Menu

Su 31.7. klo 18:30 MP – PK-35

Jälleen on saatu hyvä treeniviikko alle ja on aika pelata! PK-35 matkustaa sunnuntaina Mikkeliin, jossa taistellaan todella tärkeistä sarjapisteistä. Mikkelin Palloilijat ovat isäntänä, kun Punamustat lähtee hakemaan kauden ensimmäistä vierasvoittoaan. Ottelu starttaa Mikkelin Urheilupuistossa klo 18:30.

Paluu voittokantaan EIF:n kustannuksella 

PK-35 palasi voittokantaan viime lauantaina, kun EIF kaatoi MagneCit Areenan keinonurmella 3-1 lukemin. Xhevdet Gela vei vieraat johtoon, mutta Luis Rodriguezin, Miguel Medinan ja Nuutti Tykkyläisen osumat käänsivät ottelun PK:n nimiin. 

PK:lta nähtiin ottelussa varsin miehekäs kasvojen pesu Jaro-tappion jälkeen ja siitä ansioksi mukaan tulivat kolme sarjapistettä. PK-35:n päävalmentaja Kim Raimi näki voiton olleen ansaittu.

– EIF-ottelussa ilahduttaa etenkin se, että meillä päät pysyivät kylmänä tappioasemasta huolimatta. Nostimme tappioasemassa vähän intensiteettiä pallottomana ja pyrimme etenemään pallon kanssa myös hieman monipuolisemmin. Pääsimme nopeasti pelin päälle, tasoihin ja ohi ja saimme sen näyttämään jopa rutiininomaiselta.

 – Vaihtopelaajat tulivat myös kaikki hyvin sisään viime ottelussa, siihen olen ehdottomasti tyytyväinen.

EIF-ottelua edeltänyt Jaro-tappio oli luultavasti kokonaisuudessaan joukkueen yksi huonoimmista koko kaudella. Varsinkin puolustuspään tekeminen oli kuin yö ja päivä kahdessa edeltäneessä ottelussa.

– Puolustuslinjamme pelasi vahvasti kokonaisuudessaan viime ottelussa. Se antaa aina mahdollisuuden voittaa otteluita. Tähän haetaan ehdottomasti jatkumoa. Sen lisäksi muutama yksilökin pelasi mielestäni ehkä kauden parhaan tai ainakin yhden parhaista peleistään EIF:iä vastaan.

– Paransimme enemmän tai vähemmän käytännössä kaikkia asioita Jaro-ottelusta, vaikka tiettyjä yksittäisiä otteluita onkin aina vaikea verrata keskenään.

Treeniviikko

Rankan kesä-heinäkuun vaihteen jälkeen Punamustat ovat päässeet nyt kiinni hyvään harjoitustahtiin, jonka hedelmiä toivottavasti poimitaan jälleen sunnuntaina. 

– Olemme pyrkineet jatkamaan viime viikon laadukasta tekemistä harjoituskentällä ja olemme siinä taas mielestäni onnistuneet. Pysytään kiinni oleellisissa asioissa, niin uskon että saadaan hyvä mahdollisuus pärjätä taas sunnuntaina.

Katseet MP-otteluun 

Lähdetään tarkemmin kohti tulevan sunnuntain ottelua. MP on ollut PK:lle varsin sopiva vastustaja tämän ja viime kauden Ykkösen kohtaamisissa. Viime kaudella PK nappasi kotona 3-1 voiton ja vieraista runkosarjassa 1-1 tasurin ja loppusarjassa 3-2 voiton. Myös tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen Ykkösessä päättyi PK:n voittoon Pihliksessä lukemin 2-0.

Toukokuun lopussa pelatusta ottelusta ei toden totta tapahtumia puuttunut. Hyvin kuumassa ottelussa olisi voinut käydä lopulta miten tahansa, mutta Olmes Garcian sekä Tommi Tainion rangaistuspotkuosumat lopulta toivat PK:lle silloin kauden avausvoiton. 

– Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa olimme parempi joukkue kentällä viimeistä 20 minuuttia lukuun ottamatta. MP näytti kuitenkin toisella puoliajalla iskukykyään, olimme tuolloin lopussa kovan paineen alla, mutta raavimme väkisin pisteet. Tiukka kamppailuhan se lopulta oli, mutta puolustimme MP:n vaarallisimmat pelaajat pois varsin hyvin tuolloin ja hoidimme lopun erikoistilanteet myös kunnialla.

MP aloitti kautensa varsin hyvin, mutta viimeaikaiset otteet eivät anna Mikkelissä hirveän paljoa aihetta optimismiin. Juha Pasojan suojatit ovat heinäkuun kuudesta aikaisemmasta ottelusta napanneet ainoastaan kolme pistettä, kun PEPO kaatui muutama viikko sitten kotinurmella.

Heinäkuu alkoi vierastappiolla Kotkassa sekä lähes shokeeraavalla kotitappiolla Piffeniä vastaan. Lisäksi MP on käynyt heinäkuun aikana kirjaamassa vierastappiot tililleen Pohjanmaalla, niin Seinäjoella kuin myös Pietarsaaressa. MP pelasi myös rästiottelussa tämän viikon keskiviikkona Lappeenrannassa. Topi Keskisen maalilla MP johti pitkään, mutta viimeisen 20 minuutin aikana PEPO tuli tasoihin ja ohi, ja maksoi täten potut pottuina muutaman viikon takaisesta tappiosta.

Heikkojen tulosten myötä myös putoamisviiva on tullut lähemmäs mikkeliläisiä. MP on pelannut ottelun vähemmän, mitä takana vaanivat PEPO, PK-35 ja PIF, mutta piste-ero on kaventunut viime aikoina huolestuttavaa tahtia MP:n kannalta. Keskiviikon ottelun jälkeen PEPO on MP:stä pisteen päässä, PK kahden pisteen päässä ja Piffen kolmen pisteen päässä.

Kuten varmasti kaikki näidenkin lukujen takaa ymmärtää, sunnuntaina pelissä on hyvin tärkeät kolme sarjapistettä.

– MP:n protokollassa on selvästi tunnistettavat asiat, niin hyvässä kuin pahassa. MP on parhaimmillaan todella vaarallinen joukkue etenkin viimeisellä kolmanneksella, jolta löytyy kyvykkäitä hyökkäyspään yksilöitä ratkaisemaan otteluita.

Raimi odottaa sunnuntailta tasaista ja kovaa ottelua.

– Pyrimme jatkamaan tiettyjä isoja asioita, joita etenkin EIF, PEPO ja SJK-otteluissa on viime aikoina nähty. Mikkelistä ei haeta helpolla pisteitä, mutta kyllä meiltä löytyy taas paljon syitä uskoa, että pystymme siellä onnistumaan.

Esittelyssä MP

Mikkelissä on joukkue laitettu pitkälti uuteen muottiin viime vuoteen nähden, kun reilusti yli kymmenen pelaajaa oli niin lähtijöiden kuin tulijoiden listalla.

Merkittivämpinä lähtijöinä mainittakoon kymmenen osumaa viime kaudella iskenyt Samson Ebuka (SJK), ykkösmaalivahti Jonne Uronen (Ytterhogdals IK) sekä luottopakki Yassin Daoussi (EIF). Nämä kaikki pelaajat olivat erittäin isossa osassa viime kauden MP:ssä, joka lopulta viimeisen kierroksen ottelussa JIPPO:a vastaan pystyi sarjapaikan säilyttämään. 

Viime kauden tärkeistä lenkeistä Mikkelissä jatkavat keskikentän moottori Jonathan Dunyin sekä U21-maajoukkueen mukaan kesäkuussa valittu ja jo seitsemän maalia tämän kauden Ykkösessä iskenyt Topi Keskinen.

Uusista tämän kauden tulokkaista mainittakoon uusi nuori veskariduo Aleksi Honka-Hallila (KuPS)-Otto Huuhtanen (FC Honka). Honka-Hallila oli pitkään loukkaantuneena sivussa, mutta on palannut viime aikoina mukaan joukkueeseen ja jakamaan vastuuta Huuhtasen kanssa.

Isoa vastuuta on tarjolla myös JIPPO:sta saapuneille puolustaja Samuli Höltälle ja tällä kaudella jo potkutekniikallaan ihastuttaneelle hyökkääjä Joona Hiltuselle. Kauden aikana alakerrassa Höltän ohella isoa ruutua ovat napanneet jyväskyläläisen jalkapallokoulun kasvatit Väinö Vehkönen (HJK Klubi 04) sekä Jarkko Heimonen (EIF). 

Mielenkiintoinen hyökkääjänimi on pitkään Norjassa pelannut norsunluurannikkolainen Kevin Beugre. Hyökkäykseen tulivoimaa tuo myös jo mainittu Juuso Liukkonen, joka palasi kauden alla Italiasta Mikkeliin. Liukkonen iski viimeisen kahden Ykkösen kauden aikana EIF:ssä yhteensä 14 maalia. 

MP julkaisi myös muutaman uuden pelaajasopimuksen viime viikolla, kun seura kertoi Jan Heinosen lainasopimuksesta FC Interistä sekä HJK:n organisaatiosta saapuneesta Haruna Abubakarista. Näistä pelaajista molemmat vahvistavat lähinnä MP:n alakertaa. 

Kokoonpanotilanne

PK-35:n kokoonpanotilanne on pysynyt hyvin pitkälti ennallaan ennen MP-ottelua, joukkue lähtee siis hyvistä lähtökohdista Mikkelin reissuun.

Rafael Zbinden on palannut harjoituksiin, Patrick Aaltosen tilanne on edelleen hieman epävarma. Mustafa Beyai loukkaantui lauantain valmistavissa harjoituksissa ja on sivussa sunnuntaina. 

Tällä viikolla pelaajarintamalla on kuitenkin ollut siirtymää kumpaankin suuntaan. Ville Salmikivi palaa joukkueen vahvuuteen, kuten tänään jo aikaisemmin kerroimme. Muslim Markhiyvevin sopimus purettiin alkuviikosta, ja mies palasi Kakkoseen Kiffenin riveihin. 

– Ville on osoittanut harjoituksissa, että virtaa ja osaamista riittää edelleen. Häntä ei olisi otettu mukaan, jos emme uskoisi Villen tuovan jotain lisää pelaamiseemme.

– Musun tilannetta on pyritty seuraamaan viime viikkoina aktiivisesti sen suhteen, millaista roolia pystymme loppukaudesta tarjoamaan. Tulimme yhdessä siihen lopputulemaan, että tässä vaiheessa kautta vastuuta on parempi hakea toisaalta. Mitään isompaa dramatiikkaa asiaan ei liity. Musu tarvitsee minuutteja ja meillä ne ovat liian tiukassa.

Info

MP – PK-35
Su 31.7. klo 18:30
Mikkelin Urheilupuisto, “Urski”

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap