Menu

PK-35:n nuoreen joukkueeseen rutkasti kokemusta – Xhevdet Gela Punamustaan!

PK-35 saa keskialueelleen yhteensä yli 330:n ottelun verran kokemusta Suomen kahdelta korkeimmalta sarjatasolta, kun Xhevdet Gela liittyy Punamustien riveihin kauden 2023 kattavalla sopimuksella.

Vushtrrin kaupungista lähtöisin oleva Gela aloitti jalkapalloilun Suomeen saavuttuaan Kiuruveden Palloilijoissa. Yli 200:n Veikkausliigaottelun mies debytoi miesten tasolla vuonna 2007 Atlantiksen Ykkösen joukkueessa. “Seve” nousi urallaan ensimmäistä kertaa Veikkausliigaan kaudeksi 2010, kun hän pelasi kauden ajan Hakassa, mutta vahva keskikenttäpelaaja siirtyi kaudeksi 2011 jälleen sarjaporrasta alemmas PK-35 Vantaan riveihin. Kaudesta 2012 lähtien Gela pelasi yhtäjaksoisesti Veikkausliigaa MYPA:n, FC Lahden sekä HIFK:n paidassa aina kauden 2019 loppuun asti, lukuun ottamatta yhtä Puolan pääsarjan Widzew Lodzissa vietettyä kevättä. Viimeisen kolmen kauden ajan Gela on kuulunut Ykkösessä EIF:n keskialueen tukipilareihin.

Tuleva kausi on 203:n Veikkausliigaottelun, 128:n Ykkösen kamppailun sekä viiden Puolan Ekstraklasa-ottelun miehellä ensimmäinen Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.

Gela on totuttu näkemään keskialueen eri pelipaikoilla, hyvänä pallollisena pelaajana sekä väkivahvana kamppailijana. Kosovolaissuomalainen pelimies tuokin rutkasti lisää vääntövoimaa sekä johtajuutta Punamustien keskialueelle. Viimeisen kolmen kauden aikana kaikissa kilpailuissa 15 maalia EIF:lle tehnyt Gela taittaa tarvittaessa myös maalinteon, ja hän tuokin hyvän jalkansa sekä fyysisyytensä ansiosta joukkueeseen myös lisää erikoistilanneuhkaa.

Taktisesti hyvin älykkäänä pelaajana tiedetty Gela on pelaamisen ohella myös valmentanut Kolmosen EBK:ta viime vuosina, mutta tänä vuonna valmennushommat jäävät sivuun. Gela toimii jalkapallon ohella toimitusjohtajana omassa siivousalan firmassaan. 

Gela on käytännössä kaikkialla missä hän on pelannut, noussut joukkueen johtaviin pelaajiin, avoimen sekä helposti lähestyttävän persoonansa avulla. Samaa odotetaan nyt myös Pihlajamäessä. 

Xhevdet Gela:

– PK-35 vaikutti mielenkiintoiselta projektilta, kun juttelin joukkueen taustojen kanssa. Kuultujen asioiden sekä jo aikaisemmin tiedettyjen asioiden pohjalta tunsin PK:n itselleni sopivaksi paikaksi tässä vaiheessa. Olen sitä mieltä, että PK-35 kuuluu korkeammalle sarjatasolle, ja täällä on kova tekemisen meininki sen suhteen, että siinä onnistutaan tällä kaudella, joten se totta kai motivoi pelaajana hyvin paljon.

– Tosiaan, tämä on itselleni debyytti Kakkosessa. Se tulee vähän näin vanhemmalla iällä, mutta se on tässä vaiheessa omaa uraa varsin sopiva haaste. Ihan täällä Helsingissäkin on monta hyvää jengiä Kakkosen tasolle, ja meillä on kova lohko, joten varmasti on laadukkaita pelejä kesällä tiedossa.

– Haluan tuoda joukkueeseen lisää johtajuutta, voittamisen kulttuuria sekä vastuunkantoa erityisesti silloin, kun on vaikeampia hetkiä. Kun joukkueella menee hyvin, niin joukkueessa on helppo pelata, mutta silloin kun häviämme, se on tärkeää meille, että pystymme nousemaan siitä ja pitämään heikot hetket mahdollisimman lyhyinä. Se on tärkeää, jos haluamme olla kärjessä kauden päätteeksi.

– Tässä on kasassa suht nuori joukkue, ja totta kai haluan jakaa niitä vinkkejä ja ohjeita kanssapelaajille, joita olen itse saanut ja mitä olen oppinut urani aikana. Meidän nuoret tyypit varmasti haluavat päästä eteenpäin urallaan, ja pystyn varmasti siinä heitä potkimaan eteenpäin, ja haluankin sitä tehdä. Minua on autettu paljon nuorena, ja haluan sitä samaa parhaani mukaan jatkaa. 

– Henkilökohtaisesti haluan pelata jälleen paremman kauden, mitä viime kaudella. Haluan tehdä maaleja, ja pelata laadukasta futista omassa roolissani. Joukkuetasolla me pelataan noususta, se on selvä asia.

Tervetuloa Pihlikseen, Seve!

PK-35:n kausikortit Tiketistä!

 

Gela liittyy joukkueen mukaan ensi maanantaina, joten keskikenttäpelaajaa ei vielä huomenna TPS-ottelussa kentällä nähdä. Gela on PK-35:n 25:s sopimuspelaaja.

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap