Menu

Otteluennakko: PK-35 – PPJ

Punamustien harjoitusotteluiden kausi jatkuu lauantaina jälleen vanhassa tutussa Talin Jalkapallohallissa, jossa Kakkosen A-lohkon kauteen valmistautuvat PK-35 sekä PPJ kohtaavat klo 19 alkaen.

PK-35:llä on allaan viime viikonlopulta vahva näyttö joukkueen tämän hetkisestä vireestä, kun PEPO kaatui Imatralla vakuuttavasti 8-0-lukemin. Minkäänlaiseen hyvänolon tunteeseen joukkueessa ei kuitenkaan tyydytä, vaan työnteko on jatkunut normaalina tällä viikolla. Päävalmentaja Kim Raimi oli tyytyväinen joukkueen esitykseen Imatralla.

– Peleihin ei kannata positiivisessa eikä negatiivisessa mielessä ylireagoida tässä vaiheessa, se on selvä. Sen verran hyviä asioita Lappeenrannassa kuitenkin näkyi, että tässä on ollut positiivinen ongelma alkuviikon sen suhteen mitä ja kuinka paljon nostamme esiin tässä vaiheessa. Saimme vähintäänkin tulevaisuuteen talteen ison kasan suorituksia, joita myös jatkossa haluamme kentällä nähdä.

Maalien lisäksi Punamustilla oli lukuisia mahdollisuuksia lisämaalien tekoon, ja hieman huolellisemmilla hyökkäyspään ratkaisuilla kaksinumeroiseen maalimäärään yltäminen ei olisi ollut mahdottomuus.

– Pelkästään 40 etenemistä vastustajan boksiin (PEPO:lla viisi) kertonee oleellisen siitä, miten ylivoimaisia tuossa pelissä oltiin. Yritetään säilyttää toteutuneita asioita mahdollisimman usein toiminnassa mukana vaikka pelit ja vastukset kovenevat ja uusia haasteita tulee eteemme varmuudella.

Punamustilla on allaan hyvä harjoitusviikko, ja tekemisen laatu on viikko viikolta parempaa. 

– Treeniviikko on noudattanut aika normaalia kaavaa. Joukkueessa on vallinnut jo ennen PEPO-peliä mielestäni hyvä ja oikealla tavalla positiivinen ilmapiiri. Pystytään toimimaan yhtenä ryhmänä, olemaan avoimia ja rehellisiä, mutta samaan aikaan myös vaativia.

Vastaan lauantaina astelee toisen kautensa Kakkosessa aloittava PPJ. Jätkäsaaressa majaansa pitelevä PPJ ei tapojensa mukaan liiemmin ole kertonut edustusjoukkueensa kuulumisista talven aikana. Kakkosen A-lohkossa viime kaudella 8. sijalle yltänyt PPJ kertoi kuitenkin joulukuussa, että joukkuetta edelliset kahdeksan kautta luotsannut Mikko Hyppönen siirtyi managerin tehtäviin, ja päävalmentajan tontille hyppäsi KäPasta ja FC Espoosta tuttu Kalle Vasse

Pikkulinnut ovat kertoneet vuorostaan PPJ:n hyvistä harjoituskauden tuloksista. Ykkösen kauteen valmistautuvat KäPa sekä HIFK ovat kaatuneet talven aikana PPJ:n käsittelyssä, ja HJK Klubi 04:n kanssa joukkue pelasi tasan pari viikkoa sitten. Tarina kertoo, että kentällä on nähty myös jo monivuotinen PPJ:n keskikentän moottori Tommi Kari.

Ennakkoon voisi ajatella, että PPJ tulee jälleen tarjoamaan hieman erilaisen haasteen PK:lle, mitä muut tähän mennessä harjoituskaudella vastaan tulleet joukkueet.

– Peliä lähestytään puhtaasti meidän oman toiminnan kautta. Emme keskity käytännössä ollenkaan siihen miten PPJ otteluun tulee, mutta pyrimme joka tapauksessa sopeutumaan siihen mitä vastustaja tekee meidän oman protokollan kautta.

Ainakin Felix Ferahyanin sekä Tomi Kurvisen on määrä palata kokoonpanoon jälleen lauantaina viime viikonlopun poissaolon jälkeen. Muuten kokoonpanotilanne säilyy suht ennallaan. 

– Positiivista on, että Joel Europaeus on palannut jo joukkueharjoituksiin mukaan, mutta hän on vielä viikon tai parin päässä pelitapahtumista. Tommi Tainiolla menee hieman pidempään. Muutama pelaaja on sairastellut hiukan, mutta käytettävissä pitäisi olla suunnilleen sama ryhmä kuin Lappeenrannassa.

Info

PK-35 – PPJ
La 11.2. klo 19:00
Talin Jalkapallohalli, Helsinki

Otteluun on vapaa pääsy, tervetuloa!

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap