Menu

Kova taistelu ei riittänyt

Pallokerho-35 kärsi perjantaina 5. elokuuta Subway Kansallisen Liigan kotiottelussaan harmittavan 1-3-kotitappion Åland Unitedille.

Vahva vierasjoukkue siirtyi johtoon jo ensimmäisellä minuutilla jenkkivahvistus Sarah Mary Troccolin onnistuttua maalinteossa. 0-2-osuman viimeisteli Olivia Ulenius, kun ottelua oli pelattu vasta vartin verran.

Kovasti taistellut PK-35 sai palkintonsa juuri ennen taukoa. Erinomaista kautta pelaava Emilia Kupsanen iski toiveita herättäneen kavennuksen, joka oli hänelle jo seitsemäs maali kuluvalla liigakaudella.

Åland United osoitti vankan kokemuksensa ja korkean rutiinitasonsa jälleen toisella puoliajalla. Tauosta oli ehtinyt kulua vain kolmisen minuuttia, kun Ulenius teki ottelun toisen osumansa.

PK-35 jatkoi hyvää taisteluaan, muttei enää noussut kahden maalin takaa-ajoasemasta. Kansallisen Liigan neljäs sija karkasi punamustilta 1-3-tappion myötä jo kahdeksan pisteen päähän. Joukkue on kerännyt tähän mennessä viidestätoista pelistä kaksikymmentä pistettä.

PK-35 pelaa seuraavan ottelunsa lauantaina 13. elokuuta kohdatessaan ONS:n vieraissa. Oululaiset taistelevat sarjan häntäpäässä putoamista vastaan otettuaan neljästätoista pelistä vain viisi pistettä.

Punamustien seuraava kotiottelu on ohjelmassa lauantaina 20. elokuuta, jolloin Pihlajamäen MagneCit Areenalle saapuu vieraaksi toinen tyvipään joukkue NJS. Punamustilla on nyt siis erinomaiset mahdollisuudet kartuttaa pistetiliään ja vahvistaa asemiaan sarjan keskivaiheilla.

Pallokerho-35 toivottaa naisten liigajoukkueelle hyvää harjoitusviikkoa ja menestystä ONS-vieraspeliin!

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap