PK-35 vahvistui SJK Akatemia-ottelun alla mielenkiintoisella uudella nimellä, kun keskikentän hyökkäävissä rooleissa viihtyvä Mustapha Coker saapui seuraan loppukauden mittaisella sopimuksella. Jututimme Cokeria kotiotteluviikon alussa.
24-vuotiaan Cokerin viimeinen vuosi on sisältänyt kaikenlaisia käänteitä. Hän oli kaudella 2023 HIFK:n sopimuspelaaja Ykkösessä, mutta kesäkuun lopulla tapahtui valtava käänne. Coker pidätettiin epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta kesäkuun lopussa.
– Olin väärässä paikassa väärään aikaan. Olin paikassa missä oli huumeita, joista en itse tiennyt mitään. Poliisin oli tietenkin tehtävä tutkimuksensa selvittääkseen, mitä oli todella tapahtunut, ja he päästivät minut lopulta vapaaksi. Minua vastaan ei ollut mitään todisteita tai muutakaan, joten minut todettiin syyttömäksi, Coker kertasi viime vuoden tapahtumia.
– Se oli henkisesti todella rankkaa aikaa. Mietin vain, että minun pitää olla todella vahva, että selviän.
PK-35:n manageri Jarkko Siikava, ennen sopimuksen allekirjoitusta Cokerin kanssa, otti selvää tapauksen taustoista, joiden pohjalta hän totesi Cokerin puheet oikeiksi.
– Olen kiitollinen mahdollisuudesta edustaa PK-35:ta. Arvostan suuresti Tiagoa ja Jarkkoa, jotka antoivat minulle mahdollisuuden pelata jälleen tällä tasolla, ja nyt haluan näyttää arvoni joukkueelle.
“Kaikki ovat ottaneet minut hienosti vastaan”
Tanskassa lapsuutensa viettänyt Coker muutti Englantiin 10-vuotiaana, jossa hän alkoi myös toden teolla pelaamaan futista. Hän edusti Englannissa, West Yorkshiren alueella, Alverthorpe AFC:n sekä Emley AFC:n juniorijoukkueita ennen muuttoaan Suomeen kesällä 2021. Coker pelasi loppukaudesta 2021 kahdeksan ottelua Atlantis Akatemian riveissä Kolmosessa, ja läpimurto Kakkosessakin nähtiin seuraavalla kaudella, kun mies laukoi viisi osumaa 16:ssa ottelussa Atlantiksen paidassa.
Viime vuodeksi Coker siirtyi pelaamaan Ykköseen HIFK:n riveihin, jossa ehti kahdeksassa Ykkösen ottelussa iskemään kaksi täysosumaa ennen kauden jäämistä kesken. Paluun futiskentille Coker on tehnyt kevään aikana, kun hän on pelannut Kolmosessa Atlantiksen Pelimiesten riveissä, jossa syntyi kahdeksaan kamppailuun 11 maalia.
Coker kertoo miten siirto PK:n riveihin tuli ajankohtaiseksi.
– Olin Atlantiksen harjoituksissa jo mukana, kun Tiago oli siellä valmentajana. Onnistuin kaiketi vakuuttamaan hänet osaamisestani, kun hän pyysi minua tulemaan myös PK:n harjoituksiin mukaan.
Reilun viikon joukkueen mukana ollut Coker on tullut hyvin uuteen joukkueeseen sisään.
– Kaikki ovat ottaneet minut hienosti vastaan. Tunsin täältä monia eri pelaajia jo ennestään, mutta ihan jokainen pelaaja sekä staffin jäsen on saanut minulle hyvän ja lämpimän olon.
Punamustien joukkue on viime aikoina ollut mollivoittoisessa vireessä, mutta Coker ei näe joukkueella olevan syytä huoleen. SJK Akatemiaa vastaan debyyttinsä tehneen Cokerin avausottelu Punamustassa kesti ainoastaan ensimmäisen nelivitosen ajan. Coker kertoi oman näkemyksensä, mikä ottelussa meni pieleen.
– Se oli vaikea ottelu meille. Meidän prässimme ei toiminut missään vaiheessa, siinä oli pieni väärinkäsitys miten lähdemme prässivaiheeseen, jonka takia SJK pääsi murtamaan prässimme useasti avausjaksolla.
Coker on hyvin ulottuva pelaaja, miehellä on mittaa 190 senttiä ja hän viihtyy hyvin erilaisissa hyökkäävissä rooleissa. Annetaan Cokerin itsensä kertoa oma näkemyksensä siitä, millainen futari hän on.
– Vahvuuteni on hyökkäyspäässä, ymmärrän peliä, luon paikkoja muille ja minulla on myös hyvä laukaus, pystyn olemaan uhka kauempaakin ja tykkään ottaa välillä riskejä. Uskon tuovani suoraviivaista uhkaa hyökkäyspeliimme ja fyysistä preesensiä.
Coker toivoo, että kotiyleisö tukee joukkuetta myös alkavan viikon kotiotteluissa, että paluu voittokantaan tapahtuu.
– Meillä on nyt mahdollisuus näyttää heikkojen pelien jälkeen mihin todella pystymme, ja olemme joukkueena hyvin motivoituneita näyttämään sen kotiyleisölle!