Menu

Pe 16.9. klo 19 PEPO – PK-35

Ykkösen kausi lähestyy jo loppuaan ja perjantaina alemman jatkosarjan toisen kierroksen ottelussa panokset ovat valtavat. Kotijoukkue PEPO sekä vieraaksi saapuva PK tarvitsevat pisteitä hyvin kipeästi, lappeenrantalaisilla on piste-eroa putoamisviivan päälle neljä pistettä ja Punamustilla kuusi pistettä. Matsi starttaa Kimpisen Stadionilla perjantaina 16. syyskuuta klo 19 ja sitä voi seurata suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelussa. 

Alempi jatkosarja käynnistyi tappiolla Mikkelissä

Punamustat matkustivat alemman jatkosarjan avausotteluun Mikkelin legendaariselle urheilunäyttämölle, Mikkelin Urheilupuistoon. Ottelun avausjakso oli hyvin tasainen, mutta aivan ensimmäisen puoliajan lopussa MP hyökkäsi hienosti oikealta, ja Kevin Beugre pääsi tuikkaamaan kotijoukkueen johtoon. PK:lla oli toisen nelivitosen verran aikaa nousta tasoihin ja ohi, mutta tällä kertaa siinä ei onnistuttu.

Päävalmentaja Kim Raimi näki kentällä hyviäkin asioita, mutta tulos oli selvä pettymys.

MP-ottelussa oli hyviäkin asioita mukana, mutta myös asioita joiden on toimittava yksinkertaisesti paremmin.

– Toisella puoliajalla oli ongelmia, mutta se on käyty joukkueen kanssa läpi. Loppukiri jäi auttamatta liian lyhyeksi sen takia. Menetimme täysin otteen sovituista asioista ja peli meni täysin MP:n kontrollissa liian kauan. Siihen meillä ei ole perjantaina varaa.

MP-ottelu oli kolmas perättäinen ottelu, jossa Punamustat jäivät maaleitta. MP:tä vastaan PK:lla oli enemmänkin aihioita maalintekoon, mutta viimeiset syötöt jäivät turhan usein piippuun. 

– Meillä oli ottelussa omat hetkemme, saimme kaivettua hyvin erikoistilanteita ja olimme useasti lähellä hyviä mahdollisuuksia. MP selvisi mm. viimeisen linjan 1v1-tilanteista useasti voittajana. Maalinteon suhteen myös hyökkäyspään erikoistilanteissa olemme olleet aivan liian pehmeitä ja kevyitä viime aikoina. Pienet asiat on tehtävä aggressiivisemmin lähempänä vastustajan maalia, jotta maalipaikkoja tulee lisää.

Harjoitusviikko

Punamustat ovat harjoitelleet hyvin alkuviikon ajan ja torstaina joukkue vielä tekee viimeiset valmistelut ennen perjantain ottelua. 

– Yleinen ilmapiiri joukkueessa on edelleen hyvä, se on nyt lähtökohta sille että homma vielä kääntyy. Intensiteetti on pysynyt korkeana ja kilpailu on ollut vahvasti edelleen läsnä tekemisessä. Niin kauan kun henki pihisee, painetaan joukkueena töitä selviytymisen eteen.

– Yksinkertaisia, mutta hyvin tehtynä toimivia asioita on painotettu harjoituskentällä. Pallo ja miehet pitää saada liikkeelle, sekä meidän tulee säilyttää intensiteetti korkeampana omassa liikkumisessamme. Kuulostaa simppeliltä, mutta se vaatii pelaajilta paljon työtä toimiakseen.

Katseet PEPO-otteluun

PEPO nousi kabinettien kautta Ykköseen viime talvena, ja nyt lappeenrantalaisilla on kova hinku uusia sarjapaikka Ykkösessä myös ensi kaudeksi. 

PK:lla ja PEPO:lla löytyy historiaa viime kausilta jonkin verran. Kaudella 2020 joukkueet taistelivat Kakkosen A-lohkon voitosta ja kaiken ratkaissut keskinäinen kohtaaminen oli Lappeenrannassa toiseksi viimeisellä kierroksella. Vähintään tasurin nappaamalla Punamustat tuolloin sarjanousun varmistaisi, ja näin myös kävi, kun loppulukemat Sammonlahdessa olivat 1-1. Puoli vuotta tuosta ottelusta pelipaikkana oli tällä kertaa Amiksen tekonurmi, jossa joukkueet kohtasivat Suomen Cupin ottelun merkeissä. PK nappasi tuosta helpohkon 3-0 vierasvoiton Matias Hännisen kahden maalin siivittämänä.

Tälle kaudelle PEPO nousi Ykköseen, ja joukkueet kohtasivat runkosarjassa kahdesti. Keväällä Pihliksessä PEPO haki kovan vierasvoiton Irfan Sadikin kahdella maalilla. Heinäkuussa Punamustat tulivat Kimpiseen makselemaan kalavelkoja tuosta ottelusta ja siinä joukkue olikin viittä vaille onnistumassa. Roope Huhtalan lisäajan 5. minuutilla tulleen 3-3-tasoitusmaalin ansiosta pisteet kuitenkin jaettiin. PK:n maaleista ottelussa vastasivat Miguel Medina, Olmes Garcia sekä Patrick Aaltonen

– Viime ottelusta jäi todella karvas maku. Lappeenrannassa annoimme ensimmäisellä minuutilla maalin, mutta nousimme loistavasti pelin päälle sen jälkeen yksinkertaisesti vastustajaa laadukkaamman tekemisen ansiosta. Lopussa PEPO painoi heidän oikean laidan kautta paineen väkisin meidän boksiin ja runnoi viimeisestä tilanteesta pelin tasoihin. Perjantaina otteluun lähtö ja ottelun lopetus on oltava jämäkämpiä kuin tuolloin.

PEPO oli varsinkin runkosarjan loppupuolella ihan pirteällä pelipäällä, jonka ansiosta joukkue ohitti myös PK:n sarjataulukossa. Neljästä viimeisestä runkosarjan ottelusta PEPO nappasi kolme voittoa, kun joukkue haki vieraspisteet Järvenpäästä sekä Paraisilta ja runkosarjan päätösottelu SJK Akatemiaa vastaan kotona päättyi voitokkaasti. 

Alempi jatkosarja käynnistyi lappeenrantalaisten osalta kuitenkin heikommin, kun SJK Akatemia maksoi potut pottuina PEPO:lle kaataen joukkueen kotikentällään 3-0 lukemin.

Päävalmentaja Raimi tietää, että panokset perjantain ottelussa ovat suuret.

– Kaikki tietävät, että nyt se on tulos tai ulos. Yksikin voitto tässä vaiheessa voi antaa juuri sen tarvittavan kipinän ja sen perässä Lappeenrantaan lähdemme. Myös PEPO pelaa sarjapaikastaan, joten varmasti kova vääntö on edessä.

PEPO:lla on paljon vauhtia laidoilla ja vaaraa boksissa. Heidän hyökkäämisessä ja pallollisessa toiminnassa on paljon hyviä elementtejä, joiden kanssa meidän on oltava hereillä ja valmiina. Uskon, että meiltä löytyy kuitenkin lääkkeet perjantaille, pienet marginaalit on käännettävä nyt itselle.

Esittelyssä PEPO

Janne Muhlin valmentamasta joukkueesta löytyy materiaalia jonkin verran, mutta joukkueen luottopelaajat ovat selvät. Joukkueella on mielenkiintoinen, mutta Ykkösen tasolle suht kokematon kotimainen pelaajamateriaali, johon on haettu ulkomaalaisvahvistuksia seuraksi.

Joukkueen maalinsuulla on kolmea vaille kauden kaikissa otteluissa torjunut kokenut jenkkiveskari Craig Hill. Ennen kauden alkua joukkueen kenties ykkösveskariksi kaavailtu Jirko Sorsa oli alkukaudesta loukkaantuneena. Sorsa on kuntoutui pelikuntoon ja alkukesällä, mutta Hill ei ole ykkösvahdin paikkaansa Sorsalle luovuttanut. 

PEPO:n joukkueen tukirankaa puolustuksessa luovat joukkueen ainoana pelaajan täydet minuutit Ykkösessä tähän mennessä kellottanut Roope Huhtala sekä yksi tässä otteluparissa monista  ex-JIPPO-pelaajista oleva Topi Pasi. Laitapuolustajina pääsääntöisesti ovat olleet kamerunilaisvahvistus Jeannot Esua sekä kaupungin oma poika Arttu Kotanen.

Keskikentällä vaikuttavista pelaajista ensimmäisinä mainittakoon joukkueessa jo pidempään pelanneet luottopelaajat kapteeni-Calvin N’Sombo sekä Zachary Sukunda. Keskikentällä tärkeissä rooleissa vaikuttavat kanadalainen Jeff Addai sekä monipuolinen laitakiitäjä Samu Suoraniemi. Addai on perjantain ottelussa pelikiellossa korttitilin täyttymisen takia. 

Kauden aikana PEPO on saanut keskialueelleen myös vahvistuksia, kun jo alkukesästä lappeenrantalaismiehistöön liittyi kokenut jenkkipelaaja Rony Argueta, joka palannee perjantaina kokoonpanoon pelikieltonsa jälkeen. Iso siirtopommi saavutti meidät kaikki noin kuukausi sitten, kun PEPO kertoi ex- KuPS-pelaajan Usman Salen saapumisesta joukkueeseen. Vikkelä laituri on ehtinyt jo kolmessa pelaamassaan ottelussa näyttämään laatunsa, vaikka maalitili ei ole vielä auennut. 

Hyökkäyspäässä tehoja odotetaan MuSasta täksi kaudeksi Lappeenrantaan saapuneelta Juho Heikkiseltä, Nikke Veikkaselta sekä Jesse Huhtalalta. Nämä kaikki pelaajat ovat onnistuneet maalinteossa ainoastaan kahdesti tämän kauden aikana, joten päävastuun maalinteosta on kantanut yhdeksän maalia iskenyt Irfan Sadik. 

Kokoonpanotilanne

Voi sanoa, että pitkästä aikaa Punamustilla ei ole pelikieltoja, kun uuteen otteluun lähdetään. Edellisessä kuudessa Ykkösen ottelussa PK:lla on korttitilin täyttämisen takia ollut poissa vähintään yksi pelaaja, muutamassa pelissä kaksi pelaajaa samaan aikaan. Perjantain ottelussa siis ensimmäistä kertaa sitten heinäkuun viimeisen päivän, näitä pelikielto-ongelmia ei ole.

Kokoonpanotilanne elää, mutta siihen ollaan totuttu. Esa Terävän ja Pauli Kuusijärven paluut ovat meille isoja asioita. 

Valitettavasti Tomi Kurvisen kausi on ohi alaraajavamman takia. Valitettavan tuttu tarina tälle kaudelle, harmittaa Tomin puolesta koska hänen pelirytminsä on parantunut koko ajan. Myös Youness Rahimin pelaaminen perjantaina on hyvin epätodennäköistä.

Mustafa Beyai on Gambian U23-maajoukkueen mukana seuraavat viikot, ja tuon hienon kutsun takia hän on poissa kokoonpanosta PEPO- sekä PIF-otteluista.

Info

PEPO – PK-35
Pe 16.9. klo 19
Kimpisen Stadion, Lappeenranta

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap