Menu

PK-35 vahvistuu Nuutti Tykkyläisellä!

On aika julkaista vuoden 2022 ensimmäinen uusi sopimuspelaaja PK-35:n miesten edustusjoukkueeseen! Punamustat vahvistuu 22-vuotiaalla laitapelaaja Nuutti Tykkyläisellä. JIPPO-kasvatti siirtyy kasvattajaseurastaan Punamustaan tulevan kauden kattavalla sopimuksella.

– Hyvät fiilikset sopimuksesta! Tämä ensimmäinen viikko on lähtenyt hyvin käyntiin ja muutenkin kivat fiilikset uudesta haasteesta joka täällä Helsingissä mua odottaa.

7-vuotiaana jalkapallon JIPPO:n junioreissa aloittanut Tykkyläinen pelasi viime kaudella ensimmäisen kautensa Miesten Ykkösessä. Vasenjalkainen laitapelaaja oli avauskokoonpanossa kaikissa JIPPO:n 27 Ykkösen ottelussa, joista yhtä vaille kaikissa Tykkyläinen kirjautti myös täydet minuutit. PK-35:n kannattajat muistavat varmasti Tykkyläisen parhaiten viime syyskuun ottelusta, kun hän kävi iskemässä JIPPO:n 1-0 voittomaalin PK:n verkkoon Pihliksen Wembleyllä pelatussa ottelussa. 

Viisi maalia Ykkösessä iskenyt Tykkyläinen oli melko tyytyväinen kauteensa, vaikka joukkueen kausi päättyikin putoamiseen.

– Oli ihan nousujohteinen viime kausi. Alkuun oli tietenkin pientä totuttelua, mutta mitä pidemmälle kausi meni, sitä paremmin koin pelanneeni ja muutama maalikin toki lämmitti mieltä. Nyt minulla on vuosi alla Ykköstä, joten olen vuoden kokeneempi tähän sarjaan ja sitäkin kautta tulevaan kauteen mentäessä on odottavan hyvät fiilikset.

17-vuotiaana Tykkyläinen siirtyi Kuopion Palloseuran riveihin, jossa nuorella miehellä vierähti neljä kautta. Tykkyläinen pääsi kolkuttelemaan liigaporttejakin, joskin esiintymiset Veikkausliigassa jäivät lopulta yhteen. Elokuussa 2018 Tykkyläinen tuli kentällä 86. minuutilla PS Kemiä vastaan maajoukkueessakin nähdyn Ilmari Niskasen tilalle.

Kasvattajaseuraansa Tykkyläinen palasi ensiksi lainasopimuksella syksyllä 2019, ja tuon kauden päätteeksi hän palasi Joensuuhun pysyvällä sopimuksella.

Vasemmalla laidalla puolustajana sekä linkkinä pelaamaan pystyvä Tykkyläinen kertoi, miksi hän valitsi siirtyä Punamustien riveihin alkavaksi kaudeksi.

– Juttelin syksyllä Helvelahden Aapin kanssa, ja silloin tuli puheeksi myös jo tämä tuleva kausi ja hän suositteli tänne tulemista. Sitten, kun tulimme prosessia eteenpäin, huomasin minun ja PK:n kohtaavan aika hyvin, kun puhutaan pelillisistä asioista. Sitä myöten tänne saapuminen oli lopulta aika helppo valinta.

Tykkyläinen muutti Joensuusta Helsinkiin viime viikonloppuna ja hän liittyi joukkueen mukaan maanantaina, kun Punamustat kokoontuivat vuoden ensimmäisiin harjoituksiin.

“Nuutti on haluamamme vasenjalkainen pelaaja”

PK-35:n päävalmentaja Kim Raimi näkee Nuutin tervetulleena lisänä joukkueen vahvuuteen.

– Nuutti kuului siihen kategoriaan pelaajista, joihin kohdensimme energiaamme heti kauden päätyttyä. Olen todella tyytyväinen, että vähän pidemmän kaavan kautta saimme asiat hänen kanssaan lopulta sovittua ja muutto tännepäin oli myös mahdollinen.

– Nuutti on haluamamme vasenjalkainen pelaaja ja hän viettää suurimmaksi osaksi aikaa vasemmalla laitakaistalla. Joensuusta siirtyneen Tommi Tainion mukana saimme monipuolisuutta, Nuutin mukana saamme enemmän spesifiä osaamista. Nuutti on kuitenkin siinä mielessä monikäyttöinen laitapelaaja, että hän pystyy pelaamaan laitahyökkääjänä, wingbackina sekä laitapuolustajana. Haluamme kuitenkin tuoda Nuutin hyökkäysosaamista esille pelipaikasta riippumatta.

– Päällimmäiset syyt minkä takia Nuutin joukkueeseen halusimme ovat hänen sitoutumisen ja ymmärryksen taso kollektiivisten asioiden hoitamiseen, kyky tuoda lisää dynaamisuutta laitapelaamiseemme, sekä kyky luoda uhkaa viimeisellä kolmanneksella myös tehojen muodossa. Tiedän, että Nuutilla on myös perusteet puolustamisen suhteen olemassa, mutta itsellä on vankka usko, että myös sen asian suhteen saamme hänen kapasiteettiaan nostettua.

 

Sopimusuutisia on luvassa lisää vielä tämän viikon aikana, kun perjantaina julkaisemme kolme uutta sopimuspelaajaa!

PK-35:n kausikortit myy Tiketti! Ostoksille pääset täältä!

 

PK-35:n sopimuspelaajat kaudelle 2022:

Yassin Adam
Jonathan Muzinga
Tommi Tainio
Patrick Aaltonen
Romy Nevalainen
Arttu Auranen
Matias Hänninen
Tomi Kurvinen
Nuutti Tykkyläinen

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap