Keväällä yhden maalin turvin sarjan voittanut PKKU valloitti lohkon kärkipaikan, PK-35:n B-junioreiden edustusjoukkueen sijoittuessa keväällä lohkon 2. sijalle. Kaksikko oli pisteiden valossa hyvinkin suvereeni tasaisuudessa verrattuna lohkon muihin joukkueisiin. Kummatkin joukkueet keräsivät 28 pistettä, kun 3. sijoittunut KJP/YJ keräsi 22 pistettä. Pisteet on kuitenkin lähes nollattu (pl. lähtöpisteet) ja syyskierroksella ei ole hetkellisiinkään nukahduksiin varaa tai lähtöpisteiden merkitys pienenee olemattomaksi.

Punamustat ovat tähän päivään mennessä pelanneet kaksi (2/11) ottelua syyskierrosta ja tuloksellisesti asiat menevät oikeaan suuntaan. Pelillisesti joukkue pystyy parantamaan edelleen suorittamista, mutta kuten keväälläkin, progressiivinen pelin kehittäminen myös syksyllä on yksi ehdottomasti kulmakivistä menestymiselle.

Syyskierroksen 1. kierroksen ottelussa NJS kaatui 2-0 (2-0) Klaukkalan tekonurmella. Peli oli täysin punamustien kontrollissa, mutta +30 asteinen sää ja 1. ottelu tauon jälkeen näkyivät ajoittain pelaajien otteissa. Punamustien voitto ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut uhattuna, NJS pidettiin tyystin pois maalipaikoilta ja peliä pystyttiin kontrolloimaan alusta loppuun. Kummankin maalin syntyminen ensimmäisen 9 minuutin aikana myös helpotti urakkaa huomattavasti. Ngabo Ndaziramiye avasi maalihanat loistavalla kudilla boksin kulmasta aivan takakulmaan 3 minuutin kohdalla ja hetken päästä Romy Nevalaisen ohjus löysi erinomaisen pystyjuoksun tehneen Ayuub Ahmed-Nurin, jonka taidokas ensimmäinen kosketus mahdollisti pienessä tilassa pallon maalivahdin yli nostamisen.

Jos ensimmäinen peli aloitettiin vahvasti, niin paljon heikommin ei alku mennyt HJK/3:sta vastaan, kun peli oli 14 minuutin pelin jälkeen 2-0 lukemissa. Hyvää syysvirettä esitellyt Ndaziramiye esitteli harhautustaitojaan ja tarjoili Mohamed Lassouedille loistopaikan, eikä "Muhis" paikkaansa missannut vaan tälläsi pallon voimalla tolpan kautta sisään. Vajaan vartin kohdalla Lassouedin tappavan tehokkaat erikoistilanteet saivat jatkoa, kun erinomainen pallo löysi Nevalaisen pään ja voimakkaan puskun seurauksena myös maaliverkon (2-0). Ensimmäisellä puoliajalla Jonathan Muzinga jätti pölypilvet peräänsä kirmaten Joni Niemen loistavasta, joskin hieman onnekkaasta oivalluksesta läpiajoon viimeistellen varmasti kolmannen (3) osuman. Ennen puolta tuntia Ndaziramiye-Nousianen-Lassoued sahasi hienoilla seinäkombinaatioilla HJK:n alakerran täysin riekaleiksi ja Nousiainen nosti pallon läpiajonsa päätteeksi varmasti verkkoihin. Toisen jakson punamustat joutuivat pelaamaan Lassouedin suoran punaisen kortin takia kokonaan alivoimalla, mutta tiiviisti puolustaneet punamustat pystyvitä pitämään HJK:n poissa maalipaikoilta lähes kokonaan ja kävivät vielä itse kaunistelemassa lukemia kahdesti. Kummallakin kertaa Muzinga juoksutti hyvin kyseenalaisia liukutaklauksia ottelun lopun viljellyttä HJK:n topparikaksikkoa ja tarjoili Ahmed-Nurille kaksi erinomaista paikkaa, eikä 5. ottelun maaliputkessa oleva Ahmed-Nur näitä tilaisuuksia jätä käyttämättä. Lopputulos lopulta 6-0 (4-0).

Punamustat ovat myös nousseet 8 pisteellään lohkon kärkipaikalle, kun PKKU ja FC Lahti tasasivat 2. kierroksella pisteet 1-1 lukemin. Lauantaina punamustat jatkavat PEPO/IPS YJ:tä vastaan Latokartanon tekonurmella klo 15.00 alkaen. Keväällä punamustat hakivat tärkeän vierasvoiton tiukan ottelun jälkeen 2-1 Florian Tronin maaleilla. Lauantain vastustaja on tunnettu etenkin todella tiiviistä kollektiivisesta puolustuspelistään. Keväällä PKKU:n jälkeen vähiten maaleja päästänyt PEPO/IPS YJ päästi 11 ottelussa pallon verkkoihinsa vain 11 kertaa.

Punamustien joukkueessa on myös tapahtunut pieniä muutoksia kevätkierroksen jälkeen. Daniel Äikäs siirtyi kokonaan yleisurheilun pariin ja Veeti Suokas siirtyy A2 -joukkueen riveihin loppukaudeksi. Yksi uusi pelaaja löysi tiensä Pihlajamäkeen, kun Rasmus Palin siirtyi punamustien vahvuuteen GrIFK/EBK YJ:stä. Palin on ollut osallisena joukkueen kummassakin syyskierroksen ottelussa. Koko kevään sivussa harmillisen etureisiluun murtuman takia ollut Samuel Taskinen on myös palannut harjoitusvahvuuteen, mutta otteluihin "Sampalla" menee vielä tovi. Sen sijaan Shadrak Makengon sääriluun murtuman paranemista odotellaan maltilla ja nähtäväksi jää, nähdäänkö Makengoa enää tällä kaudella kentällä.