Menu

PK-35:lle harmittava tasapeli Turusta

Viimeiset ottelut ennen juhannusta pelattiin keskiviikkoiltana ja PK-35 kohtasi tällä kertaa TPS:n Turussa. PK-35 sai tähän otteluun ensimmäistä kertaa uuden päävalmentajansa Tiago Santosin myös penkille. Ottelussa päädyttiin pistejakoon 2–2 tasapelin jälkeen. Jälleen kerran täydet pisteet PK:lle olivat aivan käden ulottuvilla, mutta TPS:n lisäajan tasoitus toi molemmille joukkueille yhden pisteen. Tasapeli oli PK:lle jo kauden viides.

  

Vartti saatiin Turussa odotella ensimmäistä kunnollista tilannetta ja se siunaantui kotijoukkueelle. Peliväline osui rangaistualueella PK-pelaajan käteen, josta pallo vietiin yhteentoista metriin. Riku Sjöroos asettui laukomaan pilkkua, mutta PK:n maalilla Ville Viljala venyi tyylikkääseen torjuntaan. 

Kymmenisen minuuttia myöhemmin punamustat siirtyivät ottelussa johtoon. Samba Sillahilta hieno kaukolaukaus painui maaliin asti ja helsinkiläiset nappasivat ottelussa kuskin paikan. Maali oli Sillahin kauden kolmas. 

TPS sai avausjakson lopulla tasoitusmaalinsa. Maalipörssin kakkonen Albion Muzaci sai loistosyötön boksiin, jonka hän jatkoi varmasti maaliin asti. 

Tasalukemissa 1–1 siirryttiin tauolle. 

Tasaisesti ottelu jatkui toisella jaksolla. Vasta viimeisellä kympillä alkoi kunnolla tapahtumaan. 

Ensin Eero Markkanen jatkoi Xhevdet Gelan atarkan keskityksen hienosti maaliin asti, vaikka TPS-vahti Matias Niemelä oli hyvin tilanteessa mukana.  

Voitto oli jälleen todella lähellä, mutta lisäajalla TPS nousi tasoihin. Tuttu mies oli tasoitusmaalin tekijänä. Albion Muzacin ottelun toinen maali nosti TPS:n tasoihin ja tuolla maalilla Muzaci nousi jakamaan Ykkösliigan maalipörssin kärkipaikkaa. 

Keskiviikkoillan trilleristä lopulta molemmille joukkueille yksi piste sarjataulukkoon. 

Alla ottelun huippuhetket 

 

 

PK-35 kohtaa seuraavaksi Suomen Cupin ottelussa Hakan Valkeakoskella. Tuo ottelu pelataan 25.6 klo 18:00, ottelun näet Ruutu+ palvelusta.  

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap