Menu

PK-35 ja SJK Akatemia pistejakoon äitienpäiväpelissä

PK-35 ja SJK Akatemia ottivat mittaa toisistaan äitienpäivänä ja tunnustelevan alun jälkeen nähtiin molemmilta joukkueilta maalit ja kotijoukkuelta yksi punainen korttikin. PK roikkui täydessä pistepotissa kiinni aivan loppuhetkille saakka, mutta SJK Akatemia onnistui pilaamaan nämä suunnitelmat lisäajalla. Lopputulos Pihlajanmäestä 1–1. Ennen ottelun alkua palkittiin PK:n entinen puheenjohtaja Teemu Jaronen Palloliiton kultaisella ansiomerkillä. 

 

Alku äitienpäiväottelussa oli hieman varovainen. Parikymmentäminuuttia kun oli pelattu SJK Akatemia oli murtautua vaaralliselle paikalle, mutta Daniel Rantanen otti fiksun rikkeen ja vieraiden hyökkäys päättyi. 

Noin puolentunnin pelin jälkeen PK sai muutamankin vapaapotkun hyviltä sektoreilta. Kotijoukkueen parhaimmistoa avausjaksolla ollut Rantanen kokeili itse molemmista, mutta laukaukset eivät löytäneet lopulta oikeaan osoitteeseen.  

Juuri ennen ensimmäisen jakson loppua Rantanen oli vapauttaa Foday Mannehin hienolla syötöllä yksinläpi, mutta SJK Akatemian puolustus ehti katkaisemaan tilanteet aivan viime hetkellä. 

Tasainen avausjakso päättyi 0–0 lukemiin. 

Toisella jaksolla PK-35 siirtyi johtoon noin tunnin pelin jälkeen. Shunta Uchiyama tälläsi kaukaa hienon laukauksen SJK Akatemian verkkoon. 

Hetkeä myöhemmin nähtiin myös Eero Markkasen Ykkösliigadebyytti PK:n paidassa, kun hänet vaihdettiin kentälle. 

Ottelun loppuhetkillä alkoi tapahtua. Ensin Daniel Rantanen ajettiin kentältä ulos toisen keltaisen myötä ja hetkeä myöhemmin SJK Akatemia nousi ottelussa tasoihin.

Emmanuel Anokye laukoi pallon oikeaan alanurkkaan ohi Ville Viljalan. Vielä nähtiin puolittaisia tilanteita kumpaankin päätyyn, mutta lisämaaleja ei enää syntynyt ja ottelussa päädyttiin pistejakoon 1–1 tuloksen myötä. 

Alla ottelun huippuhetket 

 

 

PK-35 pelaa seuraavan kerran ensi sunnuntai Pietarsaaressa FF Jaroa vastaan. Pihliksessä seuraavan kerran pelataan 27.5 SalPaa vastaan. 

Kuva: @aaltosportsphoto

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap