PK-35:n kausi Ykkösliigassa alkaa keskiviikkona kotiottelulla sarjan suurimpiin suosikkeihin lukeutuvaa FC Lahtea vastaan. Päävalmentaja Tiago Santos ja kapteeni Eero Markkanen ennakoivat alkavaa kautta ja Punamustien lähtökohtia.
Puolen vuoden odotus on vihdoin ohi, kun PK-35 aloittaa Ykkösliigan kautensa keskiviikkoiltana. Joukkue on valmistautunut määrätietoisesti läpi talven kohti huhtikuuta ja Ykkösliigan avauspeliä. Nyt vastassa on heti haaste kovimmasta päästä, kun vielä viime syksynä Veikkausliigaa pelannut FC Lahti saapuu Helsinkiin.
PK-35 on pelannut alkuvuoden aikana yhteensä 13 ottelua treenipelien, Ykkösliigacupin ja Suomen Cupin merkeissä. Tuloksina on 6 voittoa, 4 tasapeliä ja 3 tappiota, joista yksi oli Ykkösliigacupin välierän rankkaritappio Jipolle ja kaksi muuta Veikkausliigan SJK:lle ja Gnistanille.
Viimeisimmän ottelunsa PK-35 pelasi reilu viikko sitten Suomen Cupissa kukistettuaan kolmea sarjatasoa alempana pelaavan TiPS:n maalein 6-0.
Viime kauden jälkeen PK-35 aloitti harjoittelun heti marraskuussa, ja varsinaisen pre-seasonin kimppuun päästiin lomien jälkeen tammikuussa. Joukkueen kapteenina tällä kaudella toimiva Eero Markkanen kertaa niin itsensä kuin koko joukkueen odottaneen kauden starttia.
– Kyllähän sitä aina on innoissaan varsinkin Suomessa kun pre-season on näin pitkä. Monta kuukautta mennään halleissa ja lumisateessa ulkona ja on muutenkin kylmä. Nyt alkaa kelit lämpenemään ja sarjapelit alkaa. Kyllä sen näkee joka jätkän naamasta, että nyt on alkamassa oikeat pelit.
– Saatiin jengi kasaan ajoissa ja ollut samat jätkät tässä monta kuukautta, niin on hitsauduttu yhteen. Ollaan pystytty treenaamaan isolla porukalla ja käymään paljon taktisia asioita läpi. Joitain loukkaantumisia aina tulee ja joku influenssa-aalto tässä nyt oli, mutta ollaan valmiita kauden alkuun, Markkanen kertoo.
Pelaajasopimuksia joukkueessa on yhteensä 26. Päävalmentaja Tiago Santos on tyytyväinen hyvissä ajoin rakennettuun pelaajistoon ja tasaisen laajaan ryhmään.
– Alusta asti ajatuksemme oli saada kaikille pelipaikoille kaksi vaihtoehtoa sekä kolme maalivahtia ja kolme keskushyökkääjää. Tämä mahdollistaa myös kahdella kärjellä pelaamisen. Kaikki saavat kilpailla pelipaikasta, ja kilpailutilanne saa kaikki tekemään vielä enemmän. Olemme tyytyväisiä pelaajistoomme, Santos sanoo.
Ykkösliigan lähtöasetelmat
Ennen keskiviikon ottelun tarkempaa ennakoimista on paikallaan ottaa pieni katsaus laajemmin Ykkösliigan lähtökohtiin. Sarja pyörähtää jo maanantaina käyntiin Jipon ja SalPan kohtaamisella, ja tiistaina pisteistä mittelevät SJK Akatemia ja TPS. Avauskierroksen muut kolme ottelua pelataan keskiviikkona.
Viime kauden päätteeksi Veikkausliigasta tippui Ykkösliigaan kaksi joukkuetta. EIF:n visiitti korkeimmalla sarjatasolla jäi yhden kauden mittaiseksi, ja FC Lahden 13 kauden putki Veikkausliigassa päättyi dramaattisessa liigakarsinnassa tappioon FF Jarolle.
Nyt sekä FC Lahti että EIF hamuavat paluuta kirkkaimpiin valoihin, ja joukkueet kuuluvat Ykkösliigakauden suosikkeihin. FC Lahti aloittaa kautensa KPV:sta saapuneen Gonçalo Pereiran johdolla paljon uudistuneella nipulla. Seura linjasi jo hyvissä ajoin syksyllä, että sen tavoitteena on palata heti ensi kaudeksi korkeimmalle tasolle.
Samankaltaista viestiä on välitetty Tammisaaresta, jossa EIF lähtee kauteen kesken viime kauden päävalmentajaksi saapuneen Christian Sundin johdolla. Ykkösliigacupissa joukkueen esitykset jättivät paljon toivomisen varaa, mutta kauden lähestyessä pallonhallintapeliin nojaavan ryhmän otteet ovat näyttäneet myönteisempiä merkkejä.
Sarjan ennakkosuosikkeihin kuuluu myös viime kauden yllättäjäjoukkue Jippo, joka juhli muutama viikko sitten Ykkösliigacupin voittoa kukistettuaan rankkarikisojen jälkeen välierässä PK-35:n ja finaalissa TPS:n. Nyt kolmatta kautta Mikko Hallikaisen luotsaama joukkue on rakentunut vahvasti viime kauden rungon päälle, ja yhtenäisessä joukkueessa on halu olla mukana nousukamppailussa.
Kärkisijoista kisaaviin joukkueisiin on perinteiseen tapaan nostettava myös TPS. Sekavassa tilanteessa ja taloudellisessa ahdingossa syksyllä tarponut seura on koonnut täksi kaudeksi nuorekkaan, mutta hyvin kilpailukykyisen ryhmän. Päävalmentajaksi seura pestasi espanjalaisen Ivan Piñolin, jonka johdolla joukkue on esittänyt pirteitä ja vauhdikkaita otteita pre-seasonin aikana.
Ylemmän kastin sijoista mittelemään haluava PK-35 lähtee kauteen kahden pisteen takamatkalta kilpakumppaneihin verrattuna lisenssitoimikunnan viime syksynä langettaman rangaistuksen vuoksi.
Tiago Santos odottaa mielenkiinnolla alkavan kauden voimasuhteita.
– Sarja on todella tasainen. Asiat ratkeavat pieniin yksityiskohtiin, joten paljon voi tapahtua lyhyessä ajassa. En usko, että tulee viime kauden KTP:n kaltaista joukkuetta, joka karkaa muilta varhaisessa vaiheessa.
– Luulen, että kärkisijoista tulee tiukka kamppailu. Viime kaudella Jippo oli yksi sarjamme parhaista joukkueista. Sitten on tietysti Veikkausliigasta pudonneet FC Lahti ja EIF. Uskon, että meilläkin on osamme kamppailussa neljän-viiden parhaan joukkoon. Luulen myös, että TPS tulee olemaan tällä kaudella paljon viime kautta vahvempi, Santos pohtii.
Ykkösliigan alempaan kastiin ennakoiduista joukkueista JäPS:n talvi on sisältänyt paljon kysymysmerkkejä. Joukkue pelasi pitkään heikoin tuloksin, mutta ryhmästä löytyy nyt useita kiinnostavia ja tällä tasolla osaamisensa osoittaneita nimiä. KäPa puolestaan lähtee kauteen tavoilleen uskollisesti nuorella ja useista seurassa kasvaneista pelaajista koostuvalla ryhmällä, josta löytyy myös PK-35:ssa viime vuonna viilettänyt Foday Manneh.
SalPan taustalla tapahtuneet omistajamuutokset taloudellisten haasteiden johdosta ovat vaikuttaneet joukkueen lähtökohtiin, mutta heittopussista tuskin salolaisten kohdallakaan tällä kaudella puhutaan. Sarjan täydentävät reservijoukkueet SJK Akatemia ja HJK Klubi 04, jotka ovat muihin joukkueisiin verrattuna eri asemassa esimerkiksi pelaajien liikkumisen suhteen.
Ykkösliiga pelataan kymmenen joukkueen kolminkertaisena sarjana. Otteluohjelma on tiedossa vain elokuun alkuun asti, ja loppukauden ohjelma selviää vasta tuolloin.

FC Lahti hamuaa nousua
PK-35:n avauskierroksen vastustaja FC Lahden viime kausi päättyi karvaasti. Se sijoittui Veikkausliigassa viimeistä edelliseksi ja hävisi dramaattisten vaiheiden jälkeen liigakarsinnan FF Jarolle yhteismaalein 1-2. Edellisen kerran FC Lahti on pelannut toiseksi korkeimmalla sarjatasolla vuonna 2011.
Joukkueen peräsimessä nähtiin viime kauden aikana kaksi eri päävalmentajaa, kun Ricardo Duarte korvasi kesällä Toni Lindbergin. Pettymykseen päättyneen kauden jälkeen ohjakset joukkueesta otti Kokkolasta Lahteen saapunut Gonçalo Pereira.
Myös FC Lahden pelaajistossa on tapahtunut paljon muutoksia putoamisen jälkeen. Iso osa viime kauden pelaajista on vaihtanut maisemaa. Toisaalta viime kauden ryhmästä joukkueessa on jatkanut esimerkiksi maalivahti Osku Maukonen, loukkaantumisesta toipunut puolustaja Matias Vainionpää ja viime syksynä Lahteen palannut Tobias Karkulowski sekä keskiviikon PK-35-ottelusta pelikiellossa oleva Otso Koskinen.
Vastaavasti seura on hankkinut puolustukseen muun muassa, ranskalaisen Romain Sansin ja brassitoppari Pedro Casagranden, keskikentälle Manuel Pamin ja EIF:stä tutun Abdoulaye Kantén ja hyökkäykseen PK-35:stäkin tutun Jonathan Muzingan. Ryhmää on vahvistettu myös esimerkiksi parilla Pereiralle ennestään KPV:sta tutulla pelaajalla.
Pereiran johdolla FC Lahti on totutellut alkuvuoden aikana varsin aktiiviseen prässipeliin ja pyrkinyt hallitsemaan pelitapahtumia paljon pallollisesti. Talven Ykkösliigacupissa FC Lahti eteni PK-35:n tapaan välieriin, jossa TPS oli kuitenkin parempi maalein 3-2. Suomen Cup päättyi joukkueen osalta tylysti heti ensimmäiseen otteluun, kun Kakkosessa pelaava Lahden Reipas pudotti FC:n viikko sitten maalein 2-1.

PK-35:n lähtökohdat
Ennen viikon takaista Suomen Cupin ottelua PK-35:n joukkueessa jyllännyt sairastelukierre on onneksemme helpottanut, ja nyt alla on huomattavasti ehjempi harjoitusviikko. Myös loukkaantumisten osalta tilanne on tällä hetkellä hyvä, ja lähes koko pelaajisto on pelikuntoinen.
Päänvaivaa pelaajatilanteeseen aiheuttavat kuitenkin muut rajoitteet. Hussein Mohamed ja Pedro Diniz ovat viime syksynä kertyneiden korttien vuoksi pelikiellossa keskiviikon ottelusta. Lisäksi muutaman pelaajamme työluvat ovat edelleen käsittelyssä ja pelilupien vahvistuminen yhä hämärän peitossa.
Leveästä ja tasaisesta pelaajistosta löytyy kuitenkin liuta nälkäisiä tekijöitä keskiviikon otteluun. Viimeksi PK-35 kohtasi FC Lahden tammikuussa Mukkulan hallissa pelatussa harjoitusottelussa. Silloin vielä varhaisessa vaiheessa olleiden joukkueiden kohtaamisessa PK-35 vei pidemmän korren 2-0-voitolla Ayuub Ahmed-Nurin ja Pedro Dinizin viimeistelemillä osumilla.
Eero Markkanen tiedostaa vastassa olevan nyt talven kohtaamista vahvempi ja viikon takaisesta Suomen Cupin tappiosta sisuuntunut Lahti.
– Tulee varmaan vihainen jengi vastaan, kun hävisivät cupissa. Siellä on varmasti muuttunut paljon meidän tammikuun kohtaamisesta. Heillä on nyt uusia jätkiä jengissä, ja varmasti innokkaana tulevat näyttämään mihin pystyvät. Tulee haastava ottelu varmasti molemmille, mutta kyllä me voitto kairataan.
Päävalmentaja Santos on samoilla linjoilla.
– Odotan, että näemme meiltä pre-seasonilta tuttua tekemistä. Jokainen juoksee kaverin ja joukkueen eteen niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan. Uskon, että peli ratkeaa hyvin pieniin yksityiskohtiin, Santos ennakoi.
– Ensimmäinen tavoitteemme on voittaa FC Lahti. Lähdemme sarjaan miinuspisteiden vuoksi viimeiseltä sijalta, joten ensimmäinen tavoitteemme on olla avauskierroksen jälkeen pois jumbosijalta.
Otteluinfo
Keskiviikon ottelu on samalla PK-35:n ensimmäinen kotiottelu Oulunkylässä. Mustapekka Areenan pääkatsomo on lähes valmis, mutta valitettavasti se ei ole käyttökelpoinen vielä keskiviikon ottelussamme. Avauspelissämme on siis käytössä poikkeuksellisesti vain Pikkupekka Areenan puoleinen telinekatsomo.
Ottelu alkaa keskiviikkona kello 18.30. Pääsyliput (5€/12€/14€) ja kausikortit ovat ostettavissa Nettilipun kautta. PK-35:n juniorit pääsevät sisään veloituksetta seuran varusteissa. Tulethan paikalle kannustamaan Punamustat lennokkaaseen starttiin kaudelle!
Kaikki Ykkösliigan ottelut ovat katsottavissa myös Ruutu+ -palvelussa.
PK-35 – FC Lahti keskiviikkona klo 18.30 – Mustapekka Areena, Oulunkylä
Käy tsekkaamassa myös päävalmentaja Tiago Santosin laaja videohaastattelu Instagram- tai Facebook-tilitämme!
PK-35 BWS Business Club ja Pre-Game tapahtuma ennen ottelun alkua klo 17.30-18.00. Grillistä bratwurstia ja virvoke janoisille, haastateltavana PK-35:n valmennusta ja pelaajia. Pre-Game -tapahtumaan kannattajat kausikortilla ja yhteistyökumppanit maksutta.
Ilmoittautuminen Pre-Game -tapahtumaan täältä.