Menu

Jonathan Muzinga jatkaa uraansa SJK:ssa

Veikkausliigan viime kauden pronssijoukkue SJK sekä PK-35 ovat päässeet yhteisymmärrykseen Jonathan Muzingan siirrosta SJK:n riveihin. Viimeisen kolmen ja puolen vuoden ajan punamustaa paitaa kantanut 19-vuotias Muzinga on matkustanut jo Seinäjoelle ja hän on vapaa edustamaan SJK:ta samantien. 

– Jokaisena vuonna PK:ssa oli ylämäkiä sekä alamäkiä, mutta kokonaisuudessaan olen ajastani PK:ssa erittäin iloinen. PK oli minulle hyvä seura, mutta nyt on aika kääntää uusi sivu urallani, Muzinga kertoi.

FC Kontu-kasvatti siirtyi PK:n riveihin kesken kauden 2018 ja jo syksyllä 2019 nähtiin nuoren miehen debyytti edustusjoukkueessa. Muzingalle kertyi PK-35:n edustusjoukkueessa lopulta 45 ottelua, joissa hyökkääjä iski komeat 25 maalia. 

Muzinga oli vielä Kakkosen kaudella 2020 hyvin pitkälti ns. super-subin roolissa, mutta viime kaudella Ykkösessä “Jojo” oli jo enemmän vakioavaajana PK:n kokoonpanossa.

– Vaikka emme päässeet viime kaudella sinne minne tähtäsimme, nautin kaudesta paljon. Sain enemmän peliaikaa ja koin kehittyneeni pelaajani paljon, ja pystyimme joukkueenakin sarjapaikan säilyttämään, joka oli tärkeää. 

Muzinga kertoi, että hänelle jää ajastaan PK-35:ssä paljon hyviä mustoja ja varsinkin pelikavereille hän on kiitollinen heidän antamasta avusta.

– Joukkuekaverit olivat itselle erittäin tärkeitä ja varsinkin kokeneemmilta pelaajilta saadut avut ovat kehittäneet minua pelaajana paljon. Näistä vinkeistä voi kiittää mm. ”Eskiä” (Esa Terävä), Villeä (Salmikiveä) sekä Paulia (Kuusijärvi). He ovat antaneet minulle paljon ajateltavaa siitä, mitä kentällä teen.

Nuori hyökkääjä kertoi vielä loppuun oman kiitoksensa koko seurayhteisöllä.

– Jään ikävöimään kaikkia hienoja pelikavereita sekä taustaihmisiä. Todella moni ihminen PK:ssa on auttanut minua urani aikana ja ovat halunneet minulle pelkkää hyvää, olen heille siitä kiitollinen. Jatkan pelaamista kauempana Pihliksestä, mutta toivottavasti näemme vielä tulevaisuudessa!

Muzinga iski PK-uransa ainoan hattutempun Kultsua vastaan lokakuussa 2020. Maalit tulivat 6-0 voitossa komeasti vain 13 minuutin sisään.

”Kasvutarina muutamassa vuodessa on ollut hurja”

PK-35:n manageri Jarkko Siikavalla on ollut pitkiä päiviä puhelimessa, kun moni eri seura on esittänyt kiinnostuksensa Muzingan suuntaan. Siikava on tyytyväinen lopputulokseen.

– Kävimme keskusteluita eri italialais- ja tanskalaisseurojen kanssa sekä useammankin Veikkausliigaseuran kanssa. Päädyimme yhdessä Jojon ja Teemun (Turunen) kanssa siihen, että Veikkausliiga on tällä hetkellä paras vaihtoehto ja SJK nousi esiin hyvänä vaihtoehtona sieltä. Hienoa, että tämä prosessi saatiin lopulta maaliin, neuvotteluiden kestäessä kokonaisuudessaan parin kuukauden ajan.

– Jojon kehityksen kannalta, sekä pelaajana että urheilijana, oli tärkeää päästä seuraavalle kilpailulliselle tasolle. Hän pääsee nyt ammattilaisorganisaatioon ja ympäristöön, jossa jalkapalloon voi keskittyä sataprosenttisesti.

PK-35:n päävalmentaja Kim Raimi valmensi Muzingaa käytännössä koko hänen PK-uransa ajan. Raimi on iloinen Muzingan puolesta, että hän pääsee nyt ottamaan seuraavan stepin urallaan.

– Tiesimme jo viime kauden lopulla, että Jojo todennäköisesti etenee urallaan seuraavaan haasteeseen. Käynnistimme prosessin Jarkko Siikavan ja Teemu Turusen johdolla, ja kyseessä on selkeästi sekä seuran, että pelaajan tahtotila tässä vaiheessa. Olemme saaneet kunnian omalta osaltamme kasvattaa Jojosta pelaajan ja ihmisen, joka hän tänä päivänä on. Kasvutarina muutamassa vuodessa on ollut hurja sekä kentällä, että kentän ulkopuolella. 

– Iso kunnia Jojon itsensä lisäksi hänen ihmisenä kasvamisesta kuuluu myös meidän edustusjoukkueen kokeneemmille pelaajille, jotka ovat tietyllä tapaa vaatineet ja puskeneet Jojoa eteenpäin yhdessä taustatiimien kanssa. Samaan aikaan suojellen häntä kuitenkin tietyiltä ulkopuolisilta asioilta. Nyt Jojon on kuitenkin aika kasvaa irralleen tästä ympäristöstä ja löytää uusi ympäristö, jossa hänelle annetaan reilu mahdollisuus nousta seuraavalle korokkeelle.

– Lunastamatonta potentiaalia Jojolla on edelleen hurja määrä. Itsellä suurimpana toiveena on, että Jojo jatkaa kehittymistään vuosi vuodelta ja saamme vielä jonain päivänä ihastella hänen pelaamistaan Suomen ulkopuolisissakin sarjoissa.

 

PK-35 toivottaa Jojolle kaikkea hyvää jatkoon ja tsemppiä tuleviin haasteisiin!

 

Muzinga valittiin kaudella 2020 Kakkosen A-lohkon parhaaksi pelaajaksi ja samalla myös parhaaksi hyökkääjäksi.

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap