Menu

PK-35 palaa kotiin maanantaina!

Punamustat palaavat Algeco Arenalle maanantai-iltana, kun Salon Palloilijat saapuvat Pihlikseen. Liput klo 18:30 alkavaan matsiin pystyt nappaamaan Tiketistä!

PK:n kahden pitkän vierasreissun viikko ei mennyt kuin elokuvissa. Tai riippuu tietenkin elokuvaformaatista, mutta kaksi maalin tappiota viimeisen kympin takaiskuilla olivat joukkueelle hyvin katkeraa kalkkia. 

Torstaina Joensuussa Nuutti Tykkyläinen pääsi kurittamaan entistä joukkuettaan aivan ottelun loppuhetkillä. PK sai vielä yhden paikan luotua Tykkyläisen maalin jälkeen, kun viime aikoina enemmän vastuuta joukkueesta napannut Jasper Pikkuhookana pääsi laukomaan kulman jälkitilanteesta, mutta miehen kuti napsui ylähirteen. Saimme haastatteluun tähän SalPa-ottelun ennakkoon juuri Pikkuhookanan.

– JIPPO-ottelukin oli tiukka matsi, jossa koko jengi teki taas ison työn. Ei tuntunut siltä, että oltaisiin hädässä missään vaiheessa, vaikka alivoimalla olimme ison osan pelistä. Lopulta JIPPO vain pääsi harmittavasti iskemään sen yhden, eikä jäänyt paljoa aikaa meille tasoitukseen.

PK on menettänyt sarjapisteitä viimeisen kympin aikana edellisessä kolmessa ottelussa. Monipuolisesti keskikentällä ja topparin paikalla pelaamaan pystyvä Pikkuhookana kertoo, miten näihin kohtiin on pyritty joukkueessa reagoimaan.

– Viime hetkien takaiskut ovat aina raskaita, mutta olemme käyneet maaleja edeltävät hetket läpi ja ottaneet näistä virheistä opiksi. Olemme puolustaneet hyvin 80 minuuttia matseista, joten luotamme itseemme sen osalta. Viimeisen kympin aikana pitää olla vielä extra huolellinen ja laittaa riskit minimiin.

Parikymppinen pelimies kertoo, missä asiassa joukkueen on tärkeää keskittyä jatkossa parantamaan.

– Tarvitsemme lisää rohkeutta sekä pallon kanssa että ilman. Meillä on laadukas jengi kasassa ja pystymme paljon parempaan mitä viime aikoina on nähty.

Alkukaudesta keskikentällä sekä topparin paikalla pelaamaan pystyvä Pikkuhookana oli kokoonpanon ulkopuolella, mutta viime aikoina mies nousi ensiksi mukaan pelaavaan kokoonpanoon ja kahdessa edellisessä ottelussa “Jape” on ollut avauskokoonpanossa.

– Tietenkin se on aina pettymys kun ei pääse pelaamaan, mutta silloin on turha jäädä murehtimaan vaan keskittyä asioihin, joihin itsellä on kontrolli eli tekemiseen treenikentällä.

– Pelaaminen on parasta, joten hyvältä on tuntunut päästä pelaamaan heti avauksessa. Olen suhtkoht tyytyväinen suorituksiini tähän mennessä, mutta aina löytyy parannettavaa. Totta kai tavoitteena on jatkossakin olla avauksessa mukana, ja auttaa joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla. 

Maanantain ottelu on Ykkösliigan 9. kierroksen ottelu, eli ensimmäinen kolmannes kaudesta on täynnä tämän ottelukierroksen jälkeen. SalPa on ainoa joukkue, jota Punamustat eivät vielä tällä kaudella ole kohdanneet. Harjoituskaudella joukkueet toki pelasivat 2-2-tasurin ja muutenkin lähivuosina joukkueet ovat pelanneet keskinäisiä treenipelejä, mutta sarjaotteluita seurojen väliltä ei lähivuosilta löydy. 2022 joukkueet kohtasivat Suomen Cupin neljännesvälierissä, jolloin PK nappasi puolivälieräpaikan 1-0-voiton turvin.

Jos PK:n kausi ei ole tähän asti mennyt kuin Strömsössä, samaa voi puhua myöskin SalPasta. Seitsemästä ottelustaan Jordi Alujan valmentama joukkue on onnistunut nappaamaan voitot JäPSistä sekä MP:stä, mutta viime aikoina joukkueella on ollut vaikeampaa. Sarjassa on tullut kolme perättäistä tappiota Jarolle, TPS:lle sekä viimeksi SJK Akatemialle. Myös Suomen Cupissa tuli lähtö, kun Veikkausliigajoukkue EIF kaatoi salolaiset rangaistuspotkukilpailun päätteeksi.

SalPan joukkueesta esiin nousee ensimmäisenä joukkueen kokenut ykkösmaalivahti Jere Koponen. Monivuotista TPS:n ykkösveskaria puolustuksessa auttavat muun muassa Michael John, Daniel Kepot sekä Frans Grönlund. Isoa vastuuta keskialueella kantavat kokenut Thomas Agyiri, neljän maalisyötön Maximus Tainio sekä vasta joukkueeseen liittynyt Ian Garrett. Joukkueen maalinteosta päävastuun kantaa viidesti jo tähän mennessä osunut Olli Jakonen sekä Unelma Elää tv-ohjelman kautta joukkueeseen liittynyt nuori skotti Keir Foster. 

Molemmat joukkueet varmasti hinkuvat paluuta voittokantaan maanantain koitoksessa, ja saman allekirjoittaa myös Pikkuhookana. 

– Totta kai tavoitteenamme on nyt palata voittojen tielle. Ja haluamme tehdä sen myös tavalla, jolla voimme olla ylpeitä jokaisen pelin jälkeen siitä mitä olemme näyttäneet.

Info

PK-35 – SalPa
Ma 27.5. klo 18:30
Algeco Areena

Liput ennakkoon

Kaunis kesäinen ilta Pihliksessä, mikäs sen parempaa. Nähdään Algeco Areenalla, C’MON PK!

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap