Menu

Lauantaina 26.3. klo 14:45 – Ilves vs. PK-35

Kauden alku jo koputtelee ovella, ja joukkueet vielä hiovat yhteispeliään viimeisissä harjoitusotteluissa. Punamustat matkustavat lauantaina Tampereelle, jossa Veikkausliigakautensa viikon kuluttua aloittava Ilves isännöi Punamustia. 

Lomat on lusittu ja kauteen valmistautuminen jatkuu

Punamustat huilasivat Ykköscupin välierän jälkeisen viikon, mutta tällä viikolla joukkue on palannut jälleen terävästi harjoituskentälle. PK-35:n päävalmentaja Kim Raimi avaa lyhyen tauon syitä. 

Lomailimme Ykköscupin välierän jälkeen viikon, vaikka osalle järjestimmekin muutaman yhteisen vapaamuotoisen harjoittelutapahtuman ja muun muassa kolumbialaiset saimme ajettua paremmin sisään tuon viikon aikana. Tauko sopi meidän rytmitykseen harjoittelun ja rasituksen osalta. Pelaajat saivat hieman ajatuksia muualle, olemme kuitenkin pelanneet varsin vajaalla miehityksellä pelit ja harjoitelleet varsin kovaa lähes koko Ykköscupin ajan. Nyt pääsemme tuoreempana viimeiseen neljän viikon valmistautumisjakson kimppuun.

 Treenikentälle on palannut levännyt ja sitä kautta erittäin pirteä joukkue.

Tämän viikon aikana olemme pureutuneet edelleen vahvemmin meidän pallollisen vaiheen tekemiseen eri kentän osa-alueilla ja olen tyytyväinen siihen miten pelaajat ovat suoriutuneet harjoituskentällä viikon aikana. Etenkin tiistaina useammallakin pelaajalla oli treeneissä ns. lentokeli päällä ja sitä oli mukava seurata.

Talven preseason yhteen

Tietyllä tapaa pisin harjoittelujakso on joukkueen kohdalla nyt ohi. Aikaa kauden alkuun on enää reilut kolme viikkoa, joten kevät on todellakin tulossa. Päävalmentaja Raimi vetää yhteen seuraavaksi hieman tammikuun alussa alkanutta kymmenen viikon preseason rupeamaa.

Meillä on ollut talven aikana hieman haasteita säilyttää tasaisuutta läpi ottelun. Olemme kuitenkin saaneet tasaisuutta pelaamisemme selvästi lisää ja oma maalikin on pysynyt nyt viimeisestä neljästä pelistä kolmesti puhtaana, vaikka puolustuslinjamme on elänyt jatkuvasti.

Olen myös tyytyväinen siihen, että olemme pystyneet varioimaan puolustamista sekä korkealta, että matalammalta ja tekemään asioita varsin organisoidusti ja riittävän laadukkaasti. Ideatasolla onnistuimme täysin siinä mitä halusimme Jaro-pelin 1. puoliajalla, olimme selvästi aloitteellisempi ja sitä kautta myös parempi joukkue, otimme heiltä ns. hapen pois. Jätkät tekivät hienoa duunia. Konkreettisella tasolla emme saaneet palkintoa, koska emme tehneet maalia 1. puoliajalla hyvistä paikoistamme ja riistoistamme. Toinen puoliaika oli hieman sekavampi ja rikkonaisempi, joskin hyvin tasainen puolikas.

Kuten päävalmentaja kertoo, joukkueen iskukyky on ollut jatkuvasti parempi ja siitä on hyvä jatkaa myös lauantaina Tampereella. Raimi jatkoi vielä siitä, missä hän näkee tämän hetken joukkueen menevän.

– Kokonaisprotokolla vahvistuu, pelaajien ymmärrys ja suorituskyky kasvaa sopivan tasaisin askelin kohti kautta, se luo uskoa koko meidän toiminnan ympärille.

– Tulemme tehostamaan tiettyjen osa-alueiden toimintoja vielä ennen kauden alkua. Olemme mielestäni jo edenneet asioissa ja saavuttaneet tietyt perustasot, mutta pyrkimyksemme ja standardimme ovat kunnianhimoiset monen asian suhteen ja tätä kautta haluamme edelleen vahvistaa yksilön- ja ryhmän toimintaa kriittisillä alueilla.

– Yleiset periaatteemme tähtäävät siihen, että pystymme puolustamaan erilaiset tilanteet laadukkaasti, on kyse sitten seisovista tilanteista, organisoidusta avoimen pelin korkeammasta prässistä tai matalammasta blokista, uudelleen organisointia vaativista tilanteista tai nopeista transitioista. Olemme panostaneet näihin myös sisällöllisesti hieman enemmän tällä kaudella ja menemme koko ajan oikeaan suuntaan tämän protokollan kanssa. Jätkät ottavat erittäin hyvin infoa vastaan ja pystyvät tuomaan sitä myös käytäntöön.

– Haluamme totta kai olla edelleen tehokkaampia hyökkäyspäässä. Loimme Jaro-ottelussa käytännössä 7-8 lupaavaa viimeistely-yritystä, joista emme kuitenkaan saaneet haluttua lopputulemaa. Meidän on oltava vielä hieman parempia suorissa ratkaisupaikoissa, mutta pystymme myös tehostamaan niiden hetkien toimintaa, kun jonkin tietynlaisen edun jo saavutamme, ettemme sitä etua menetä liian helposti.

Katseet Ilves-otteluun

Ilves on vahvistunut viime kaudesta ja joukkue lähtee varmasti tavoittelemaan eurosijoja alkavalla Veikkausliigakaudella. Hieman tarkemmin esittelemme lauantain vastustajaamme alla. Lähes tasan vuosi sitten samat joukkueet kohtasivat toisensa Kaupin Urheilupuistossa, jolloin Punamustat poistuivat paikalta 4-1 voitto taskussa. Silloin Ilveksellä oli kuitenkin toistakymmentä poissaolevaa, joka vääjäämättä näkyi ottelussa.

Ilves on erinomainen mittari meille tähän kohtaan. Tämä taitaa olla heidän kenraali liigakautta varten, joten odotettavissa on kova ottelu jonka Ilves varmasti haluaa Oulu-tappion jälkeen voittaa. Pyrimme antamaan Ilvekselle ärsykkeen, joka myös palvelee heidän valmistautumistaan meidän oman valmistautumisen ohella.

Pyrkimys on säilyttää hyvä eheys pelaamisessa mahdollisimman suuren osan pelistä ja sitä kautta hakea myös tulos mukaan Tampereelta. On myös erittäin hienoa, että saamme nyt kokonaan ilman pelituntumaa olevia tai vajaavaisella pelituntumalla olevia pelaajia mukaan ja lappu on pitkästä aikaa ns. täynnä.

Vastustajana Ilves

Monivuotisen maajoukkueen luottopuolustajan Toni Kallion johdolla alkavaan kauteen lähtevä Ilves on kasannut hyvin mielenkiintoisen joukkueen. Joukkueen maalia vartioi nousujohteisen viime kauden pelannut Rasmus Leislahti, ja hänen edessään jatkavat luottotopparit kapteeni-Tatu Miettunen sekä Tabi Manga. Laitapuolustaja/wingback-osasto Ilveksellä on hieman kapean oloinen, mutta laadukas. Siitä huolen pitävät vahvan debyyttikauden liigassa pelannut Tuomas Ollila sekä IFK Mariehamnista saapunut Aapo Mäenpää.

Keskikentän keskelle Ilveksellä on laittaa monta erilaista ja laadukasta vaihtoehtoa. Viime kaudelta tutut Teemu Jäntti, Doni Arifi sekä Tuure Siira jatkavat joukkueessa. Yksi talven kovimmista siirroista oli Petteri Pennasen paluu Suomeen ja pitkällä sopimuksella liittyminen Ilveksen riveihin. Myös Nigerin maajoukkuepelaaja Yusif Moussan paluusta Ilveksen keskikentälle ollaan varmasti Tampereella tyytyväisiä.

Keltavihreiden hyökkäystä esiin nousee kaksi uutta ja yksi uusvanha pelaaja. Vahvan preseasonin pelannut HJK-laina Kai Meriluoto hakee varmasti isoa vastuuta joukkueesta. Belgian ja Hollannin pääsarjoissa pelannut Jon Vancamp on mielenkiintoinen seurattava hyökkäyspäässä. Viimeisen lisäyksensä Ilves teki joukkueeseen viime viikolla, kun seura kertoi hankkineensa vuoden sopimuksella Ariel Ngueukamin. Suomessa tuttavallisimmin Tucona tunnettu pelimies voitti Veikkausliigan maalipörssin viime vuonna 14 maalilla. Viimeksi Ilveksessä kamerunilainen pelasi kaudella 2017, jolloin maaleja syntyi peräti 15 kappaletta. 

Kokoonpanotilanne

Päävalmentaja Raimi jo ylempänä kertoi, Punamustat pääsevät lauantain otteluun huomattavasti paremmasta lähtökohdasta, jos verrataan Ykköscupin välierään Jaroa vastaan.

Kokoonpanotilanne paranee, joka on hyvä signaali, kun kauden alkuun on vajaa kuukausi. Saamme Jaro-ottelusta puuttuneista pelaajista seitsemän pelaajaa nyt mukaan, kun Rafael Zbinden, Pauli Kuusijärvi, Nuutti Tykkyläinen, Viljami Isotalo, Patrick Aaltonen, Miguel Medina ja Olmes Garcia ovat lähtökohtaisesti kaikki mukana.

 – Hussein Mohamed & Omar Jama ovat vielä maajoukkueen matkassa, joten he eivät ole lauantaina mukana kokoonpanossa. He palaavat reissusta ensi viikolla ja ovat käytettävissä toivottavasti seuraavassa harjoitusottelussa. Niko Salminen ja Tomi Kurvinen ovat hieman sairastelleet viikolla ja lepäävät vielä tulevana viikonloppuna.

Otteluinfo

Ilves vs. PK-35
La 26.3. klo 14:45
Kaupin Urheilupuisto

Ilves tiedottaa ottelun mahdollisesta lipunmyynnistä tai striimaamisesta.

Tulevien viikkojen ohjelma sekä Suomen Cupin arvonta

Miesten Suomen Cupin 3. kierros arvottiin torstaina, jolloin myös selvisi Punamustien kauden ensimmäisen tosipelin vastus. Arpa toi PK:lle voittajan Kolmosen joukkueiden välisestä kähinästä EsPa – SAPA. Kyseinen ottelu pelataan sunnuntaina 3. huhtikuuta klo 12 Matinkylässä. 

– Toiveissa oli HIFK:n tai alasarjajoukkueen kohtaaminen, arpatulos otetaan siinä mielessä vastaan tyytyväisinä. Pelasimme itse Kolmosta vain muutama kausi takaperin ja nyt on mukava päästä ”isompana” haastamaan ja kokemaan Cup-tunnelmaa Kolmosen joukkueen kotipeliin. Toivottavasti saataisi hyvä tapahtuma aikaiseksi kotijoukkueen toimesta.

Cupin ottelun lisäksi Punamustat on pelaamassa ainakin kaksi harjoitusottelua huhtikuun alussa ennen Ykkösen kauden alkua. Näistä otteluista kerromme, kun ne ovat varmistuneet.

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap