PK-35 ja HPS kohtasivat aurinkoisena sunnuntaipäivänä Helsingin paikallispelissä, josta vierasjoukkue HPS onnistui hakemaan pisteet. Ottelussa nähtiin yhteensä kuusi maalia, joista valkopaitainen HPS teki viisi. PK:n ainoasta maalista vastasi puolustaja Venla Haikala, jolle maali oli ensimmäinen Kansallisessa Liigassa.
Ottelun ensimmäinen maali syntyi reilun kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen. Ria Karjalainen loistavasti löysi oikean jalkansa vapaaksi ja vastustamaton laukaus meni PK:n maalilla torjuvan Tanja Kotoaron ohitse.
Kotijoukkue nousi kymmenen minuutin päästä tasoihin. Sivuvaparin jälkitilanteesta Venla Haikala pääsi laittamaan pallon varmasti HPS:n maaliin.
HPS siirtyi uudemman kerran ottelussa johtoon ja maalintekijänä oli jälleen Ria Karjalainen. Pienestä virheestä HPS rokotti tehokkaasti ja avausjakson jälkeen tilanne oli vieraille 1–2.
Toisella jaksolla HPS lisäsi kierroksia. Se onnistui kolme kertaa laittamaan pallon maaliin ja ottelu repesi jo tulokseen 1–5 . Tällä kertaa maalintekijöinä olivat Jutta Angeria, Henni Rinkinen ja Sonja Hillberg.
1–5 tuloksen myötä pisteet lähtivät HPS:n mukaan.
Venla Haikala kommentoi tappiollista ottelua Ruudun lähetyksessä.
– Hyvin saatiin painetta HPS:n päätyyn 1–1 tilanteessa ja pientä kiriäkin oli, mutta lopussa peli repesi.
Venla Haikala teki PK:n ainoan osuman ja maali oli hänelle ensimmäinen Kansallisessa Liigassa.
– Ihan kivaa oli tehdä maali, mutta se ei tässä pelissä paljoa lohduttanut, Haikala linjaa.
Suuri kiitos hienolle kotiyleisölle, joka oli saapunut seuraamaan ottelua!
PK-35 pelaa seuraavan ottelunsa ensi lauantain Maarianhaminassa ja vastassa on Åland United.
Seuraavan kerran Pihliksessä pelataan kesäkuun puolella, kun 15.6 Ilves tulee vieraaksi. Liput tuohon otteluun Tiketistä.
Kuvat: @aaltosportsphoto