Naiset valmiina liigakarsintaan

Naisten Ykkösessä toiseksi sijoittunut PK-35 pelaa liigakarsinnassa jo toisena syksynä peräkkäin. Vuosi sitten ONS voitti punamustat kaksiosaisessa karsinnassa yhteismaalein 6-1.

PK-35 ilmoitti jo viime talvena, että joukkue tavoittelee jälleen liigapaikkaa. Nousu kruunaisi seuran hienon kauden, sillä helsinkiläisten miesjoukkue juhli syyskuussa nousuaan Kolmosesta Kakkoseen.

PK-35:n saldoksi Naisten Ykkösessä jäi kahdeksantoista voittoa, yksi tasapeli, kolme tappiota ja maaliero 80-11. Karsintapaikkansa jo ennen viimeistä kierrosta varmistanut joukkue sijoittui kuuden pinnan päähän sarjan voittaneesta PK-35 Vantaasta. 

PK-35:n paras maalintekijä sarjakaudella oli yhdeksäntoista osumaa viimeistellyt Anita Abu. Tämä oikeutti kakkossijaan koko sarjan maalipörssissä. Punamustien Amanda Rantanen teki kahdeksantoista ja Mette Barck neljätoista osumaa.

- Joukkueessamme on erinomainen fiilis ja melko hyvä terveystilanne. Hienoa, että saamme tälle jengille vielä kaksi kovaa peliä. Liigajoukkuetta on kiva lähteä haastamaan, PK-35:n päävalmentaja Rami Rantanen viittaa karsintavastustaja IK Myraniin.

- Lähdemme pelaamaan rohkeaa ja viihdyttävää futistamme. Meidän on oltava rohkeita ja nautittava tästä hienosta tilanteesta. Emme aio nytkään peruutella tai muuttaa tuttua pelitapaamme. Olemme nähneet muutaman Myranin pelin, joten joukkueen ominaisuudet ovat tiedossamme.

Vaikka takana on erinomainen sarjakausi, PK-35:ssä tiedetään, että liigakarsinnassa on edessä kaksi erittäin vaativaa ottelua. IK Myranilla on nyt takanaan koko kauden kokemus kovista peleistä liigajoukkueita vastaan.

- Tämä on suuri ero joukkueiden välillä. Pelasimme Myrania vastaan kahdesti jo viime kaudella. Vaikka hävisimme kummankin ottelun, ne olivat tasaisia pelejä. Olemme lisäksi pelanneet cupissa hyvin liigajoukkueita vastaan, Rantanen jatkaa.

- Myran on sympaattinen joukkue, joka on kiva kohdata. Sen kotipeleissä on runsaasti yleisöä, mutta pelaajamme eivät tunne pelkoa. Pyrimme kääntämään ison yleisömäärän eduksemme. On tavallaan harmi, että Myran joutuu karsimaan, sillä Naisten Liiga tarvitsee joukkueita myös pikkupaikkakunnilta. Koko kylä elää vahvasti heidän mukanaan.

Rantanen muistuttaa, että IK Myranissa pelaa muun muassa kolme jenkkiä ja yksi brittipelaaja. Hän korostaa samalla oman joukkueensa kannalta paineettomuuden merkitystä.

- Näitä pelejä on turha jännittää. Pelaamme juuri sillä tasolla, jonka ansaitsemme. Joukkueemme koostuu aika pitkälti seuramme omista kasvateista.

Liigakarsinnan avausosa eli PK-35:n kotiottelu pelataan lauantaina 26. lokakuuta Helsingissä Talin jalkapallohallissa. Ottelu alkaa kello 15:00. Toinen osa on ohjelmassa lauantaina 2. marraskuuta IK Myranin kotikentällä. 

- Odotamme Taliin tietysti isoa kannattajamäärää. Seuramme junioripelaajat pääsevät otteluun pelipaita yllään ilmaiseksi. Paikan päälle saapuu lisäksi vierasjoukkueen fanibusseja, joten luvassa on hieno tapahtuma, Rantanen sanoo.

PK-35 toivottaa naisten edustusjoukkueelle loistavaa liigakarsintaa sekä kaikki kannattajansa tervetulleiksi lauantaina Taliin!