Onnittelut Fabio Sciortinolle!

PK-35:n P11- sekä T09/10-joukkueen apuvalmentaja Fabio Sciortino on valittu seurassa marraskuun Kuukauden vapaaehtoiseksi. Hän saa aiemmin valittujen tavoin palkinnoksi Intersport Puhoksen lahjakortin.

Sciortino, tammikuussa 31, liittyi punamustien toimintaan noin kolme vuotta sitten hänen poikansa aloitettua futisharrastuksen seuran Minifutiksessa. Tyttöjen apuvalmentajana Fabio on toiminut nyt parin vuoden ajan. Hän jatkaa kummassakin joukkueessa myös kaudella 2020. 

- Valmentaminen on todella mukavaa hommaa. On hienoa nähdä läheltä lasten kehitys sekä pystyä neuvomaan heitä. Tuntuu tosi antoisalta ja palkitsevalta olla pitkän tauon jälkeen taas futisjoukkueen toiminnassa mukana, Fabio sanoo.

Sciortino pelasi junioriaikoinaan eri helsinkiläisseuroissa yhteensä kaksitoista vuotta. Hänen italialainen isänsä on kotoisin Sisiliasta, mutta Fabio itse on syntynyt ja asunut koko ikänsä Suomessa. PK-35 on hänelle siksikin tärkeä ympäristö, että hän suoritti seurassa siviilipalveluksensa.

- Järjestimme lapsille ja nuorille kaksi kertaa viikossa mahdollisuuden koulupäivän jälkeiseen omatoimiseen harjoitteluun. Jos heitä oli riittävästi paikalla, pistimme tietysti pelit pystyyn. Toimin näissä tapahtumissa ohjaajana, minkä lisäksi osallistuin seurassa mm. olosuhteiden ylläpitoon.

Fabio kehuu kovasti punamustien vahvaa yhteishenkeä. Olosuhteet ja koko toiminta ovat hänen mielestään kaikin puolin niin hyvällä tasolla, ettei seuranvaihto ole käynyt mielessäkään.

- Ylipäätään lasten ja nuorten liikunnan merkitys on todella suuri, mitä tulee mietittyä jo pelkästään omankin perheen kautta. Tulee hyvä tunne, kun pelaajia pystyy auttamaan oman futistaustan pohjalta. Joukkuepelin parissa kehittyvät ja korostuvat tietysti myös sosiaaliset taidot, Fabio jatkaa.   

- Kuten seurakin kannustaa meitä, painotamme lapsille omatoimisen liikunnan merkitystä. On silti muistettava, ettei treenimäärä saa kasvaa liian suureksi. On olemassa muutakin urheilua ja elämää kuin jalkapallo. 

PK-35 onnittelee Fabio Sciortinoa valinnasta Kuukauden vapaaehtoiseksi ja toivottaa hänelle erinomaista futisvuotta 2020!