Menu

Lämpimät 70-vuotisonnittelut Assulle ja Manelle!

Pallokerho-35 palkitsi lauantaina 11. kesäkuuta punamustien miesten edustusjoukkueen kotiottelun yhteydessä pitkän linjan seuratoimijat Timo ”Assu” Asikaisen ja Mauno ”Mane” Tuunaisen, jotka ovat täyttäneet seitsemänkymmentä vuotta. PK-35 onnittelee heitä lämpimästi!

Asikainen on ollut peekoolainen jo puoli vuosisataa. Hän pelasi 1970-luvulla miesten kolmosdivarijoukkueessa ja toimi sen jälkeen 1974-ikäluokan valmentajana, kolmeen otteeseen seuran puheenjohtajana sekä edelleen tänäkin päivänä vahvana taustavaikuttajana, kuten kunniapuheenjohtajalle hyvin sopiikin.

Assu sai PK-35:n kultaisen ansiomerkin vuonna 2001. Hän on aina puhunut paikallisuuden ja oman kentän synnyttämän yhteisöllisyyden merkityksestä, jonka voi tiivistää punamustaksi seurahengeksi.

– Ei minä, vaan ME! Assu on sanonut osuvasti.

Mane Tuunainen liittyi PK-35:een pelaajana jo 1960-luvulla. Hän oli tarkkoja syöttöjä jaellut joukkuepelaaja ja alusti punamustien kymmeniä hienoja maaleja – oli pelialusta sitten hiekka tai samettinen nurmi. Mane itse teki yhden ikimuistoisimmasta maaleistaan Olympiastadionilla piirijoukkuepelissä Länsi-Uusimaata vastaan kymmenien tuhansien katsojien hurratessa. Helsinki voitti ottelun maalein 4-0.  

Tuunainen toimi myöhemmin jääpalloerotuomarina sekä pääsarjassa että maaotteluissa. Hän sai PK-35:n kultaisen ansiomerkin vuonna 1995 ja tuli 2014 valituksi punamustien kunniajäseneksi.

– Jos jossain, kuten lumitöissä tai seuran yhdistystoiminnassa, on tarvetta käsiparille, Maneen voi aina luottaa. Hän on kunniajäsen vailla vertaa, Pallokerho-35:n puheenjohtaja Ari-Pekka Dag sanoo.

– Manen voi löytää yhä nykyäänkin Pihliksen Wembleyn katsomosta. Hän antaa viiltävän tarkkoja analyysejä siitä, kuinka ennen olisi pelattu tai miten erotuomarin olisi tietyissä tilanteissa pitänyt viheltää.

Niin Assu Asikainen kuin Mane Tuunainen kuuluvat Pihliksen futiskentän maineikkaisiin Herrasmiehiin. Viime lauantain ottelu PK-35-KPV miesten Ykkösessä päättyi 1-1-tasapeliin.

Pallokerho-35 toivottaa Assulle ja Manelle erinomaista futiskesää!

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap