Menu

PK-35:n cup-taival jatkuu kotiottelulla

Suomen Cupin neljännesvälierien sekä puolivälierien arvonta suoritettiin tiistaina. Arvontaa olivat suorittamassa VeikkausTV:n suorassa lähetyksessä Palloliiton kehityspäällikkö Tomi Leivo-Jokimäki sekä Suomen miesten maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva. 

Ensiksi arvottiin neljännesvälierät, joista PK-35:lle napsahti arvonnasta kotiottelu, kun vieraaksemme Pihlajamäkeen saapuu Kakkosessa pelaava Salon Palloilijat.

SalPa on aloittanut kautensa Kakkosessa tyydyttävästi, kun joukkue majailee kuuden ottelun jälkeen sijalla kuusi Kakkosen A-lohkossa. Tero Suonperän miehistö on voittanut kaikki kolme kotiotteluaan, mutta joukkue on myös hävinnyt kaikki kolme vierasotteluaan.

SalPa on panostanut kovasti tämän kauden joukkueeseensa. Saloon saapuivat talven aikana TPS:stä Oskari Jakosen sekä Elmo Heinosen ja myös pitkän kansainvälisen huippu-uran pelannut Taye Taiwo palasi Suomeen liittyen SalPan vahvuuteen. PK-35-legenda Ronias Yacoob edustaa myös salolaisryhmää. 

SalPa ja PK-35 kohtasivat toisensa tammikuussa harjoitusottelun merkeissä Salossa, jolloin tasainen taisto päättyi PK:n 2-1 voittoon.

PK-35:n päävalmentaja Kim Raimi kommentoi arvontatulosta tuoreeltaan.

– Cupin pelit ovat olleet hyvää vaihtelua meille sarjapelien sekaan. Olemme saaneet myös pelituntumaa pidettyä yllä paremmin niiden kautta tietyille pelaajille, ja vaikka vastukset ovat alemmilta sarjatasoilta tulleet, niin tietynlainen rentous on leimannut kuitenkin Cupissa suorittamistamme. Tähän vaiheeseen, kun Cupia ollaan tultu, niin totta kai pyrkimys on mennä eteenpäin myös seuraavalla kierroksella.

– SalPa on taas asteen kovempi haaste kuin Ilves-Kissat, mutta arpatuloksena meille varsin suotuisa, kun katsotaan millaisia vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla. Otamme pelin myös todella mielellään kotikentällemme, pelaamme kaksi kotipeliä Cup-pelin ympärillä ja tämä haaste sopii hyvin kokonaiskuvaan keskelle viikkoa ilman ylimääräistä reissaamista.

Suomen Cupin neljännesvälierien runkopelipäivä on 15. kesäkuuta. Kerromme PK-35 – SalPa-ottelun ajankohdasta heti, kun se on lyöty lukkoon. 

Tämän ottelun voittaja kohtaa Suomen Cupin puolivälierissä voittajan ottelusta IFK Mariehamn – HIFK. Puolivälierä on PK-35 – SalPa-ottelun voittajan kotimatsi.

 

Tässä kaikki neljännesvälieräottelut:

IFK Mariehamn – HIFK
HJS – FC Haka
PK-35 – SalPa
MP – KuPS
FC Lahti – Atlantis FC
SJK – FC Inter
JäPS – AC Oulu
VPS – HJK

Puolivälierät:

SJK/FC Inter – VPS/HJK
HJS/FC Haka – MP/KuPS
FC Lahti/Atlantis FC – JäPS/AC Oulu
PK-35/SalPa – IFK Mariehamn/HIFK

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap