Ykkösliiga jatkuu parin viikon tauon jälkeen jälleen lauantaina 14. syyskuuta Pihlajamäessä, kun PK-35 ja Salon Palloilijat ottavat mittaa toisistaan. Kello 16 alkavaa ottelua voi seurata Algeco Areenan lisäksi Ruutu+ -palvelussa.
Punamustat jäivät parin viikon sarjatauolle varsin positiivisissa tunnelmissa, kun elokuun viimeisestä kamppailusta Turusta mukaan lähti täydet kolme sarjapistettä 2-1-voiton turvin. Helpolla Veritakselta ei tuliaisia ollut tullakseen, vaan Tiago Santosin valmentama joukkue sai paiskia todella kovan iltapuhteen pisteiden eteen.
PK siirtyi Tuukka Andberg ja Juta Nakanishin kulmapotkumaaleilla avausjaksolla jo parin maalin karkumatkalle. Kovasti ainakin Veikkausliigakarsintapaikasta taisteleva TPS paineisti kuitenkin kovaa toisen jakson, mutta lopulta Miika Nuutisen joukkojen kiri toi mukanaan ainoastaan Albijon Muzacin rankkarikavennuksen hetki ennen loppua.
PK vietti voiton jälkeen pari huilipäivää, mutta viime viikolla joukkue harjoitteli hyvän treeniviikon, joka päättyi joukkueen sisäiseen harjoitusotteluun. Vapaan viikonlopun jälkeen joukkue palasi jälleen motivoituneena takaisin treenikentälle maanantaina valmistuakseen mahdollisimman laadukkaasti lauantaiseen SalPa-koitokseen.
Pihlikseen saapuva SalPa on yltynyt viime aikoina varsin oivalliseen vireeseen. Joukkue otti elokuussa varsin laadukkailla esityksillä vieraspisteet Mikkelistä ja Järvenpäästä mukaansa, ja ennen maajoukkuetaukoa Jordi Alujan joukkue tasasi kotonaan pisteet SJK Akatemian kanssa.
Kauden aiemmissa keskinäisissä otteluissa salolaiset ja erityisesti Olli Jakonen ovat syöttäneet PK:lle todella karvasta kalkkia. Toukokuussa Pihlajamäessä Eero Markkasen rankkariosumalla PK oli pitkään voitossa kiinni miehen ylivoimalla pelatessaan, mutta todella vahva erikoistilannejoukkue-SalPa iski lisäajalla Jakosen toimesta pelin tasoihin.
Päiväni Murmelina koettiin heinäkuussa Salossa Ykkösliigan toisen ottelukierroksen päätöskamppailussa, kun PK hallitsi pitkiä aikoja ottelua ja Mustafa Beyain rankkariosuma näytti pitkään jäävän ottelun ainokaiseksi. Viimeisen kympin aikana SalPa sai kuitenkin luotua uhkaa PK:n puolustusalueelle ja lopulta jälleen Olli Jakonen oli päineen oikeassa paikassa tasoittamassa ottelua.
SalPa-leirissä on myös kuultu uutisia menneellä viikolla, kun seura ilmoitti, että SalPa Jalkapallon (Ry) sekä Swans Business & Sportsin (Oy) yhteistyö päättyi kolmeen vuoteen ja seura palaa kauden päätteeksi Ry:n alaisuuteen. Tuskinpa hirveästi nykyhetkeen joukkueessa tämä vaikuttaa, mutta vain tulevaisuus tulee kertomaan mikä on salolaisen jalkapalloilun tulevaisuus.
Jos palataan takaisin lauantaihin, niin molemmat joukkueet kärsivät ikävistä pelikielloista. Frankline Okoye viettää kahden ottelun pelikiellosta jälkimmäistä osaa ja SalPalta ottelun etäältä joutuu katselemaan luottotoppari Michael John. Siinä mielessä pelikieltojen osalta puntit ovat tasan.
Info
PK-35 – SalPa
La 14.9. klo 16
Algeco Areena
Tärkeät pisteet jaossa kahden tasaisen jengin otatuksessa. Tervetuloa Pihlikseen!
C’MON PK!