Toukokuu päättyy todella mielenkiintoiseen Helsingin paikalliskamppailuun, kun Punamustat tekevät lyhyen matkan etelään ja Brahen kentälle KäPan vieraaksi. Matsi käynnistyy Bragulla klo 18:30 ja jos et paikalle pääse, niin ottelua voi seurata Ruutu+ -palvelusta.
Ykkösliigan niin sanotusti 2. ottelukierros laitetaan tämän ottelun myötä käyntiin, nimittäin PK on kohdannut nyt kaikki joukkueet kertaalleen tämän kauden puitteissa. Kautta on takana tasan tarkkaan kolmannes, kun kolminkertaisesta sarjasta puhutaan. PK-35 ja KäPa kohtasivat huhtikuussa avauskierroksella, jolloin PK nujersi käpyläläiset selkein 3-0-lukemin, mutta melko paljon on missä tahansa vesistössä vettä virrannut sen jälkeen. Joukkueet lähtevät perjantain kamppailuun peräkkäisiltä sijoilta kahdeksan ja yhdeksän, kun PK on kerännyt yhdeksästä ensimmäisestä kamppailusta seitsemän pistettä ja KäPa pisteen vähemmän.
Punamustien vire on ollut varsin mollivoittoinen viime aikoina. Peräti neljässä viimeisessä ottelussa PK on menettänyt pisteitä viimeisen kymmenen minuutin aikana, joten jonkinlaisesta viimeisen kympin kirouksesta voidaan jo puhua. Viimeksi maanantaina PK johti pitkään Eero Markkasen rangaistuspotkuosumalla, mutta SalPa tasoitti puntit lisäajan kolmannella minuutilla tulleella Olli Jakosen osumalla. Kirouksen murtamiseen on kuitenkin jälleen uusi mahdollisuus perjantaina ja punamustassa leirissä ollaan valmiita siihen tarttumaan.
– Meidän pitää pystyä jatkossa keskittymään loppuun asti. Totta kai tällaiset putket tuntuvat pahalta, mutta tällaiset vaikeat ajat ovat osa lajia. Treenikentällä jengi on painanut hyvin hommia, ja siitä ei varmasti jää mikään kiinni, kertoi KäPa-ottelun alla viimeiset puolitoista ottelua PK:n maalia vartioinut Anwar Abdi.
Nuori veskari pääsi maalinsuulle kesken JIPPO-ottelun, kun Ville Viljala lensi suoralla punaisella pihalle. Abdin debyytti Joensuussa meni melko hyvin, mutta lopussa tullut Nuutti Tykkyläisen maali jäi luonnollisesti harmittamaan.
– Totta kai se kentälle pääseminen tuli yllättäen, mutta jokaiseen matsiin valmistaudutaan sillä tavoin, että on valmis kentälle, jos kutsu sinne käy, kuten nyt kävi. Totta kai miehen vajaalla noin pitkän ajan pelaaminen on vaikeaa, jokainen äijä antoi kaikkensa kentällä, eikä enempää voi pyytää. Se lopun takaisku oli harmittava.
Maanantain SalPa-ottelu oli Abdille ensimmäinen avauskokoonpanossa Ykkösliigassa.
– Kyllä meillä oli SalPa-ottelussa paikkoja iskeä tarvittava toinen osuma, mutta ei saatu paikoista sisään. Parannettavaa löytyy kuitenkin ihan ympärikenttää, se on selvää.
Perjantailta Abdi odottaa kovaa taistelua, jossa luonnollisesti ainoana tavoitteena on napata kolme pistettä ja katkaista jo kahdeksan ottelun mittaiseksi ehtinyt voitottomien otteluiden putki Ykkösliigassa.
Sami Okkosen valmentama Käpylän Pallo on kauden aikana napannut voiton Bragulla MP:tä vastaan selkein 4-0-numeroin ja kolme tasuripistettä on tilille merkattu kotiotteluista SalPaa, JäPSiä sekä SJK Akatemiaa vastaan. Kotiotteluissa KäPa on ollut toistaiseksi voittamaton ja toisaalta vieraista käpyläläiset eivät ole saaneet mukaansa pistettäkään. Toisaalta tämä on suht loogista, nimittäin ensimmäisen kolmanneksen aikana KäPa on pelannut vieraissa ottelut tämän hetkistä TOP4:ää sekä PK:ta vastaan ja kotiottelut ovat olleet sitten loppuja joukkueita vastaan (sijat 5-7 ja 10). Viimeksi maanantaina KäPa kärsi 1-2-vierastappion sarjakärki-KTP:lle.
Edessä on varmasti tunteita molemmissa leireissä herättävä taistelu pisteistä, joten perjantai-illan kohteena Bragu on varmasti erinomainen!
Info
KäPa – PK-35
Pe 31.5. klo 18:30
Brahen Kenttä
Paikalle saapuneille PK-kannattajille on varattu oma katsomonosa Brahen kentältä. Otathan frendin mukaan, laitat punamustaa päälle ja kannusta PK Ykkösliigan Helsingin herraksi. C’mon PK!