Menu

João Costa vahvistaa PK-35:n keskikenttää

Pallokerho-35 on tehnyt kauden 2024 kattavan pelaajasopimuksen Atlantiksen organisaatiosta Punamustaan siirtyvän João Costan kanssa. 

24-vuotias keskikenttäpelaaja saapuu Pihlajamäkeen hyvillä mielin.

– Minulla on tullut todella hyvä fiilis kaikesta, mitä olen kokenut uuden joukkueen kanssa ensimmäisinä viikkoina. Kaikki pelaajat, valmennus ja staffi ovat ottaneet minut hyvin vastaan ja odotan innolla, että pääsen pelaamaan PK:lle tulevalla kaudella.

Brasilialainen pelasi aina vuodesta 2019 lähtien Atlantiksen riveissä, joten Suomi sekä Helsinki ovat täysin tuttu paikka viime viikolla 24-vuotissyntymäpäiviään viettäneelle Costalle. Kuten Atlantiksessa on ollut tapana jo pidempään, Costa on pelannut hyvin paljon seuran eri joukkueissa. Yhteensä Costa pelasi Atlantiksessa 45 ASM-ottelua sekä 92 miesten ottelua Kakkosessa sekä Kolmosessa. Viime kaudella Costa oli Kakkosessa Atlantis/Akatemian ehdottomia luottopelaajia pelaten kaikissa 22:ssa Kakkosen ottelussa avauskokoonpanossa ja 20 kertaa täydet minuutit. 

– Minulla on Atlantiksesta monia hienoja muistoja, mutta koin, että nyt oli sopiva aika mennä eteenpäin omalla urallani. 

São Paulon miljoonakaupungin pohjoisosista lähtöisin oleva Costa on nuorempana pelannut runsaasti myös futsalia, joka on tietenkin brasilialaispelaajan kohdalla hyvin luonnollista. Pisimpään Costa pelasi Brasiliassa Boissucanga FC:n juniorijoukkueissa, yhteensä kahdeksan vuoden ajan. Vuonna 2019 Suomeen ja Atlantikseen Costa päätyi kaverinsa kautta kuka pelasi Suomessa. 

Keskikenttäpelaaja on pelannut Punamustien kauden kaikissa kolmessa tähän mennessä pelatussa harjoitusottelussa. Costa on ollut todellinen keskikentän moottori ja palkinnoksi kovasta uurastuksesta mies pääsi iskemään myös voittomaalin Turussa TPS:n verkkoon. Costan pelaamisessa on näkynyt hänen erinomainen fysiikkansa sekä kova asenne työntekoon, mutta miten hän itse omia vahvuuksiaan kuvailee.

– Olen hyvin periksiantamaton ja voitontahtoinen urheilija, annan aina kaikkeni. Kentällä olen hyvä pallon kanssa molemmilla jaloilla sekä omaan vahvan fysiikan, jota pyrin aina hyödyntämään.

Hyvin joukkueen sisään tullut brassi kertoi vielä loppuun, millaisin tavoittein hän tulevaan kauteen lähtee.

– Haluan auttaa joukkuetta voittamaan kentällä, se on ihan selvä asia. Uskon kehittyväni kauden aikana jalkapalloilijana, mutta myös ihmisenä, kun pääsen olemaan uudessa ilmapiirissä uusien ihmisten kanssa.

 

Joãon terveiset PK-kannattajille:

 

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap