pallopaa.net    

       

PK-35:n kauden viimeinen kotiottelu pelataan lauantaina klo 15 alkaen, kun PK-35:n vieraaksi saapuu joutsenolainen Kultsu FC. Tämä on joukkueiden kauden ainoa kohtaaminen ja on myös mukavaa saada Pihlajamäkeen uusi vastustaja PKKU:n, JäPSin ja NJS:n jälkeen. Kauden viimeinen ponkaisu alkaa tästä, Kakkosen kautta on jäljellä enää kolme kierrosta. Päävalmentaja Jarkko Siikava on tyytyväinen joukkueen tämän hetken tilanteeseen.

- Kaikki pelaajat ovat kunnossa ja ollaan päästy treenaamaan koko joukkueen voimin. Sillä tavoin lähtökohdat eivät voisi paremmat olla.

Huomenna on myös mahdollisuus PK-35:n nousun varmistumiseen. Se vaatisi Punamustilta voittoa sekä apuja Lahden Reippaalta, joka vierailee PEPO:n luona Lappeenrannassa. Jos PEPO voittaa oman ottelunsa katseet kääntyvät ensi viikon lauantaina pelattavaan PK:n ja PEPO:n keskinäiseen kähinään. Siikava kertoo, ettei asiaa ole sen enempää joukkueen sisällä mietitty.

- Ei me olla sitä sen suuremmin mietitty. Totta kai kaikki tietää panokset, mutta kyllä se kauden viimeinen lauantaipeli Pihliksessä tuo jo varmasti hyvän motivaattorin kaikille. Olemme kaikki kotiottelut voittaneet ja sitä haluamme jatkaa.

Joukkueen vireystila ottelun alla pitäisi olla kunnossa.

- Ei näytä minkäänlaista syysväsymystä joukkueessa olevan ja kaikki ovat isolla innolla olleet mukana. Vapaan viikonlopun jälkeen on saatu hyvä neljän treenin viikko alle. Me olemme valmiina lauantaihin.

Vastustajana Kultsu FC

Kultsu FC on vuonna 1989 perustettu jalkapalloseura. Seuran nimi oli vuoteen 2006 asti FC Pantterit, mutta se vaihdettiin Kultsuun ja se on näin nimellisesti Joutsenon Kullervon (perustettu 1941) edustusjalkapalloilun jatkaja. Kultsu pelasi parhaimmillaan Ykköstä 1990-luvulla yhdeksän kauden ajan.

Niin sanotun uuden Kultsun merkittävin teko löytyy vuodelta 2006, kun Kultsu voitti Suomen Cupin pikkufinaalissa PS Kemin rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Kultsu nousi täksi kaudeksi takaisin Kakkoseen kolmen Kolmosessa pelatun vuoden jälkeen.

Vuosilta 2014–17 löytyy joukkueen edellinen Kakkosen reissu ja kauden 2015 päätteeksi joukkue oli Kakkosen A-lohkossa peräti toisella sijalla.

Kulunut kausi on ollut haastava Kultsulle. Joukkue on kerännyt 14 ottelusta ainoastaan seitsemän pistettä ja sarjasta joutsenolaiset löytyvät sijalta 11. Kultsu on napannut kauden aikana kaksi kotivoittoa ja ainoastaan yhden vieraspelipisteen. Tuon he saalistivat edellisessä vieraspelissä, Nurmijärvellä lopputulos NJS:ää vastaan oli 3–3. Toki tulos oli varmasti kitkerä vieraiden mielestä, koska joukkue menetti kolmen maalin johtoaseman viimeisen 10 minuutin aikana.

Kultsu on myös kauden aikana vaihtanut valmentajaa, kun elokuussa Jukka Korhosen tilalla aloitti vahvaa työtä MYPA:ssa viime vuosina tehnyt Jukka Karjalainen. Karjalaisen aika Kultsussa on toistaiseksi kestänyt kuusi ottelua, joista tuloksena on voitto, tasapeli ja neljä tappiota, maalieron ollessa murheellinen 9–22.

Joukkueen tunnetuin pelaaja on pitkään Veikkausliigaa sekä Ykköstä Lahdessa ja Hakassa pelannut maalivahti Saku Pesonen. 34-vuotias Pesonen on pelannut tällä kaudella yhteensä yhdeksässä Kakkosen ottelussa. Joukkueeseen kokemusta tuo myös keskikentän keskellä operoiva, pitkäaikainen JIPPO-pelaaja, Petteri Rönkkö.

Alkukauden aikana neljä maalia iskenyt nigerialainen Abon Samson Akoh ei ole ollut kahteen kuukauteen joukkueen vahvuudessa. Monivuotinen Kultsupelaaja Alexander Odeh on ollut hyvässä vireessä viime aikoina, ja hän on iskenyt kolmessa edellisessä ottelussa kolme maalia. Kesken kauden Kultsuun AC Kajaanista saapuneelta japanilaiselta Yusuke Unokilta odotetaan varmasti myös lisätehoja.

- Sen verran mitä nauhoilta olemme nähneet, niin Kultsu pyrkii olemaan tiiviinä aika matalalla ja lähettämään palloa aika nopeasti hyökkääjälle. Aika sellaista normaalia vierasjoukkueen pelaamista mitä tällä kaudella Pihliksessä on nähty, päävalmentaja Jarkko Siikava kertoo lauantain vastustajasta.

- Kultsun on oikeastaan pakko tämä matsi voittaa, joten riskejä ainakin jossain vaiheessa heidän luulisi ottavan.

Ottelutapahtuma ja maskien käyttö

Kuten alkuviikosta luimme, Palloliitto edellyttää kasvomaskin käyttöä jatkossa valtakunnallisissa sarjoissa, mukaan lukien Miesten Kakkonen. Laitathan siis kasvomaskin päälle, jolloin teemme ottelutapahtumasta kaikille turvallisen.

Sisäänpääsyyn etusijalla ovat ennakkoon kausikortin ostaneet henkilöt/tahot, joiden sisäänpääsy aloitetaan kello 14. Lipunmyynti aloitetaan kello 14:15 (maksutapana porteilla käteinen, pankkikortti ja MobilePay). Saapumalla siis ajoissa paikalle varmistat sisäänpääsyn otteluun.

Lippujen hinnat:

Irtolippu aikuiset 10,-

Irtolippu alennusryhmät 5,-
(eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varushenkilöt, lapset 12-17v)

PK-35 junioripelaajat (seuravaatteissa) sekä lapset alle 12v vapaa pääsy

Ottelussa yleisöä palvelee Cafe35-kioski, Wotkinsin makkarapiste sekä K18-anniskelualue Baari35.

 

 

PK-35 – Kultsu lauantaina 17.10. klo 15 alkaen! Laitathan kasvomaskin päälle ja tulet vielä kerran nauttimaan Pihliksen tunnelmasta tällä kaudella.