Onnittelut Anu Häyrylle!

PK-35:n P06-joukkueen rahastonhoitaja Anu Häyry on valittu seurassa huhtikuun vapaaehtoiseksi. Hän sai punamustien miesten edustusjoukkueen viime kotiottelun yhteydessä palkinnoksi Intersport Puhoksen lahjakortin.

Häyry on toiminut PK-35:ssä rahastonhoitajana jo seitsemän vuotta ensin nollavitosten ja nyt nollakutosten joukkueessa, jossa hänen keskimmäinen poikansa pelaa. Vanhin poika oli muutaman vuoden mukana nollanelosissa, ja nuorin pelaa nyt 2012 syntyneiden ikäluokassa. Anu on lisäksi osallistunut alusta asti eli noin vuoden ajan seuran Naisfutikseen, joka on tarkoitettu pelaajien äideille.

- Harrastin lapsuudessani ja nuoruudessani voimistelua, kunnes suuntauduin lasteni kautta joukkuepelien pariin. Meillä on nollakutosissa kiva joukkue ja tosi hyvä taustatiimi, joiden kanssa on ollut mukavaa käydä pelimatkoilla esimerkiksi Virossa, Häyry sanoo.

- Pyrin rahastonhoitajana täsmällisyyteen, jotta valmentajien palkkiot ja muut laskut maksetaan ajallaan. Olen saanut seuralta tarvittaessa apua ja neuvoja sekä osallistunut toimihenkilökoulutuksiin. Meillä on tosi hyvät valmentajat ja joukkueenjohtaja, joten tässä on helppo toimia mukana. Koska seura pitää huolta vapaaehtoisista, kenenkään ei tarvitse jäädä yksin.

Anulle on lasten ja nuorten liikuntaharrastuksessa tärkeintä aistia pelaajien hyvä yhteishenki sekä nähdä heistä, että futis on hauskaa. Hän korostaa lisäksi toiminnan sosiaalista merkitystä. 

- Seurasta on jäänyt tärkeitä kavereita niin pojille kuin itselleni. Olen vieläkin yhteydessä äiteihin, jotka olivat mukana ensimmäisessä joukkueessani. Liikunta on aina tärkeää, joten toivon sen jäävän lapsille elämäntavaksi riippumatta siitä, tuleeko heistä huippupelaajia. 

Anu muistuttaa, että joukkuetoiminta on monesti koko perheen yhteinen harrastus. Jos lapsella on joskus motivaatiovaikeuksia, vanhempien tuki ja kannustus ovat hänen mukaansa erittäin tärkeitä voimavaroja.  

- Seuramme on kaikin puolin mukava paikallinen yhteisö, joka tarjoaa riittävästi matalan kynnyksen toimintaa. On aina kiva mennä MagneCit Areenalle ja tavata tuttuja aurinkoisella ilmalla. Kenttä on meille arvokas kotipesä, johon on pyritty keskittämään useiden joukkueiden harjoituksia, Anu jatkaa.

- Toivotan kaikille tsemppiä ja hyviä pelejä! Toivottavasti mukaan saadaan suuri määrä myös kannattajia, kuten pelaajien vanhempia.

PK-35 onnittelee Anu Häyryä valinnasta Kuukauden vapaaehtoiseksi ja toivottaa hänelle antoisaa futiskauden jatkoa!