pallopaa.net    

       

Kuva

Kauden viimeisen kotiottelun alla pelaajaesittelyssä on lokakuun alussa 23 vuotta täyttänyt Benjamin Thurling. Benjamin siirtyi PK:n riveihin syyskuussa Gnistanin paidasta.

”On ollut kiva olla PK:ssa, hyviä äijiä jengi täynnä. Meillä on hyvä joukkuehenki ja me pelaamme kivaa futista. Tuloksetkin olleet hyviä, vaikka Kiffen-matsin tasuri harmittaakin.”

Benjaminin edellinen matsi oli heinäkuun alusta, Ykkösen toiselta kierrokselta, kunnes mies pääsi kentälle edellisessä kotiottelussa PKKU:ta vastaan.

”On ollut kivaa pelata pitkästä aikaa. Ei montaa peliä ole enää jäljellä, mutta kivaa on ollut pelata ja koko ajan haluaisi pelata lisää.”

Tämän päiväiseen kotiotteluun Benjamin lähtee luottavaisin mielin.

”Meillä on todella hyvä treeniviikko takana. Ollaan pieniä muutoksia ja viilauksia tehty matsia varten. Tosi hyvä fiilis lähteä pelaamaan.”

Jalkapalloura

Benjamin aloitti jalkapallouransa Puotinkylän Valtin junioreissa 7-vuotiaana. Hän ehti edustaa nuorempana myös Allianssin junioreita ennen kuin 1997 ikäluokkaan tehtiin akatemiajoukkue HJK:ssa.

”Muistan kun Saharalla oli tosi paljon junnuja try-outeilla. Pääsin silloin siihen jengiin mukaan, mutta en sielläkään ollut kun parin kauden ajan. Kova jengihän se oli, luonnollisesti.”

Klubista Benjaminin matka jatkui PK-35:n riveihin. PK:sta Benjaminilla on hienoja muistoja jo tuolta ajalta.

”Muutaman kauden jälkeen PK:ssa pääsin 16-vuotiaana ensimmäistä kertaa treenaamaan PK-35 Vantaan Ykkösen miehistön kanssa. Se oli hienoa aikaa. Siellä taisi silloin pelailla vielä muuan Kim Raimi.”

”Pelasin PK-35 meidän hyvässä A-junioreiden jengissä ja Kolmosessa PK-35:n farmijoukkueessa. Se oli tosi kehittävää aikaa.”

Benjamin jatkoi kuitenkin kolmen PK-vuoden jälkeen matkaa Honkaan, jossa nuoren miehen ura jatkui reilun kauden verran.

”Kun siirryin Honkaan, pääsin myös kertaalleen maajoukkueleirille. Se kutsu taisi tulla aika lailla kokonaan mun PK-esitysten perusteella.”

”Se oli tosi hieno kokemus, vaikka maajoukkueen mukana vierailut jäi kuitenkin siihen. Jarkko Wiss oli siellä vielä silloin valmentajana ja muistan kun heti leirin avauspäivänä valmentaja kertoi jokaiselle pelaajalle erikseen, miksi hän on täällä ja mitä häneltä odotetaan. Hieno kokemus.”

Ammattilaiselämää Kemissä

Hongan mukana Benjamin pelasi reilun yhden kauden ajan. Ensimmäinen kausi meni Hongan ASM-karsintajoukkueessa. Toinen kausi alkoi Esport Hongan riveissä.

”Tuli fiilis Hongassa, että vastuuta ei hirveästi ole tulossa, joten ajattelin etsiä uusia tuulia muualta. Mun veli oli lähtenyt PS Kemiin ja pääsin itsekin sinne kokeilemaan. Testin jälkeen he halusivat tehdä diilin mun kanssa ja siitä lähti kiva vuosi Kemissä.

Benjamin pääsi kauden 2015 aikana Kemissä pelaamaan Ykköstä yhteensä yhdeksän ottelun verran, mutta kokemus oli sitäkin arvokkaampi nuorelle miehelle.

”Se oli todella opettavainen ja hieno vuosi samaan aikaan. Pääsin treenaamaan ja pelaamaan todella kovien pelaajien kanssa ja näin heidän tekemistä lähietäisyydeltä jatkuvasti. Kaikki ennakot sanoivat, että Kemi tippuu suoraan takaisin Kakkoseen, mutta toisin kävi ja lopputulos oli nousu Veikkausliigaan.”

”Henkilökohtaisesti kausi meni tosi hyvin, paitsi peliajan suhteen. Olisin halunnut saada lisävastuuta, mutta ymmärrän kyllä valmentajaa, että hän peluutti kokeneempia pelaajia enemmän.”

Koko elämänsä Helsingissä asuneena voisi kuvitella, että muutto Kemiin 17-vuotiaana on iso kulttuurishokki.

”Oli se pieni kulttuurishokki. Kemi on aika tylsä paikka ja siellä ei tekemistä ole oikeastaan ollenkaan. Hienoa oli kuitenkin elää kuin ammattilaispelaaja. Meillä oli usein päivät pulkassa johonkin neljään mennessä, jonka jälkeen oli vapaata. Silloin tuli toki niitä tylsiä aikoja, mutta onneksi meillä oli siellä hyvä joukkue kasassa.

Veikkausliiganousun jälkeen Benjamin palasi kuitenkin Helsinkiin eikä jäänyt Kemiin. Hän alkoi katselemaan vaihtoehtoja Kakkosen tasolle.

”Vaikka olin yhden kauden pelannut jo ammattilaisena, tuntui siltä, että yhtäkään kokonaista kautta miesten pelejä ei vielä takana ollut. Aloin etsimään Helsingin Kakkosen joukkueista vaihtoehtoja peliajan saantiin ja sitten muutaman tutun kautta Viikingit nousi hyväksi vaihtoehdoksi.”

Viikingit, Gnistan, PK-35..

Viikinkejä Benjamin lopulta edusti yhteensä kolmen kauden ajan, 2016–18.

”Oli aikamoista vuoristorataa kaudet Viikkareissa. Itselle tärkeintä oli totta kai saada peliaikaa ja sitä sain hyvin. Ensimmäinen ja kolmas kausi olivat melko haastavia, mutta toisella kaudellani pelasimme tosi hyvin. Se oli Baranovin ensimmäinen kausi siellä ja jotenkin onnistuimme joukkueena kääntämään tasaisia pelejä voitokkaasti tosi useasti. Karsinnoissa meillä ei toki ollut Klubia vastaan mitään sanottavaa.”

Viikingeissä vietettyyn aikaan Benjamin on kuitenkin suhteellisen tyytyväinen.

”Varsinkin Baranovin aikana pelasimme aikamoista old-school futista ja tuntui, että meillä ei ollut aivan omaa pelisuunnitelmaa. Reagoimme aina siihen, miten vastustaja pelaa ja välillä pelaajatkin siinä vähän sovelsi. Meidän rosteri kuitenkin sopi siihen tyyliin hyvin ja sen takia saatiin hyviä tuloksiakin.”

Kolmannen Viikinkikauden jälkeen Benjamin halusi päästä eteenpäin urallaan ja hän etsi paikkaa Ykkösestä.

”Kävin parissa Ykkösen jengissä testissä ja muutamaan jengiin mut valmentaja olisi mielellään ottanutkin. Ikävä kyllä en mahtunut lopulta kummankaan joukkueen suunnitelmiin budjetin osalta ja en saanut diiliä. Lopulta Gnistan vaikutti hyvältä paikalta, jossa voisi päästä eteenpäin.”

Benjaminin viime kausi Kakkosessa Gnistanin paidassa meni hyvin ja hän pelasi yhteensä 19 ottelua kauden aikana.

”Meillä oli tosi hyvä meininki jengissä ja siinä oli muutama kokeneempi kaveri potkimassa hyvin meitä eteenpäin. Eihän me montaa peliä hävitty kauden aikana. Tosi hyvä fiilis jäi kaudesta.”

Benjamin jatkoi sopimustaan Gnistanin kanssa myös kuluvalle kaudelle, mutta monen asian summana lopulta sopimus purettiin.

”Viime kauden loppupuolella alkoi semmoinen ikäviä pienten loukkaantumisten sarja ja jouduin olemaan ensiksi loppukauden sivussa ja myös siivun pre-seasonista. Kauden käynnistyessä kesäkuussa pääsin pelaamaan, mutta parin pelin jälkeen tulikin taas loukkaantuminen.”

”Kun palasin loukkaantumisen jälkeen takaisin pelikuntoon Gnistan vaihtoikin valmentajaa heikosti alkaneen kauden takia. Se oli aika sekavaa aikaa, kun uusia pelaajia tuli sisään ja monia myös lähti toiseen suuntaan. Juttelin Ricardon (Duarte) kanssa ja päädyimme siihen, että kannattaisi peliaikaa hakea toisaalta.”

Loppukauden osoite löytyi lopulta Pihliksestä.

”Ajattelin, että helpointa olisi päästä johonkin Kakkosen jengiin kesken tämän poikkeuksellisen kauden. PK vaikutti heti alusta hyvältä vaihtoehdolta, kun täällä on vielä monia tuttuja kasvoja edellisistä seuroista.”

Kauden päättymiseen ei ole enää montaa viikkoa, mutta Benjamin pitää tulevaisuuden korttinsa vielä piilossa.

”Ei tässä tulevaisuutta seuraavaa ottelua pidemmälle ole vielä mietitty. Pääsen PK:ssa taas pelaamaan, josta nautin ja laitan kaiken fokukseni siihen. Jos nousemme PK:n kanssa, se on tosi hieno asia, mutta mietitään tarkemmin tulevaisuutta vasta kauden jälkeen. Totta kai pidemmällä tähtäimellä tavoitteet ovat vielä Veikkausliigassa tai ulkomailla. Ne kentät ovat olleet pienestä lähtien unelma ja ovat sitä edelleen.”

 

 

Kiitokset Benjaminille haastattelusta. PK-35 – Kultsu tänään Pihliksen MagneCit Areenalla klo 15 alkaen. Laita kasvomaski päähän ja tule kannustamaan Punamustat voittoon kauden viimeisessä kotiottelussa!