PK-35 ja JyPK kohtasivat Kansallisen Liigan ottelussta lauantai-iltapäivänä Helsingin Pihlajamäessä. Koko ottelun ajan pelaajat joutuivat pelaamaan melko kovassa sateessa, joka toi otteluun pienen lisähaasteen. Jaossa oli molemmille joukkueille huipputärkeät pisteet ja JyPK onnistui viemään täyden saaliin voittaen ottelun 0–1. Voittomaalin iski viimeisellä kympillä vaihdosta tullut Lotta Puolakka.
Ottelu alkoi tummien pilvien alla ja kovassa sateessa, joka kesti koko ottelun ajan. Pihliksessä nähtiin tasainen avausjakso, jossa molemmille joukkueille aukesi muutama puolittainen maalipaikka, mutta ei vielä sen suurempaa.
Vieraiden Jelena Todoschenko väläytteli laukaustaan muutamaan otteeseen, kuitenkin tuloksetta. Kotijoukkue PK-35 loi uhkaa muutaman kulmapotkun ja sivuvaparin muodossa, mutta avausjakso päättyi kuitenkin maalittomana.
Toisella jaksolla kotijoukkue onnistui saamaan hieman otetta ottelusta. Pallonhallinta siirtyi punamustille ja paikkoja oli, joista avausmaalin olisi voinut iskeä.
JyPK kuitenkin sinnitteli sitkeästi pelissä mukana ja viimeisellä kympillä nähtiin ottelun avausmaali. Nelli Husu ohitti tyylikkäästi oman puolustajansa ja löysi loisto syötöllä maalin edestä vaihdosta tulleen Lotta Puolakan, joka jatkoi pallon maaliin vasemmalla jalallaan.
Tällä maalilla JyPK voitti lopulta 0–1 ja se onnistui hakemaan tärkeät kolme pistettä Pihlajamäestä.
PK-35:n kapteeni Pia Tavi kommentoi tappiollista ottelua Ruudun lähetyksessä.
– Meillä oli aihioita tänään ottaa ne tärkeät kolme pistettä, mutta me ei vaan tehty meidän paikoista ja kaveri teki.
– 60-70 minuuttia meni aikalailla meidän pelikirjan mukaan, mutta sitten ne tarvittavat pienet yksityiskohdat meidän pitää saada kuntoon, että aletaan repimään niitä tarvittavia pisteitä, Tavi päättää.
PK-35 kohtaa seuraavaksi ensi lauantaina hallitsevan mestarin KuPS:n Kuopiossa. Tuo ottelu alkaa klo 16:00 ja matsin näet suorana Ruutu+ palvelusta.
Kiitokset kotiyleisölle, jotka olivat saapuneet paikanpäälle sateesta huolimatta!
Kuvat: @aaltosportsphoto