Menu

PK-35 jatkaa tutussa komennossa – Kim Raimi aloittaa 4. kautensa päävalmentajana

PK-35:n miesten edustusjoukkue jatkaa tutussa komennossa kaudella 2024, kun Kim Raimi on solminut jatkosopimuksen seuran kanssa tulevasta sesongista. Raimille tuleva kausi on jo 7. miesten edustusjoukkueen valmennustiimissä.

38-vuotias ex-toppari, PK-35-legenda aloittaa valmentajana nyt kolmannen kautensa Ykkösliigassa (ent. Ykkönen). Raimi kertoo kattavassa haastattelussa muun muassa tulevan kauden uudesta projektista joka käynnistyi tänään maanantaina 4. joulukuuta, kun joukkue palaa harjoituskentälle seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Lisäksi käymme läpi muun muassa vielä viime kauden onnistumisia sekä oppimisen kohteita. Haastattelu on katsottavissa videomuodossa YouTubesta ja osa haastattelusta on myös kirjoitetussa muodossa tässä uutisessa. 

Raimin taustalla muu valmennus kokee muodonmuutosta. Viime kaudella koko seuran maalivahtikoordinaattorina ja edustuksen maalivahtivalmentajana toiminut Miika Juvonen siirtyi marraskuun alusta HJK:n organisaatioon. Toivotamme Miikalle onnea jatkoon! Hänen tilalleen edustus etsii vielä uutta maalivahtivalmentajaa. Raimin apuna aiemmin olleiden Basam Elfadlin sekä Aapi Helvelahden jatkaminen joukkueen valmennustiimissä on vielä epävarmaa.

Raimin vierellä uutena valmentajana aloittaa PK-35:n naisten edustusjoukkueen uunituore päävalmentaja Diogo Pinto. 34-vuotias Pinto on valmentanut kahden viime kauden ajan FC Hongan B-junioreita menestyksekkäästi, ja voi hyvin sanoa portugalilaisen olevan varsin mielenkiintoinen lisä myös miesten joukkueen valmennustiimiin. Annamme Diogolle työrauhan aloittaa rauhassa uudet projektinsa miesten sekä naisten joukkueissa, mutta emmeköhän viimeistään tammikuussa saa Diogon myös jututettavaksi kameran eteen tulevasta kaudesta. Pinton sopimusuutinen naisten päävalmentajaksi tulemisesta. 

PK-35:n uusi fysiikkavalmentaja saapuu seuraan myös FC Hongan organisaatiosta. Jo vuodesta 2016 lähtien Suomessa viihtynyt italialainen Luca Fleres liittyy PK-35:n valmennustiimiin. Fleres saapui Suomessa alun alkaen Poriin, jossa hän valmistui fysioterapeutiksi, ja hän jatkoi valmistumisensa jälkeen maisteriopintoja Jyväskylässä, pääaiheenaan valmennustiede ja kuntotestaus sekä sivuaineenaan biomekaaniikka. Jyväskylän Yliopistosta hän valmistui vuonna 2022. Fleres on toiminut Suomessa aiemmin FC Jazzin ja FC Espoon organisaatioissa sekä viimeiset kaksi kautta FC Honka Akatemian fysiikkavalmentajana.

PK-35:n päävalmentaja Kim Raimi, jatkosopimus on julkaistu ja aloitat neljännen kautesi päävalmentajana PK-35:n edustusjoukkueessa? Mikä fiilis siitä?

– Totta kai hyvä fiilis jatkosta. Viime kausi oli todella iso meille seurana, joukkueena ja etenkin meille, jotka olimme kokemassa sen edellisen Ykkösen kauden vaikeudet. Vuosi sitten kun sopimus julkaistiin, niin muistan kun kävimme asioita läpi, missä meidän pitää olla parempia ja nyt voi jälkiviisaasti sanoa, että onnistuimme kääntämään ne pienet marginaalit meidän eduksemme.

– Omanlaiseen tuhkimotarinaanhan viime kausi päättyi. Kaikenlaisia kiekuroita vuoteen mahtui, mutta meidän kauden tiivistys tapahtui aika hyvin viimeisen viiden minuutin aikana kauden viimeisessä ottelussa Joensuussa. Olimme kääntäneet erilaisia asioita positiivisiksi koko kauden ajan, ja siitä oli iso merkitys ja apu meille myös siinä hetkessä, kun saimme haluamamme palkinnon.

– Nyt panokset omalla tavalla kovenee, kun sarjataso on korkeampi. Pyritään olemaan tulevalla kaudella aiempia Ykkösen kautta fiksumpia. Innolla hyppään jälleen mukaan uuteen prosessiin tässä seurassa.

Teemme tämän haastattelun sunnuntaina 3.12., ja uuden kauden ensimmäiset harjoitukset ovat edessä huomenna maanantaina. Millainen uusi prosessi on käynnistymässä?

– Joo, nyt aloitetaan tällainen parin viikon setti ennen joulua. Totta kai kivaa, että päästään kenttätoimintaan taas kiinni, nyt on huilailtu edustuksen kohdalta riittävästi. Meillä menee valmennustiimi hieman uusiksi, joten minulle on myös henkilökohtaisesti tärkeää päästä heidän kanssa työskentelemään konkreettisesti kentän puolella. Tämä joulukuu on hyvää oppia meille, ja sen suhteen olemme sitten tammikuussa täysin valmiita. 

– Prosessista muuten, me ollaan taas haluttu viedä asioita eteenpäin meidän tekemisessä. Harjoitusaikataulut aikaistuu, se tuo meille oman rauhan harjoitteluun, saamme koko kentän käyttöön ja pääsemme aina helpommin harjoittelemaan juuri itse haluamiamme asioita läpi. Lisäksi valmennustiimi muuttuu hieman kansainvälisemmäksi, osin pakon sanelemana ja osin tarkoituksellisesti.

Diogo Pinto liittyy valmennustiimiin sinun avuksesi, ja hän on heti huomisesta lähtien mukana. Miten näet, millaisen vahvistuksen valmennustiimi Diogosta saa?

– Diogo tuo vahvaa voittamisen kulttuuria, tietynlaista vaatimustasoa lisää meidän arkeemme. En ole vielä nähnyt Diogoa kenttätyössä, joten en ole varma odotanko enemmän huomenna näkeväni uusia pelaajia vai näkeväni Diogon toimintaa kentällä. Tosissaan puhuessa, niin kaikki ennakkoinfomme hänestä sekä myös se mitä olen jutellut Diogon itsensä kanssa, niin signaalit ovat todella positiiviset hänen suhteen. Diogo on tehnyt viime vuodet Hongassa huikeaa duunia, ja uskon, että hän pystyy erittäin hyvin soveltumaan myös edustusjoukkue ympäristöön. 

– Meillä oli viime kaudella todella yhtenäinen valmennustiimi, ja olen kaikille mukana olleille hyvin kiitollinen. Nyt, kun tapahtuu muutoksia, meidän pitää antaa sille oma aikansa, mutta uskon tästäkin tulevan erinomainen lopputulos. Diogo on hyvin ihmisläheinen valmentaja, jolla on vahva voitontahto sekä vaatimustaso. Hienoa saada Diogo mukaan. 

Millaisia terveisiä haluat lähettää PK-35:n kannattajille näin kolme viikkoa ennen joulua?

– Aina sitä valmentajanakin miettii sellaisessa tilanteessa mitä tulevan pitää, kun on tietynlainen katastrofikausi takana, ja omia epävarmuustekijöitä on meillä kaikilla, myös kannattajilla. Kuitenkin loppupeleissä faneillehan ottelutapahtumissa tätä koko hommaa tehdään. Oli hienoa nähdä, että koko kauden ajan se tunnelma joka meidän kannattajilta välittyi joukkueeseen oli positiivinen. Vaikka meille tuli muutama peli tukkaa kauden alussa, niin silti saimme jatkuvasti tukea, joka oli meille myös oma voimavara.

– Kaikille kannattajille lämpimät terveiset, toivottavasti saamme myös ensi kaudella samanlaista tukea, mitä tämän kauden aikana. Sekin oli yksi tärkeä asia tässä, minkä takia pystyimme repimään ja venymään silloin kuin piti. Malttakaa odottaa, mutta toivottavasti tulee jo muutama kova paketti sopimusten myötä ja pitkän pre-seasonin aikana voi tulla jo treenipeleihin jo äänijänteitä testailemaan. Mukavaa joulun odotusta kaikille!

 

PK-35 2024

Sopimuspelaajat: Shunta Uchiyama, Yassin Adam, Tomi Kurvinen.
Valmennus: Kim Raimi (päävalmentaja), Diogo Pinto (valmentaja), Luca Fleres (fysiikkavalmentaja)

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap