Punamusta pelipaita roikkuu kaapissa ja kyselee joka päivä, koska sen pukisin päälleni.

 

Kaudeksi 2020 PK-35:n riveihin TPS:stä siirtynyt Katja Hakala ehti harjoitella joukkueen kanssa parisen viikkoa ja pelata yhden harjoituspelin, kunnes korkeammat voimat päättivät siirtää kauden alkua ja Hakalan virallista debyyttiä Punamustien paidassa tuonnemmaksi. Kaksi viimeistä kautta Turussa viettänyt 24-vuotias laituri avaa tämänhetkistä tilannetta pelaajan näkökulmasta.

 

Katja Hakalan siirto TPS:stä Punamustiin varmistui maaliskuun alkupuolella.

 

Punamusta pelipaita roikkuu tällä hetkellä kaapissa käyttämättömänä ja kyselee joka päivä, koska sen pukisin päälleni. Tämän päivän piti koittaa jo 28. maaliskuuta, kun uunituoreen Kansallisen Liigan oli määrä startata joukkueemme osalta ottelulla entistä seuraani Turun Palloseuraa vastaan, mutta jotain odottamatonta tapahtui.

 

Omaan elämääni tuli muutosta muutoksen perään maaliskuun kynnyksellä kuin liukuhihnalta, kun muutin Turusta Helsinkiin, aloitin uuden työn OP Marketsilla ja liityin uuteen seuraan. Tämäkään ei näköjään ollut vielä tarpeeksi vaan pandemiaksi edennyt virus nimeltä Korona päätti vielä tulla lisäämään oman mausteensa soppaan.

 

Tämä tuhoa niittävä korona pauhaa yhteiskunnassamme ja on muuttanut meidän jokaisen elämää kertaheitolla. Monessa kodissa Skype ja Teams ovat uusia perheenjäseniä, lenkkipolulla vastaantulijoiden väistely alkaa jo muistuttaa vastustajien harhauttelemista ja vessapaperista on yhtäkkiä tullut pyhää.

 

Jalkapallokansalle harjoitustapahtumien ja otteluiden yhtäkkinen loppuminen on kuitenkin se suurin muutos. UEFA:n vuonna 2019 teettämän tutkimuksen mukaan jalkapallon tuottamat hyödyt yhteiskunnallemme ovat vuositasolla jopa 770 miljoonaa euroa, joten jalkapallo on paljon muutakin kuin vain peli. Sen tuottamat taloudelliset, sosiaaliset ja terveydelliset hyödyt ovat mittaamattoman arvokkaita. Nyt niin peli kuin sen tuottamat hyödytkin ovat jäissä.

 

Miten koronavirus sitten on vaikuttanut omaan elämääni? Noh, päivät nykyään muistuttavat paljolti toisiaan ja siksi menenkin viikonpäivissä usein sekaisin. Arkisin etätyöpäivän päätteeksi vetäisen joko lenkkarit tai nappikset jalkaan ja suuntaan ulos. Treenin jälkeen ampaisen takaisin kotiin ja avaan läppärin uudelleen, tällä kertaa näytön valtaa Pro Gradu -tutkielma strukturoitujen sijoitustuotteiden markkinointimateriaalien tai kohde-etuusdata-excelien sijaan.

 

Uskokaa tai älkää, gradu ei itselleni ole mitään pakkopullaa, koska tutkin naisten jalkapallon kaupallistamista ja sponsorointia Suomessa. Aiheen tutkiminen on ollut äärimmäisen mielenkiintoista! Haluan osoittaa erityiskiitokset Palloliiton Heidi Pihlajalle, joka on ollut suurena apuna matkan varrella. Viikonloput ei arjesta paljon eroa, sillä suurin osa päivästä kuluu silloinkin koneen ääressä istuessa ja gradua raapustellessa.

 

Pelien ja joukkueharjoitusten ollessa tauolla, menee Hakalan päivät pääosin omatoimisten treenien ja gradun parissa.

 

 

Vaikka tehtävää riittää ja kiirettä pitää, minulla on kaikki hyvin. Toisin on monella muulla. Koronavirusta on kuvattu toisen maailmansodan jälkeen ihmiskuntaa pahimmin riepottelevaksi katastrofiksi. Kauhukuvat Italian, Espanjan ja USA:n sairaaloista ovat karua todellisuutta. Niin moni yritys ja työpaikka on tällä hetkellä vaakalaudalla. Lista on kylmäävä, mutta jokainen meistä pystyy kuitenkin kantamaan kortensa kekoon tässä poikkeustilassa pitämällä huolta itsestään ja läheisistään.

 

On tärkeää olla kokoontumatta ystävien kanssa ja jättää vierailut isovanhempien luona toistaiseksi väliin. Julkisilla paikoilla on pidettävä etäisyyttä muihin, ulos saa – ja pitääkin – mennä, turvaväliä unohtamatta. Ohjeet saattavat jo tulla korvista ulos, mutta ne on laadittu meidän kaikkien turvallisuuden vuoksi. Vaikka joukkuekavereita ja kentällä koettua adrenaliinikuohua onkin hitonmoinen ikävä, niin kyllä niidenkin aika pian taas tulee. Kun tinkii omasta vapaudestaan nyt, useampi meistä pääsee näkemään koronan jälkeiset ajat.

 

Punamusta pelipaita saa siis vielä hetken roikkua kaapissa. Sen päälle pukemisen aika tulee ennemmin tai myöhemmin, sitten kun ympäristö koetaan meille taas turvalliseksi. Pysykäämme siis terveinä ja pidetään yhtä näinä vaikeina aikoina, nyt jos koskaan on meidän suomalaisten viritettävä joukkuehenkemme huippuunsa ja puolustettava tiiviisti joukkueena. Meillä kaikilla on yhteinen vastustaja, jonka voimme voittaa vain jos jokainen meistä pelaa yhteen!

 

Katja Hakala #22