Menu

PK-35 päättää kesäkuun Etelä-Helsingissä

Otteluiden osalta hyvin repaleinen kesäkuu on päättymässä, mutta PK-35:n ja perjantain isännän PPJ:n osalta Kakkosen A-lohkon 8. kierroksen ottelu pelataan mukavasti vielä kesäkuun viimeisenä päivänä, perjantaina 30. kesäkuuta. Ottelu käynnistyy Jätkäsaaren tekonurmella klo 19.

PK-35 on kerännyt kahdesta kesäkuun aiemmasta ottelusta neljä pistettä, kun PKKU-vierastasurin jälkeen PK kaatoi tiukan taistelun päätteeksi Atlantis/Akatemian kotonaan 1-0-lukemin. Voiton myötä Punamustat löytyvät ennen torstain 8. kierroksen käynnistäviä otteluita sarjasta 3. sijalta, mutta matkaa sarjakärki JIPPO:on on viisi pistettä ja ottelun vähemmän pelannut HJK Klubi 04 on neljä pistettä edellä. Pisteitä siis tarvitaan hyvää tahtia, että Punamustat pysyvät kärjen mukana.

PK-35 on Atlantis-voiton jälkeen viettänyt pientä juhannuslomaa, mutta ennen juhannuksen viettoon siirtymistä sekä myös tällä viikolla joukkue on ollut treenikentällä hyvin aktiivisella jalalla.

– Saimme oikein hyvän intensiteetin tapahtumia ennen juhannusta ja juhannustauolta palasi energinen ja nälkäinen ryhmä pelaajia. Ollaan palauteltu jälleen mieleen lajia nimeltä jalkapallo ja nopeasti kundit ovat päässeet käsiksi taas lajin saloihin. Tunnettakin on saatu mukaan, kertoi päävalmentaja Kim Raimi PPJ-ottelun alla.

Atlantis-ottelu ei ollut parasta mahdollista PK-joukkueelta, mutta tärkein, eli pisteet jäivät Pihlikseen Mustafa Beyain rangaistuspotkumaalin ansiosta. Toisella nelivitosella Punamustilla oli monia paikkoja iskeä helpottava toinen täysosuma, mutta monista paikoista huolimatta lisämaaleja ei kuitenkaan syntynyt. Punamustien puolustus toimi kuitenkin hyvin, ja Atlantiksella ei kovinkaan montaa paikkaa tasoitusmaalin tekoon siunaantunut.

– Atlantis-voitto oli henkisesti tärkeä parin tasapelin jälkeen ja ennen pientä taukoa peleistä. Olimme toisella nelivitosella pääpiirteittäin tasolla mihin pyrimme viikosta toiseen. Emme tehneet maalia, mutta loimme erinomaiset paikat iskeä vähintään kolmesti puoliajan jälkeen.

PK-35 on kerännyt kolmesta kotiottelusta seitsemän pistettä, mutta vieraskentällä voitot ovat karttaneet kauden avanneen TiPS-ottelun jälkeen. Neljästä vierasottelusta pisteitä on kertynyt viisi kappaletta. 

– Olemme siinä mielessä päässeet kiinni pisteisiin, että neljästä viime pelistä emme ole hävinneet kertaakaan. Meidän pitää kuitenkin pystyä vieraskentällä esiintymään laadukkaammin, jolloin myös voittoja alkaa ropisemaan varmuudella.

Vastustajana PPJ

PK-35:n päävalmentaja Kim Raimi tietää, että hankala vastustaja isännöi Punamustia perjantai-illassa.

– PPJ on joukkue, jonka suoritustaso ailahtelee päivästä toiseen paljon. Heidän pre-season meni erittäin hyvin, mutta kauden alkaessa on ilmennyt vaihtelua isommin. He näyttivät jo kuitenkin Talissa käydyssä treenipelissä, että jos hiemankaan löysäämme kaasua niin heillä on kykyä satuttaa kaikkia vastustajia omilla vahvuuksillaan. Aktiivisesti monella pelaajalla etenevä joukkue tietyissä hetkissä.

Kuten Raimi kertoo, joukkueet kohtasivat toisensa jo helmikuussa harjoitusottelun merkeissä, joka oli hyvätasoinen ja varsin vauhdikas matsi kaiken kaikkiaan. Lopulta 2-2-tasuri tuntui suht ansaitulta tulokselta, joskin kummallakin joukkueella oli saumansa lisämaalien tekoon. Mustafa Beyai sekä PPJ-kasvatti Jamaal Essoh veivät PK:n kahdesti johtoasemaan, mutta PPJ tuli tasoihin KäPasta joukkueeseen täksi kaudeksi saapuneen, kaksi maalia Kakkosessa tehneen Shakur Boudalin maalilla sekä jo kolmesti tämän kauden Kakkosessa osuneen Elias Kallion rangaistuspotkuosumalla. 

PPJ:n harjoituskausi meni onnellisten tähtien alla, mutta Kakkosessa tahti on ollut epätasaisempaa. PPJ majailee ennen kierroksen otteluita sarjassa 10. sijalla, joskin joukkue on pelannut yhden ottelun muita vähemmän, kun rästiottelu Reipasta vastaan on edessä vasta elokuussa. 

PPJ on kuudesta ensimmäisestä sarjaottelusta kaapinut kasaan vasta yhden voiton, kun joukkue kävi niistämässä PEPO:n Lappeenrannassa 3-0-lukemin. Pisteet PPJ on tasannut kauden avauksessa PKKU:n kanssa sekä edellisessä kotiottelussa Futuraa vastaan. Kärsään tutuilla sinivalkoisilla pelipaidoillaan pelaava PPJ on saanut NJS:ltä kotonaan, sekä HJK Klubi 04:ltä ja viimeksi JIPPO:lta vieraissa. Edellisessä JIPPO-ottelussa PPJ pisti sarjakärjen kotonaan ahtaalle, etelähelsinkiläiset johtivat ottelua pitkään, ja tasurissakin joukkue oli kiinni, mutta 88. minuutilla tullut Nuutti Tykkyläisen osuma ratkaisi pisteiden kohtalon JIPPO:n eduksi. Suomen Cupissa Pallo-Pojat tippuivat 4. kierroksella IFK Mariehamnille.

Kalle Vassen valmentamassa joukkueessa on monia nuoria kykyjä, kuten Suomen kolmanneksi suurimmalta jalkapalloseuralta voikin odottaa. Jo mainitut Kallio sekä Boudali ovat PPJ:n nuorista pelaajista ehdottomasti seuraamisen arvoisia, kuten myös Osmo Hakulinen ja luottopelaaja Tuomas Loukojärvi. Kahdesti Kakkosessa osunut kokenut Tuomas Mustonen on edelleen vaarallinen pelaaja tällä tasolla, ja on joukkueen mukana edelleen entiset Veikkausliiga sotaratsut Pyry Kärkkäinen sekä Tommi Kari

Kokoonpanotilanne

Oskari Kekkonen siirtymisestä Thaimaan pääsarjaan kerroimme eilen. Hänen lisäkseen poissaoloja riittää suhteellisen monta PPJ-otteluun lähdettäessä.

Samuel Vuohtoniemi on sivussa futsalmaajoukkue komennuksen takia. Niklas Jokiniemi sai todella kovan osuman ylävartaloon viime pelissä, mikä pitää Niken sivussa valitettavasti yli kuukauden päivät. Kevin Ingoli, Otto Kouva, Ngabo Ndaziramiye ja Moshtagh Yaghoubi ovat sivussa vammojen takia.

Info

PPJ – PK-35
Pe 30.6. klo 19
Jätkäsaaren tekonurmi

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap