Menu

Otteluennakko: TPS – PK-35

Punamustilla on edessä perjantai-iltana mielenkiintoinen vierasreissu, kun bussin nokka laitetaan kohti Turkua. Ykkösen kauteen valmistautuva Turun Palloseura isännöi Pallokerhoa LähiTapiola Areenalla klo 20:15 alkaen. Otteluun on vapaa pääsy.

PK-35 huilasi viime viikon ajan joukkueharjoituksista, mutta alkuviikosta joukkue palasi treenikentälle jälleen nälkäisellä jalalla. Päävalmentaja Kim Raimi on ollut tyytyväinen joukkueen viikon tekemiseen harjoituskentällä.

– Joukkue on palannut energisenä harjoituskentälle, vaikka vähän on ollut luonnollisesti totuttelemista loman jäljiltä harjoittelun ja tekemisen rytmiin. Kaikkiaan on ollut kuitenkin todella mukava startata viimeinen pidempi periodi ennen kauden alkua hyvällä meiningillä.

– Tämä viikko ollaan enemmän totuteltu tekemiseen taas ja tulevien viikkojen aikana painetaan vielä kaasua isommin pohjaan, jotta ollaan valmiita 23.4., kun kausi käynnistyy.

Punamustat ehtivät pelata ennen lomaviikkoa kolme harjoitusottelua helmikuun aikana, kun viime kaudelta Ykkösestä tutut PEPO sekä PIF kaatuivat, ja ensi kaudella Kakkosessa vastaan tulevan PPJ:n kanssa pelattiin tasan. Maaliskuun aikana edessä on neljä harjoitusottelua, kun joukkue mittaa Ykkösen kauteen valmistautuvien TPS:n ja SalPan lisäksi, samassa Kakkosen lohkossa pelaavan Kiffenin sekä sarjatasoa alempana pelaavan VJS:n vireet. Huhtikuussa ennen kauden alkua edessä on vielä 2-3 harjoitusottelua.

100-vuotisjuhlavuosi ei mennyt perjantain vastustaja TPS:ltä putkeen, ja nousu-unelma kuoli lopulta Lahden Stadionilla Veikkausliigakarsinnan 2. osan lisäajalla. Joukkue lähtee uuteen kauteen Mika Laurikaisen johdolla, mutta tekemistä perinteikkäällä turkulaisjoukkueella vielä on, nimittäin Ykköscup meni joukkueelta aivan penkin alle. Kolmesta ottelusta yhtä monta tappiota, maalieron ollessa ruma 1-9. TPS kärsi tappiot sarjanousijoille SalPalle (0-2) sekä KäPalle (0-4) ja viime kaudella Ykkösessä 4. sijoittuneelle EIF:lle (1-3).  

– TPS on todella kova haaste meille tähän kohtaan. Erinomainen mittari monessakin suhteessa, ei pelkästään tuloksen kannalta, mutta myös monen sisällöllisen asian suhteen.

– Vaikka pyrkimys on pystyä vastaamaan monessa asiassa TPS:n tekemiseen, niin kyllä meillä ihan selkeä intressi on ottelua lähteä voittamaan.

Kuten jo mainittua, TPS lähtee kauteen uusin ajatuksin, kun Mika Laurikainen palaa joukkueen päävalmentajaksi reilun neljän vuoden tauon jälkeen. Pelaajistossa on tapahtunut muutoksia molempiin suuntiin, kun poissa ovat ainakin lähelle seuralegenda asemaan nousseet Juri Kinnunen (KäPa) sekä Rasmus Holma (lopetti). Veikkausliigakentille siirtyivät hyökkääjät Simo Roiha (KTP) ja Olli Jakonen (FC Inter).

Viime kauden rungosta nimensä jatkosopimuspaperiin ovat laittaneet muun muassa PK-kasvatti Daniel Rantanen, keskikentän taistelija Jesper Karlsson sekä viime kaudella läpimurtonsa Ykköseen tehneet nuoret Linus Rönnberg ja Roope Pakkanen. Kasper Hämäläinen jatkaa joukkueessa pelaajavalmentaja-statuksella. Uusista pelaajista ehdottomasti nimekkäin on ex-Huuhkaja-pelaaja Riku Riski (HJK), jonka lisäksi uusina pelaajina Tepsiin ovat saapuneet muun muassa laitapelaajat Matias Kivikko (FC Honka) ja Muhammed Umar Bala (Falkenbergs FF) sekä tuoreimpana miehenä joukkueeseen liittynyt hyökkääjä Torfiq Ali-Abubakar (FK Jablonec).

PK-35:llä kasassa 25 pelaajasopimusta

Kerroimme torstaina merkittävästä pelaajasopimuksesta, kun Xhevdet Gela liittyy joukkueeseen. Yli 300:n Veikkausliiga- sekä Ykkösen ottelun kokemuksen omaavan pelaajan päävalmentaja Raimi ottaa vastaan ilomielin.

– “Seve” tuo meille aimoannoksen johtajuutta, kokemusta ja myös pelillistä laatua. Hän sopii pelitapaamme ja vaalimiimme asioihin hyvin. Olen tyytyväinen meidän pelaajatilanteeseen ja myös meidän keskikentän miehitykseen ennen Sevenkin sopimusta, mutta tämän sopimuksen myötä saamme myös vielä isommin turvaa pitkän kauden varalle. Todella positiivisin tunnelmin otetaan Seve mukaan ryhmäämme.

Punamustien pelaajatilanne on pysynyt suht muuttumattomana. PIF-ottelussa kolhua saanut Niklas Jokiniemi on mukana, ja Shunta Uchiyama palannee kokoonpanoon. 

– Seve starttaa meidän mukana ensi viikon maanantaista, joten hän ei ole käytettävissä vielä Turussa. Kevin Ingolin mukanaolo perjantaina on epävarmaa, Samuel Vuohtoniemi on varmuudella sivussa. Muutaman pelaajan kuormaa ja rasitusta joudumme vähän tarkkailemaan ottelussa.

– Pidempään poissa olleista Tommi Tainio on jo päässyt osallistumaan joukkueharjoitteluun osittain ja Romy Nevalaisen sekä Sebastian Kamaran pitäisi lähiaikoina myös päästä mukaan joukkueharjoitteluun armeijan harmaista.

Info

TPS – PK-35
Pe 3.3. klo 20:15
LähiTapiola Areena, Turku

Otteluun on vapaa pääsy.

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap