Menu

Läpimurtoveskari Joni Niemi jatkaa Pihliksessä!

PK-35 on solminut kautta 2024 koskien neljännen pelaajasopimuksen, kun Joni Niemi on tehnyt seuran kanssa tulevan sesongin kattavan diilin. 

20-vuotias Niemi nousi viime kauden aikana joukkueen ykkösmaalivahdiksi, eikä suostunut siitä luopumaan enää missään vaiheessa kautta, vaan nuorelta veräjänvartijalta nähtiin todella vahva syksy. Niemi oli aivan takuutekijänä PK:n Ykkösliiganousuun päättyneessä kaudessa. 

Lopulta 12:ssa Kakkosen ottelussa sekä kolmessa Ykkösliiga-karsintaottelussa maalinsuulla torjuneelle Niemelle jatkosopimuksen solmiminen oli varsin helppo päätös.

– PK-35 on itselle tuttu seura ja minun on hyvä olla täällä, kaikki asiat on aina hoidettu hyvin. Itselläkin on vahva kausi alla juuri täällä, joten senkin takia jatkosopimuksen allekirjoittaminen oli helppoa. Myös nousu Ykkösliigaan tietenkin vaikutti päätökseen positiivisesti, kuten myös harjoitteluun tapahtuvat muutokset (mm. aikaisemmat treeniajat). On hyvä, että meidän toimintaan tulee lisää ammattimaisuutta.

Niemi torjui 15:ssä pelaamassaan ottelussa komeasti kahdeksan nollapeliä. Päästetyistä maaleista on hyvä huomioida se, että 13:sta takaiskumaalista yksikään ei mennyt ainakaan mitenkään selkeästi Niemen piikkiin. NJS-murskajaisissa Niemi oli vailla mahdollisuuksia PK:n maalilla, ja muuten omiin meni muun muassa kolme maalia rangaistuspotkuista.

PK-35:n kovasta 03-ikäluokasta esiin noussut Niemi hieman kertasi vielä päättynyttä kautta.

– Keväällä oli vähän loukkaantumisia, jotka totta kai häiritsivät. Lisäksi olin tietoinen siitä, että “Fele” (Felix Ferahyan) lähtökohtaisesti lähtee ykkösveskana kauteen, mutta päätin vain jatkaa treenaamista ja sitten kun tulee sauma, niin pitää näyttää. Oli ajoittain vähän hankalaa uskoa itseeni, mutta (Miika) Juvonen oli veskavalmentajana tärkeä siinä, että hän tsemppasi minua eteenpäin. Jatkoin omaa laadukasta tekemistäni, ja uskoin, että saan sauman näyttää. Sain sen sauman ja käytin sen aika hyvin omasta mielestäni.

Kauden aikana PK-35:n käsiohjelmassa oli maalivahtivalmentajana viime kaudella toimineen Miika Juvosen haastattelu, jossa sivuttiin myös Jonin kehitystä päättyneellä kaudella ja niitä kehityskohteita, joita hänelle on viilattu kauden aikana. 180-senttinen veskari voi kertoa nyt omin sanoin, missä hän näki kehitystä tämän vuoden aikana erityisesti tulleen. 

– Henkilökohtaisesti tärkein kehityskohde oli kaiken ylimääräisen sähellyksen saaminen pois pelistä. Sain turhan säätämisen pelaamisestani pois, pelasin vain ja luotin omiin kykyihini, pidin asiat simppelinä. Muokkasimme pikkujuttuja torjunta-asennosta ja sijoittumiseen liittyvistä jutuista. Olen nyt myös ehkä aktiivisemmin pelissä mukana, liikun enemmän, lisäksi keskitystilanteisiinkin teimme pieniä muutoksia. Tärkein muutos oli silti sen rauhallisuuden saaminen peliin, ja ylimääräisen säätämisen karsiminen, mitä omassa pelaamisessani aiemmin oli.

Joni jakoi kiitosta myös vahvasti hänen edessään pelanneille toppareille, Tomi Kurviselle, Eero Karjalaiselle sekä Alieu Ceesaylle.

– Koko ajan meni paremmin yhteispeli muottiin toppareiden kanssa. Ei siinä toki missään vaiheessa mitään suurta ongelmaa ollut, mutta koko ajan aloimme tuntemaan toisiamme paremmin. Helppoa ja aika hienoahan siinä oli heidän takanaan pelata, kaikki ovat laatupelaajia. 

Niemi on pelannut urallaan yhden ottelun Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Se oli PK-35:n kauden 2021 päätösottelu KPV:tä vastaan, jossa Niemi pelasi vahvan nollapelin. Nyt Niemi hamuaa lisää otteluita Ykkösliigassa.

– Odotan todella innolla tulevaa. Varmasti tulee jälleen hyvä haastaja peliajan suhteen, mutta laitetaan taas työrukkaset päälle ja aletaan hommia. Kaikkiaan, odotan hyvällä fiiliksellä tulevaa.

 

PK-35 2024

Sopimuspelaajat: Joni Niemi – Shunta Uchiyama, Yassin Adam, Tomi Kurvinen.
Valmennus: Kim Raimi (päävalmentaja), Diogo Pinto (valmentaja), Luca Fleres (fysiikkavalmentaja)

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap