Menu

Kim Raimi jatkaa PK-35:n päävalmentajana – valmennustiimiin liittyvät Aapi Helvelahti sekä Tomi Maanoja

Kim Raimi jatkaa PK-35:n vastuuvalmentajana kaudella 2022. Hänen apunaan toimivat jo viime kaudeksi Pihlajamäkeen saapunut Basam Elfadl sekä uutena miehenä tiimiin liittyvä Aapi Helvelahti. Punamustien maalivahtivalmennus kokee muutoksen, kun pitkään seurassa hyvää työtä tehneen Heikki Kärkkäisen tilalle tiimiin liittyy Tomi Maanoja. 

– Hyvät fiilikset on jatkosta, kun pääsemme jatkamaan siitä mihin viime kaudella jäimme. Oli varmasti monia asioita viime kaudella, joita olisimme voineet tehdä paremmin ja toisaalta asioita, jotka teimme tarpeeksi hyvin, että sarjapaikka säilyi. Sarjapaikkaan säilyttämiseen olemme erittäin tyytyväisiä ja nyt lähdemme jatkamaan kehitystä siitä, kertoi päävalmentaja Kim Raimi ensimmäisinä ajatuksinaan jatkosopimuksesta.

36-vuotias Raimi aloittaa toisen kautensa Punamustien päävalmentajana, mutta hän on ollut jo pidempään mukana joukkueen toiminnassa apuvalmentajan roolissa. Raimi on mielissään myös joukkueen hieman uusitusta valmennustiimistä ja hän uskoo sen olevan entistä vahvempi.

– Meillä on viime kauteen nähden nyt yksi valmentaja lisää, joten voimme kohdentaa paremmin opettamista sekä pystymme delegoimaan asioita viime kautta vahvemmin. Uskon, että tätä kautta pystymme tehostamaan toimintaamme myös pelaajien näkökulmasta.

🎥 Päävalmentaja Kim Raimi kävi haastattelupisteellä kertomassa millä askelmerkeillä valmistautuminen kohti tulevaa kautta etenee ja millaisessa aikataulussa joukkueenrakennus tällä hetkellä on.

Julkaissut PK-35 Miehet Keskiviikkona 15. joulukuuta 2021

Päävalmentaja Kim Raimin haastattelu.

Raimin lisäksi valmennustiimissä jatkaa viime kaudesta Basam Elfadl. JJK:n päävalmentajana kaksi vuotta toiminut Elfadl liittyi PK:n valmennukseen viime vuonna, vastaten erityisesti fysiikasta, mutta hän toimi vahvasti myös lajiharjoittelun parissa.

– Viime kausi uudessa joukkueessa ja uudella sarjatasolla tuotti hieman totuttelua, mutta sain myös paljon uusia asioita mukaan ja sen pohjalta on kiva lähteä nyt uuteen kauteen tutussa paikassa, Elfadl kertoi.

29-vuotias Elfadl vastaa jatkossakin PK:n fysiikkapuolen suunnittelusta sekä toteutuksesta. Lisäksi Elfadl on jatkossa mukana seuran fysiikkalinjauksen työstämisessä ja auttamassa seuran valmentajia siinä, miten fysiikkaharjoittelu kulkee käsi kädessä lajivalmennuksen kanssa. 

Valmennustiimiin kaksi uutta jäsentä

Punamustien valmennusryhmään mukaan liittyvät myös Aapi Helvelahti sekä maalivahtivalmentajaksi saapuva Tomi Maanoja. Helvelahti joutui lopettamaan viime keväänä jalkapallouransa terveydellisten syiden takia, mutta nyt nuori mies on täynnä virtaa hyppäämässä mukaan uuteen haasteeseen.

– Kimi soitteli kauden jälkeen ja kyseli kiinnostuksesta hypätä mukaan tähän projektiin valmentajana. Se oli niin houkutteleva tarjous, että siihen oli melkeinpä pakko sanoa kyllä. 

Helvelahti oli viime kauden aikana uran loppumisesta huolimatta säännöllisesti yhteyksissä päävalmentaja Kim Raimin kanssa ja auttoi valmennusta parhaansa mukaan.

– Pystyin kertomaan Kimille omia ajatuksiani ja arvioita esimerkiksi jostain pelaajasta tai joukkueesta, ja sillä tavoin pyrin olemaan hyödyksi. 

28-vuotiaan vanhan topparin rooli yhtenä valmennuksen palasena on erityisesti auttaa puolustuspään pelaajia ja Helvelahdella onkin suurin keskittyminen heissä. Joensuusta lähtöisin oleva Helvelahti uskoo hänen sekä Tomi Maanojan tuovan sopivassa määrin hyviä uusia tuulia joukkueen valmennukseen.

– Minä ja “Psyko” tuomme varmasti kaksi erityyppistä persoonaa mukaan Kimin ja Basamin viereen, joka edesauttaa työskentelyä pelaajien kanssa ja se myös parantaa varmasti keskustelua valmennuksen sisällä. 

Punamustien uusi maalivahtivalmentaja on PK-35:n kannattajille varmasti tuntemattomin nimi valmennuspuolelta, mutta suomalaisen jalkapallon seuraajille hän on varmasti hyvin tuttu mies. 35-vuotias Tomi Maanoja edusti vielä viime kaudella Vantaan Jalkapalloseuraa Miesten Kakkosessa pelaajavalmentajan ominaisuudessa, mutta nyt “Psykolla” on edessä uudet haasteet puhtaasti valmennuspuolella.

– Viime vuonna sain sellaisen hieman lentävän lähdön tänne valmennuspuolelle, jota kohti tässä toki viime vuosina ollaan jo jonkin verran menty. Minun näkökulma on ollut viime vuosina jo enemmän sellainen analysoiva ja enemmän asioita miettivä. Koen, että tähän oikealla valmennusuralle PK-35 on erinomainen jalka oven väliin-mahdollisuus ja samalla myös hieno haaste, Maanoja kertoi.

Maanoja on urallaan pelannut kotimaassa lähes 200 Veikkausliigaottelua muun muassa Hongan sekä KuPSin paidassa. Lisäksi Maanoja nähtiin urallaan myös ulkomailla ruotsalaisen AIK:n sekä norjalaisen Sandefjordin riveissä. Viimeiset kaudet pelaajana Maanoja vietti Gnistanissa sekä viime kaudella kasvattajaseuransa VJS:n riveissä.

Maanoja on hyvin innoissaan uudesta pestistään Punamustassa.

– Koen, että meillä on todella energinen ja osaava valmennustiimi kasassa. Kimin intohimo ja vaatimustaso välittyy meidän arjessa valtavasti. Tulin tänne sen takia, että uskon tämän olevan minulle hieno mahdollisuus oppia uutta ja mahdollisuus laadukkaaseen arkeen, joka on sellainen asia mikä on lähellä mun sydäntä. Lisäksi pystyn tuomaan oman osaamiseni tähän mukaan ja sillä tavoin myös auttamaan muita.

Punamustien tulevan kauden joukkueessa ei ole vielä yhtäkään sopimuksen alaista maalivahtia. Maanojalla on selvä näkemys siitä, millaisia veskareita hän joukkueeseen haluaa.

– Vastaan vähän tylsästi, mutta totta kai haluan tähän mukaan hyviä maalivahteja! Kaikki eivät ole samanlaisia veskareita, kuin esimerkiksi minä, joten meidän pitää puntaroida millainen maalivahtityyppi ja kuka on sellainen veskari, joka näyttää PK-35:n maalivahdiksi kaikkein sopivimmalta. 

Tervetuloa Pihlikseen, Tomi!

 

PK-35:n taustat kaudelle 2022:

Kim Raimi, päävalmentaja
Basam Elfadl, valmentaja
Aapi Helvelahti, valmentaja
Tomi Maanoja, maalivahtivalmentaja
Jarkko Siikava, manageri
Tomas Ahlblad, joukkueenjohtaja
Jerry Keski-Korhonen, hieroja/huoltaja

 

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap