Menu

SUNNUNTAINA 13.5. KLO 18:30 FF JARO – PK-35

Vaikean alkukauden seuraava sauma ensimmäiseen kolmen pisteen pottiin on sunnuntaina Pietarsaaressa. Isäntänämme on FF Jaro, joka kuuluu sarjan ennakkosuosikkien joukkoon. Punamustien saldo neljästä ensimmäisestä sarjaottelusta on kaksi pistettä, ja lisää pitäisi saada kerättyä. Ottelu on tuttuun tapaan katsottavissa Ruutu+ -palvelussa.

Keskiviikkona Punamustat kärsivät toisen peräkkäisen tappionsa SJK Akatemian vieraana Seinäjoella. Punamustat kärsivät toisen peräkkäisen tappionsa keskiviikkona SJK Akatemian vieraana Seinäjoella. Ottelu alkoi varsin mallikkaasti, kun Esa Terävä vei PK:n johtoon vain viiden minuutin pelin jälkeen. 

Ottelun kuva muuttui 20 minuutin tienoilla päälaelleen, kun kotijoukkue iski kaksi maalia kahden minuutin sisään, joista toinen syntyi pilkulta. Toisella puoliajalla SJK sai illan toisen rangaistuspotkunsa vajaan tunnin kohdalla, jonka Kingsley Ofori käytti hyväkseen. Vain hetkeä myöhemmin Ofori teki illan toisen maalinsa, ja peli oli käytännössä ohi. 

Päävalmentaja Kim Raimilta löytyy kuitenkin luottoa omiinsa, ja siihen, että kurssi kääntyy pian.

– Virheitä tekee kaikki, sekä valmennus että pelaajat ja se on täysin luonnollista. Me maksamme vain tällä hetkellä jokaisesta pienestäkin kollektiivisesta virheestä oman boksin lähellä todella kovaa hintaa. Meidän tulee yhdessä löytää keinot kääntää kelkka, ja uskomme sen kääntyvän pian. Pelissämme on mukana paljon asioita, jotka mahdollistavat voittamisen.

– Tunnetta ja intohimoa pitää olla. Pelin jälkeen sanotut asiat läikkyivät yli ja ne on myös keskusteltu joukkueen kanssa läpi.

Lääke tämän hetken tilanteeseen on yksinkertainen.

Jatkamme eteenpäin kovan työnteon kautta, palkinto tulee ennemmin tai myöhemmin. Pelin jälkeisten kahden päivän harjoituksien perusteella jos pitää arvioida pelaajien sitoutumista ja vireystilaa niin olen todella tyytyväinen. Joukkueen reaktio tappioon kaikin tavoin on ollut erinomainen.

ODOTUKSET FF JARO-OTTELUUN

Joukkueet kohtasivat viimeksi maaliskuussa Ykköscupin välierissä. Silloin Jaro eteni maalittoman varsinaisen peliajan jälkeen finaaliin rangaistuspotkukilpailun kautta, ja lopulta mestaruuteen asti. Päävalmentajamme silmin kyseessä oli tasainen ottelu.

– Tiukka taisteluhan se oli, joka olisi voinut kääntyä suuntaan jos toiseenkin. Noah Kaijasilta loi kaksi huippupaikkaa ensimmäisellä puoliajalla Willem Haapiaiselle ja Jaro sai painetta lähinnä erikoistilanteiden kautta toisella puolikkaalla. Liikaa maalipaikkoja ei tiukassa taistelussa lopulta nähty.

Jaron sarjakausi on alkanut kolmella vierasottelulla, joista se on raapinut kasaan neljä pistettä. Ensin se vieraili JäPSin vieraana, josta kotiin tuomisena oli tasapelipiste. Tämän jälkeen se haki PEPOn kustannuksella Lappeenrannasta täydet kolme pistettä, ja viime kierroksella EIF oli kotonaan Jaroa vahvempi lukemin 2-1. 

Pietarsaarelaiset pelaavat sunnuntaina kauden ensimmäisen kotiottelunsa, ja samalla kyseessä on molemmille joukkueille kauden ensimmäinen peli luonnonnurmella.

– Kentän kunnosta ei tietenkään ole varmuutta, mutta kiva päästä pelaamaan nurmelle. Jaroa vastaan otteluista tuppaa muodostumaan aina fyysisiä vääntöjä, johon meidän on oltava valmiita armotta vastaamaan.

– Jaro on todella rutinoitunut ryhmä ja Ykkösen selkeitä ennakkosuosikkeja. Haaste on todella kova, mutta niin on usko onnistumiseenkin kovien aikojen keskellä.

ESITTELYSSÄ FF JARO

Viime kaudeksi varsin paljon uudistuneen pietarsaarelaisryhmän nousu Veikkausliigaan jäi lopulta viiden pisteen päähän. Pelaajistossa tapahtui rutkasti muutoksia, ja päävalmentajaksi nimitettiin Jaroa käytännössä koko pelaajauransa edustanut seuralegenda Jimmy Wargh. Kauteen 2022 Jaro lähtee yhtenä vahvana nousijasuosikkina.

Lähes kaikki runkopelaajat jäivät täksi kaudeksi Pietarsaareen. Muun muassa pitkään Jaroa edustaneet Markus Kronholm, Joni Remesaho ja Johan Brunell jatkavat Warghin ryhmässä. Ulkomaan vahvistuksista tärkeimpänä kiinnityksenä voi pitää viime kauden Ykkösen parhaaksi puolustajaksi valitun Guillermo Sotelon jatkosopimusta.

Jaro sai värvättyä täksi kaudeksi paljon Veikkausliiga-kokemusta. Paluun AC Oulusta Pietarsaareen tehnyt hyökkääjä Severi Kähkönen oli viime kauden loppupuoliskon lainalla KPV:ssä, jossa hän viimeisteli 11 ottelussa kolme maalia. Lisäksi joukkuetta on saapunut vahvistamaan toppari Frankline Okoye (IFK Mariehamn), sekä keskikenttäpelaajat Jacob Bushue (FC Haka), Emile Paul Tendeng (IFK Mariehamn) ja Adam Vidjeskog (KPV). Kaikilla edellä mainituilla on tuoretta kokemusta liigatasolta.

Haastattelu

Valmistavien harjoitusten jälkeen lauantaina haastattelupisteellä vieraili kapteeni Esa Terävä.

KOKOONPANOTILANNE

Suurempia muutoksia joukkueen terveystilanteessa ei ole tapahtunut, ja Punamustat lähtevät Pietarsaareen lähes samalla miehityksellä kuin Seinäjoellekin.

– Kokoonpanotilanne pysyy aikalailla ennallaan. Hienoa, että saamme Niko Salmisen takaisin kokoonpanoon. Muuten isoja muutoksia ei tule sunnuntaina. Pauli Kuusijärvi ja Olmes Garcia ovat edelleen sivussa, mutta heidän paluu pelikentille lähenee. Mustafa Beyai ja harjoituksiin hiljattain palannut Tomi Kurvinen ovat myös edelleen sivussa, mutta he ovat olleet jo mukana muutaman harjoituksen täyspainoisesti.

OTTELUINFO

FF Jaro vs. PK-35
Su 15.5. klo 18:30
Pietarsaaren keskuskenttä

Ottelu on katsottavissa kaikkien Ykkösen otteluiden tapaan Ruutu+ -palvelussa.

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap