Menu

To 4.8. klo 19:00 PK-35 – TPS

Meillä on kaiken kaikkiaan erittäin hieno torstai edessä! PK-35 saa vieraakseen torstaina MagneCit Areenalle sarjakärjessä viilettävän TPS:n. Punamustien edessä on siis iso haaste, mutta joukkue on valmis kovaan testiin. Torstain ottelu käynnistyy MagneCit Areenalla klo 19, ja liput otteluun voit poistaa Tiketistä!

Liput matsiin!

Kauden ensimmäinen vierasvoitto Mikkelistä!

PK-35 nappasi viime sunnuntaina riemastuttavan voiton Mikkelistä, jossa Punamustat pääsivät juhlimaan kauden ensimmäistä vierasvoittoa. MP siirtyi avausjakson loppupuolella johtoon Väinö Vehkosen osumalla, mutta Olmes Garcian ja Luis Rodriguezin osumilla PK tuli tasoihin ja ohi, toisen nelivitosen ensimmäisen vartin aikana. 

PK-35:n päävalmentaja Kim Raimi nostaa ylös henkisesti tärkeät nousut tappiotilanteesta voittoon.

– Nousimme HIFK:ta ja PIF:iä vastaan kahden maalin takaa tasoihin, vaikka toisen onnistuimme vielä lopussa häviämään. PEPO:a vastaan nousimme tappioasemasta johtoon ja menetimme johdon viimeisellä minuutilla. Nyt EIF- ja MP-otteluissa olemme nousseet tappiolta voittoon. Se ei siis ainakaan ole meidän ongelmakohta tällä hetkellä, että meiltä loppuisi keinot tulla peleihin takaisin pelin sisällä.

Raimi jatkaa, että MP-voitossa oli paljon samoja elementtejä, mitä EIF:iä vastaan kentällä nähtiin.

– Jatkoimme työntekoa tappioasemassa, emme laittaneet turhiin asioihin focusta ja saimme palkinnon siitä. Totta kai meidän pitää jatkossa laittaa focusta myös siihen, että pystyisimme itse tekemään ensimmäisen maalin, joudumme tekemään valtavan työn nyt maalin takaa, mutta joukkue on näyttänyt periksiantamattomuutta ja malttia loistavalla tavalla jo useamman kerran.

– Olemme puolustaneet avoimessa pelissä laadukkaasti koko joukkueen toimesta viimeisimmät ottelut. Pallon kanssa voimme olla vielä huolellisempia, mutta tietty vaara meillä on kuitenkin koko ajan olemassa ja olemme kykeneet tekemään riittävästi maaleja voittojen saamiseksi.

Alkukauden aikana maalinteko oli Punamustille jollain tasolla hankalaa, mutta viime aikoina pallot ovat löytäneet tiensä verkkoihin hyvällä tehokkuudella. Edellisestä seitsemästä ottelusta, Jaroa vastaan PK jäi nollille, mutta kaikissa muissa otteluissa joukkue on onnistunut vähintään kahdesti maalinteossa. 

– Olen todella tyytyväinen, että olemme onnistuneet nyt kahdesti peräjälkeen myös erikoistilanteista ja luoneet maalien lisäksi kahdessa viime ottelussa 5-6 muutakin konkreettista maalipaikkaa niistä.

Treeniviikko

Palautumisaika MP-ottelun jälkeen on lyhyt, joukkue ehtii kahdesti treenaamaan ennen TPS-ottelua, mutta varmasti kovaa taisteleva nippu kentälle astelee torstaina. 

– Pelien välissä aika on käytetty taas enemmän siihen, että pelaajat ovat fyysisesti ja henkisesti valmiita torstaina. Meillä on hyviä tuloksia alla, joten pidetään vaan rullat pyörimässä ja korostetaan muutamia asioita, joissa TPS:ää vastaan pitää onnistua, jos haluaa pisteitä. Videoita on katsottu hieman ja haetaan sieltä hyvät asiat mukaan torstaille.

Katseet MP-otteluun 

TPS on ollut hankala vastustaja PK:lle viimeisen kahden kauden aikana, kun molemmat joukkueet ovat Ykkösessä pelanneet. Viidestä ottelusta kaksi on päättynyt tasapeliin, ja kolmesti TPS on poistunut paikalta voittajana. Pisteiden jakaminen nähtiin viime vuoden Suomen Cupissa, jolloin taisto päättyi Turussa 2-2-lukemiin ja viime vuoden Ykkösen ottelussa Pihlajamäessä, jolloin loppulukemat olivat maalittomat. Näiden otteluiden jälkeen TPS on voittanut kolmesti putkeen PK:n. Turussa pelatut Ykkösen ottelut ovat päättyneen 2-1 ja 2-0-lukemiin, ja helmikuussa Ykköscupissa Tepsi haki Talista 2-0 voiton.

Joukkueet kohtasivat tällä Ykkösen kaudella ensimmäistä kertaa kesäkuussa, jolloin TPS nappasi suhteellisen varman 2-0 voiton Roope Pakkasen ja loppuhetkillä tulleen Simo Roihan osumilla. Punamustilla oli ottelussa hetkensä ja muutama erinomainen sauma tasoitusmaalintekoon, mutta ne maalit jäivät silloin syntymättä. 

Jonathan Johanssonin valmentama miehistö on ollut aika mukavassa kesävireessä myös tuon vajaa kaksi kuukautta sitten pelatun PK-ottelun jälkeen. Tuon ottelun jälkeen TPS on voittanut yhdeksästä Ykkösen ottelustaan kuusi, pelannut vierastasurit MP:tä sekä PEPO:a vastaan ja hävinnyt kertaalleen KTP:lle kotikentällään. Turkulaisten sarjajohto on tällä hetkellä kuusi pistettä ennen yhden ottelun vähemmän pelannutta KTP:tä. TPS kaatoi edellisessä ottelussaan Veritas Stadionilla FF Jaron 3-1 lukemin.

– TPS on todella laadukas joukkue, jolta löytyy todella kokeneita ja laadukkaita yksilöitä tälle tasolle. Pelit heitä vastaan ovat olleet pääsääntöisesti aina varsin tasaisia, mutta samaan aikaan myös omalla tapaa vaikeita. Todella kova haaste luvassa. He pystyvät prässäämään, sekä puolustamaan omaa aluettaan varsin laadukkaasti. Mitään ilmaista ei heitä vastaan yleensä ole tarjolla.

Punamustat ovat tällä Ykkösen kaudella ensimmäistä kertaa orastavassa voittoputkessa, kun joukkue kaatoi EIF:n puolitoista viikkoa sitten ja MP:n viime sunnuntaina. Tälle putkelle lähdetään luonnollisesti hakemaan jatkoa torstaina. 

– Emme mitään taikatemppuja tälläkään kertaa tarvita. Jatketaan uskomista omaan tekemiseen ja sitä kautta on mahdollista hakea tulos myös torstaina.

Esittelyssä TPS

Turun Palloseura täyttää tänä vuonna 100 vuotta, ja myös tämän kauden joukkue on kasattu hyvin selvästi nousu mielessä. TPS juhli 100-vuotista taivaltaan juhlaottelussa KPV:tä vastaan kesäkuussa. 

Joukkueen maalia vartioi viime kaudella Ykkösen parhaaksi maalivahdiksi valittu Jere Koponen. Hänen edessään puolustuksen tukipilareina ovat olleet pitkälti myös loukkaantumisten takia 20-vuotias seuran oma kasvatti Roope Pakkanen ja loisteliasta kautta pelaava senegalilainen Samba Benga. TPS on saanut viime otteluissa jälleen mukaansa loukkaantumisista kärsineen kapteeni Rasmus Holman, jonka merkitystä ei voi liikaa korostaa. 

Keskikentältä löytyy varsin tuttua nimeä myös Punamustille seuraajille, kun Daniel Rantanen siirtyi täksi kaudeksi TPS:n riveihin. Rantanen on napannut heti isoa vastuuta turkulaisten keskikentältä ja PK-kasvatti on iskenyt pallon maaliin kolmesti. Rantanen on yksi viidestä pelaajasta, joka on pelannut TPS:n jokaisessa Ykkösen ottelussa tähän mennessä.

Rantasen vierellä keskikentällä ovat pelanneet Jesper Karlsson sekä tämän kauden Ykkösen kenties kaksi meritointuneinta pelaajaa Kasper Hämäläisen ja Anthony Annanin muodossa. 

Kärkiosastolta TPS on odottanut ja on myös saanut tehoja. RoPSista saapunut Simo Roiha on iskenyt kahdeksan maalia, EIF:stä tullut Olli Jakonen on viimeistellyt pallon neljästi verkon perukoille. Paluun Turkuun Tampereelta täksi kaudeksi tehnyt 19-vuotias laitapelaaja Linus Rönnberg on tehnyt myös neljä maalia Ykkösessä. Hyökkäyspäässä peliaikaa hamuilevat myös 80 Veikkausliigamaalia urallaan tehnyt ja kauden avausmaalin FF Jaroa vastaan iskenyt Demba Savage sekä juniorilupaus Jasper Jalonen.

Kokoonpanotilanne

Kyselimme kuulumisia PK-35:n kolmelta pitkäaikaispotilailta Arttu Auraselta, Niko Salmiselta sekä Ngabo Ndaziramiyelta alkuviikosta.

Torstain ottelua silmällä pitäen kokoonpanotilanne on pysynyt suht samanlaisena. 

Matias Hänninen kärsii pelikieltoa torstaina. Muutaman pelaajan tilannetta tarkkaillaan. Varmuudella iskukykyinen ryhmä lähtee haastamaan sarjakärkeä.

Info

PK-35 – TPS
To 4.8. klo 19
MagneCit Areena, Pihlajamäki, Helsinki

Liput matsiin!

Torstaille lupaillaan varsin mukavaa elokuisen kesäillan säätä, joten suosittelemme lämpimästi saapumista MagneCit Areenalle. Promesta Bar35 palvelee läpi ottelun ajan, ja Cafe35:stä saat tuttuun tyyliin napattua herkulliset Wotkinsin makkarat suuhun pantavaksi.

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap