Punamustat palaavat parin vierasottelun jäljiltä kotibaanalle, kun sunnuntaina edessä on Ykkösliigakauden neljäs kotiottelu. Pihlikseen matkan tekee Ykkösliigan 8. sijalta löytyvä SJK Akatemia. Kamppailu potkaistaan käyntiin Pihlajamäen sunnuntai-iltapäivässä kello 14 alkaen. Liput Tiketistä – äidit ilmaiseksi!
PK-35:n Ykkösliigakausi jatkuu pettymyksellisten viime otteluiden jälkeen. PK ei ole onnistunut kauden avanneen KäPa-voiton jälkeen nappaamaan täysiä sarjapisteitä, vaan neljästä edellisestä ottelusta kasaan on tullut ainoastaan kaksi pistettä. Nöyryyttävän KTP-kotitappion jälkeen Punamustat nappasivat viime sunnuntaina pisteen MP-vierasottelusta. Maaliton tasapeli ei ollut maksimaalisen hyvä tulos, mutta tietenkin tyhjää parempi. Suomen Cupissa PK matkasi 5. kierrokselle, kun Kakkosen FC Honka kaatui keskiviikkoiltana 2-1-lukemin.
Sunnuntaina Pihlikseen matkustava SJK Akatemia on Punamustille tuttu vastustaja jo harjoituskaudelta. Joukkueet kohtasivat Algeco Areenalla maaliskuussa Ykkösliigacupin välierän merkeissä, jolloin pohjanmaalaiset onnistuivat ryöstöretkessään ja kamppailu päättyi SJK:n voittoon 2-1-numeroin. Avausjaksolla syntyneen Vinicius Ribeiron osuman PK pystyi kuittaamaan Daniel Rantasen toimesta, mutta miehen alivoimalla taistelu Liam Lokaken punakortin jäljiltä toisella nelivitosella kävi liian raskaaksi ja Eemeli Honkola iski voitto-osuman hetki ennen loppua.
Joukkueet ovat toisilleen joiltain osin tuttuja, nimittäin 2022 molemmat niput pelasivat Ykköstä. Pitkälti uusiksi toki molemmat jengit ovat menneet, joten niiden kamppailuiden tuijottaminen lienee melko turhaa. Tuolloin Akatemia niisti PK:n ensimmäisessä keskinäisessä 4-1-lukemin, PK nappasi Pihliksessä pisteet 2-0-voiton turvin ja kauden panoksettomassa päätösottelussa PK voitti vielä hurlumheiottelun 4-3-lukemin. Esa Terävä onnistui molemmilla Seinäjoen reissuilla maalinteossa ja viimeinen 4-3-otteluhan oli myös “Eskin” hienon uran viimeinen ottelu.
Ex-pelaaja Arttu Aromaan johdolla tähän kauteen lähteneen SJK Akatemia alkukausi Ykkösliigassa on ollut hieman pettymyksellinen. PK:n tavoin SJK on voittanut ainoastaan kauden avausottelunsa, kotonaan Järvenpään Palloseuran. SJK:n alkuohjelma on ollut toki hyvin hankala, mutta joukkue ei varmasti ole tyytyväinen siihen, että sarjan kolme suurseuraa (Jaro, KTP, TPS) jättivät SJK:n tyystin ilman pisteitä. Kerhon paluu pistekantaan tapahtui Joensuussa viime viikonloppuna, kun sarjan alkukauden ehdoton yllättäjä JIPPO jäi maalittomaan kotikentällä Akatemiaa vastaan.
Hiroki Nekado – “Meillä on vielä ongelmia työstettävänä”
Punamustien japanilaiskeskikenttäpelaaja Hiroki Nekado avasi ensimmäisen ottelunsa tähän kauteen Ykkösliigassa viime sunnuntaina Mikkelissä. Muissa Ykkösliigakamppailuissa japanilainen on tullut vaihdosta peliin mukaan. 24-vuotias keskikenttäpelaaja ei ole tyytyväinen siitä, miten joukkue on kääntynyt neljän ottelun voitottomaan putkeen.
– Otteluissa, jotka hävisimme olimme huonoja alussa, se on selvää. Lisäksi olemme olleet liian tehottomia hyökkäyspäässä, meillä on ollut tarpeeksi tilanteita kääntääksemme tasaiset pelit nimiimme.
MP-ottelussa Nekado kirjautti peliaikaa 85 minuuttia.
– En ollut tyytyväinen suoritukseeni, en pystynyt auttamaan joukkuetta iskemään tarvittavaa maalia.
– MP puolusti meitä vastaan hyvin, emmekä päässeet tarpeeksi paljoa heidän tiiviin muotonsa lävitse. Meidän olisi pitänyt olla hieman yllätyksellisempiä, esimerkiksi kokeilla laukoa vähän kauempaa.
Suomen Cupin ottelussa Honkaa vastaan Nekado tuli kentälle viimeiseksi puolituntiseksi. Japanilainen näki voiton olleen ansaittu.
– Olimme etenkin toisella jaksolla aggressiivisempia, mitä vastustaja ja olimme tehokkaampia paikoissa, mitä aiemmissa otteluissa. Kun tulin kentälle olimme jo johdossa, ja pystyimme kontrolloimaan 2-0-johtoamme hyvin pallon kanssa. Toisaalta lopussa tullut kavennus oli turha, vaikka ottelu päättyi heti sen jälkeen. Se maali jäi kuitenkin harmittamaan.
Lopuksi japanilaiskeskikenttäpelaaja kertoi vielä omat ajatuksensa siihen, miten Punamustien voitottomien otteluiden putki kääntyy.
– Meillä on otteluissa joitain hyviä hetkiä, mutta meillä on myös vielä ongelmia työstettävänä. Puolustamiseen tarvitsemme sinnikkyyttä ja tarkkaavaisuutta lisää, kaksi edellistä ottelua ovat olleet jo parempaa siltä osin. Hyökkäyksessä meidän pitää saada palloa paremmille alueille, josta saamme luotua parempia paikkoja. Uskon sen olevan pienistä jutuista kiinni, ja kun löydämme lääkkeet niihin, olemme vahvoilla.
Info
PK-35 – SJK Akatemia
Su 12.5. klo 14
Algeco Areena
Äidit luonnollisesti veloituksetta otteluun äitienpäivän kunniaksi!
Mukava kevätsää täyttää Pihliksen pyhpäivänä, joten ei muuta kuin katsomoon ja punamustaa päälle! C’mon PK!
Kuvat: Pasi Aalto, Teemu Levänen