Menu

Keevo vie jälleen kahville! 

Monesta Punamustan kannattajasta pystyi näkemään yllätyksen muutama viikko sitten, kun kerroimme Kevin Ingolin testijaksosta. Liikkuuko “Keevon” jalka vielä, löytyykö maali ja miten onkaan motivaation laita? Kahden harjoitusottelun otannalla voi sanoa, että jalka kyllä liikkuu, maali edelleen löytyy ja miehen motivaatio on kenties korkeampi kuin koskaan aiemmin. Keevo vie jälleen kahville Pihliksessä kaudella 2023. 

29-vuotias Viikingeissä jalkapalloilun aloittanut, mutta jo juniorina PK:ssa pelannut Kevin Ingoli on pelannut urallaan aiemmin Kakkosta Klubi 04:ssä sekä Kiffenissä, mutta edelliset ottelut Kakkosesta ovat jo kahdeksan vuoden takaa. Ingoli on kuitenkin vähän vanhemmalla iällä löytänyt jälleen uutta virtaa jalkapalloiluun, ja muutaman huilivuoden jälkeen mies on valmis tekemään töitä tosissaan. 

PK-kannattajien lemmikki pelasi Punamustassa paidassa kausina 2017-18 Kolmosessa ja Regions Cupissa yhteensä 41 ottelua, joissa syntyi 41 maalia. Aivan käsittämättömien tykkikausien jälkeen Ingoli piti enemmän tai vähemmän taukoa jalkapallon parista aina viime kauteen asti, jolloin mies palasi pelikentille Kontun paidassa. Kolmosen kausi meni mieheltä varsin mallikkaasti, kun 17:ssä ottelussa syntyi seitsemän osumaa, pelaten hyökkääjän roolin lisäksi enemmän myös keskikentällä. Maalinteon kyky ei ole suomalaiskongolaisesta pelimiehestä lähtenyt välivuosienkaan aikana.

Ingolin maalintekokyvystä nähtiin todiste myös Punamustien viime viikon harjoitusottelussa, kun mies iski pallon verkkoon Klubi 04:ää vastaan. PK:n pallonriiston jälkeen Keevo siirsi pallon näppärästi kantapäällään ohi Klubi 04:n maalivahdin ja vei Punamustat ottelussa ensi kertaa johtoon.

Ingoli on hyvin monipuolinen hyökkääjä, joka on pelaajatyyppinä tietynlainen dynaaminen härkä, joka osaa tehdä taitavasti hyökkäyspäässä joukkuetta edistäviä asioita, niin pallollisena kuin pallottomana. Ingolin omimmat pelipaikat ovat puhdas kärki sekä nähdään mies myös usein rymistelemässä vasemmalla laidalla. 

Keevo on heti ottanut oman paikkansa joukkueesta kentällä ja sen ulkopuolella omalla pidetyllä persoonallaan, ja hän sopii siinä mielessä myös joukkueeseen erinomaisesti. 

Kevin Ingoli:

– Edellisen PK-visiitin jälkeen tuossa oli vähän ikäviä loukkaantumisia monena vuonna, ja sitten piti itsekin etsiä vähän sitä omaa intoa futiksen pelaamiseen. Viime kaudella Kontussa löysin jälleen peli-ilon ja pystyin pelaamaan hyvällä tasolla, ja halusin tulla heti takaisin tänne kotiin. En voi oikein sanoin kuvailla, miten hienoa olla takaisin. Tästä tulee hieno kausi!

– Olen kasvanut ihmisenä sekä pelaajana aika paljon sitten viime näkemän, ehkä vähän rauhallisempi, mutta entistäkin positiivisempi Keevo hyppää nyt jengin mukaan. Minä tiedän tällä hetkellä tasan tarkkaan mihin pystyn, ja janoan, että pääsen näyttämään sen täällä Pihliksen kentällä meidän kannattajille sekä kaikille muille. 

 

Tervetuloa takaisin Pihlikseen, Keevo!

 

PK-35 kohtaa tänään Käpylän Pallon Talin Jalkapallohallissa klo 19 alkaen. Otteluun on vapaa pääsy, tervetuloa!

PK-35:n sopimuspelaajat kaudelle 2023:

Romy Nevalainen
Tomi Kurvinen
Otto Kouva
Joel Europaeus

Rafael Lehtonen
Niklas Jokiniemi
Richard Florent
Tommi Tainio
Sebastian Kamara
Ngabo Ndaziramiye
Oskari Kekkonen
Yassin Adam
Toshiki Makimoto

Florian Troni
Samuel Vuohtoniemi
Kevin Ingoli

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap