaan se itseluottamus kyllä karisi omasta maalivahtipelaamisesta tuon KPV-ottelun loppuhetkien tapahtumien takia. Matsin jälkeen nauratti, mutta jos (Harri) Heiermannin nosto olisi 30 metristä maaliin mennyt, niin olisi varmaan johonkin toiseen junaan pitänyt ostaa paluulippu, sen verran olisi hävettänyt. Täysin oma vikahan se oli, kun pitkä avaus epäonnistui pahoin. 

– Itse näin, että se nosto oli menossa maaliin, ja ajattelin, että turha edes yrittää, mutta se osuikin tolppaan. Jos olisin sinne hypännyt, niin varmaan olisin sen sössinyt jotenkin omiin, joten kokeneen pelimiehen öögaa tuli nyt käytettyä. Siitä KPV:n pelaaja pääsi tolpasta kimmonneeseen palloon vetämään ja on kyllä oikean käden pikkurilli aivan turvonnut, sen verran kovaa se laukaus lähti. Onneksi se oli niukka paitsio, mutta aika iso tuuri siinä meidän ja minun kannalta kävi. 

– KPV ei onneksi enempää laukonut, joku vaparikin niille tuli sieltä jostain 30 metristä, mutta Pauli hoiti kokeneena konnana sen hyvin. En oikein tiedä miksi KPV:n pelaajat eivät laukoneet enempää, ehkä olin sen verran vakuuttavan oloinen veskari sitten. 

PK:n veskarikaksikosta molemmat tosiaan loukkaantuivat lauantaina, oletko valmis myös jatkossa hyppäämään maalin suuhun?

– Psykon (Tomi Maanoja) kanssa pitää nyt keskustella, että kukas meistä jäljellä olevista veskareista maaliin jatkossa menee. Treenien jälkeen pitää meidän hyökkääjille käydä kuittaamassa, että voivat jäädä muutaman pallon treenien jälkeen vetelemään!

Mitä odotuksia lauantaina edessä olevasta Vantaanjoen derbystä Gnistania vastaan?

– Tosi odottavat fiilikset ovat jo nyt, vähän samanlainen olo, mitä ennen HIFK-matsia. Paljon yleisöä varmaan tulossa Pihlikseen, meillä on ollut nyt hyviä pelejä alla, joten tosi hyvällä fiiliksellä lähdetään hyvää putkea jatkamaan Gnistania vastaan.

 

Kuvat: Andrea Lindvall

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap