pallopaa.net    

       

PK-35 palaa maajoukkuetauolta otteluiden pariin perjantaina, kun PKKU saapuu Pihlikseen. Tätä ottelua ennen esittelyssä kuullaan pitkäaikaista peekoolaista Biran Jengiä. 27-vuotias ”Birri” on nähty tällä kaudella vain neljässä Kakkosen ottelussa, mutta siihen on selvä syy.

”Olen TB-joukkueessa koutsina, niin mennyt ikävästi pelit tässä kesän aikana päällekkäin. Onneksi loppukauden aikana ei pitäisi enää jäädä kuin yksi matsi väliin päällekkäisten pelien takia.”

Biran on ollut tyytyväinen pelaajana miesten joukkueen esityksiin.

”Alkukaudesta pääsin kolmessa ihan hyvässä pelissä pelaamaan. Siinä NJS-kotivoitossa lensin pihalle, mutta se oli varmasti aivan meidän kauden parhaita pelejä siihen mennessä. Tähän viimeisimpään NJS-peliin hyppäsin jälleen mukaan ja oli kyllä kivaa päästä lopussa kentälle. Ikävä kyllä tulos oli kuitenkin heikko.”

PK-35:n TB-joukkue taistelee SM-sarjassa vielä mitalista, johon valmentaja Jeng on myös tyytyväinen.

”Kolme matsia vielä jäljellä, joten saadaan hyvin panosta loppupeleihin. Hieno homma ylipäänsä, että pääsi sen pitkän tauon jälkeen koutsaamaan ja auttamaan tyttöjä eteenpäin.”

Jalkapalloura

Biranin nuoruus on mennyt koko lailla jalkapallon merkeissä. C-junioreihin asti Biran pelasi FC Kontun riveissä, josta matka jatkui PK-35:n riveihin.

”Pääsin PK:sta C-junioreista nousemaan aina PK-35 Vantaahan asti, joten pääsin sillä tavoin hienosti junnuputken läpi. Siellä debytoimisien jälkeen kävin kuitenkin hakemassa vähän vauhtia miesten peleistä Gnistanin riveistä, mutta tulin taas takaisin Vantaalle myöhemmin.”

Biran on tuttu muutaman muun pelaajan tavoin, PK-35 Vantaasta, kuin myös PK-35:stä.

”Silloin kuin itsekin siellä oli, niin PK-35 Vantaahan oli koko seuran edustusjoukkue. Tämäkin asia tässä taas muuttunut vuosien kuluessa. Silloinhan se oli tosi hieno ja iso juttu päästä pelaamaan junnuputken päätöksenä edustukseen.”

”PK-35 Vantaan toiminnan loppu nyt meni miten meni. Silti sen taustan jälkeen on ollut kivaa olla tässä projektissa mukana ja nostaa seuraa sinne mihin se kuuluu.”

Biran nousi kauden 2015 päätteeksi PK-35 Vantaan kanssa Ykkösestä Veikkausliigaan. Seuraava steppi ei kuitenkaan ollut Veikkausliiga, vaan Kakkonen ja Gnistan.

”Oli vähän kaikenmoista siinä. Neuvottelin PK:n kanssa, mutta oli vähän vaikeampi kausi kentän ulkopuolella se nousukausi, joka myös vaikutti päätökseen. Lisäksi PK-35 Vantaan tulevaisuudesta oli silloin jo vähän viitteitä. Koin paremmaksi sitten pelata jatkossa muualla.”

Biran on tuttu PK:n lisäksi myös Gnistanista yhteensä kolmelta kaudelta. Hänellä on edelleen monia hienoja muistoja Oulunkylästä.

”2016 oli hienoa nousta Ykköseen ja se oli myös todella hieno jengi. Siltä kaudelta on jäänyt myös monia kavereita ja onhan meidän tämän vuoden nipussa muutamia samoja naamoja. Ykkösen kausi 2017 siellä nyt ei aivan putkeen mennyt. Se jäi kyllä harmittamaan.”

Kakkosen nousukarsintaottelu 2016 Gnistan – MuSa oli iso ottelu monella tapaa Biranille. Mies iski tuossa ottelussa ainoan maalin varsinaisella peliajalla, joka on myös hänen ainoa maali liiton sarjoissa. Lisäksi samassa ottelussa Biran sai myöhemmin katsella myös punaista korttia.

”Muistan sen todella hyvin. Taisin ennen peliä jo sanoa joillekin, että tänään on se päivä, kun mä teen maalin ja sieltähän se tulikin. Oma ulosajo oli vähän ristiriitainen ja jälkeenpäin sain kuulla, että osa tuomaristosta oli sitä mieltä, että vastustajan olisi pitänyt lentää pihalle samasta tilanteesta. Kuitenkin tulos oli se mitä halusimme ja se oli tärkeintä.”

Valmennus

Vuonna 2014 Biranilla loppui kausi kesken PK-35 Vantaassa olkapääleikkaukseen. Saman syksyn aikana Akan Okomah houkutteli hänet valmennuspuolelle, kun pelikentille ei ollut asiaa. Siitä lähtien Biran on ollut mukana PK-35 tyttöjen puolella valmennuksessa.

”Alkuun olimme Akanin kanssa muutaman vuoden 03-tyttöjen kanssa, ja sen jälkeen olen ollut nyt B-tyttöjen mukana. Käynnissä oleva kausi on ensimmäinen päävalmentajana. Aluksi valmentaminen oli itselle sellaista ajanvietettä ja pelaamista lasten kanssa. Nyt ajan kuluessa siitä on tullut huomattavasti tavoitteellisempaa, kun on nähnyt, että rahkeet ovat riittäneet varsin hyvin ainakin tähän mennessä.”

Mitkä asiat ovat Biranille tärkeitä valmentajana?

”Haluan, että mun joukkue pelaa hyvää futista. Se on ehdottomasti sellainen ykkösjuttu. Haluan antaa pelaajille työkaluja käyttöön pääsemään näin eteenpäin heidän omien tavoitteiden kanssa. Se on hienoa saada auttaa heitä ja nähdä sitä kehitystä koko ajan. Se on isoin motivaattori tähän hommaan.”

Biranin tavoite on tulla mahdollisimman hyväksi valmentajaksi ja saada siitä ammatti vielä pitkälle tulevaisuuteen.

”Kun pystyy kehittämään itseään valmentajana, niin varmasti saa mahdollisuuksia päästä eteenpäin. Silti näitä asioita pohditaan sitten, kun se on ajankohtaista. Nyt keskitytään vain seuraavaan treeniin ja peliin.

PK-35

Biran on edustanut PK-35:tä vuodesta 2018 eteenpäin. Pari kautta Kolmosessa ja nyt tänä vuonna Kakkosessa. Tavoitteet futaajana ovat maltilliset, mutta silti tavoitteelliset.

”Kyllähän tämä on mennyt aika lailla vuosi kerrallaan pelaamiseksi. Pitää sitä seurata miten omat aikataulut sopii pelaamisen ja valmentamisen suhteen. Silti motivaatio on kyllä siinä, että kun tätä pelaamista tekee, niin haluaa sitä tehdä mahdollisimman korkealla tasolla. En ole kiinnostunut oikein mihinkään jäähdyttelyyn. Se on joko täysillä tai ei ollenkaan. Ne on ainakin tämän hetken fiilikset.”

PK-35 täyttää 85 vuotta 19.syyskuuta, eli ensi viikon lauantaina. Juhlaottelussa Järvenpään Palloseura saapuu Pihlikseen, mutta mitä pitkään PK:ssa pelannut Biran ajattelee meidän rakkaasta punamustasta?

”PK:lla on ollut todella isossa roolissa pelaamisen ja valmentamisen suhteen. Hienoa, että sain mahdollisuuden testata taitojani myös valmentamisessa tässä seurassa. On jäänyt paljon ystäviä ihan junnuajoista lähtien. Tänä päivänä myös, kun toimistolla ja kentillä pyörii, niin siellä on tosi hieno meininki ja tapaa monia hienoja ihmisiä.”

”PK-35 on hyvin perheenomainen yhteisö ja siellä on munkin aina ollut hyvä olla. Mitä tulevaisuudessa tuleekaan tapahtumaan, niin tulen varmasti aina seuraamaan PK:ta sekä olemaan osa tätä yhteisöä. Voi hyvin kutsua omaksi kotiseuraksi ja sanoa hieman kliseisesti, että itseltä punamustasydän löytyy.”

 

 

Kiitokset Biranille haastattelusta. PK-35 – PKKU tänään Pihliksessä klo 18:30 alkaen. Tervetuloa!