Menu

Punamustat eteni Suomen Cupin 5.kierrokselle voittaen FC Hongan Tapiolassa

PK-35 kohtasi Suomen Cupin 4.kierroksen ottelussa FC Hongan Tapiolan tekonurmella. Kokonaisuudessaan nähtiin erittäin tasainen ottelu, jossa PK onnistui tekemään riittävät osumat voittoon. Rantasen ja Adamin osumilla punamustat vei ottelun lopulta lukemin 1–2.

Kotijoukkue Honka aloitti ottelun ennakkoluulottomasti, eikä punamustat saaneet avausjaksolla mitään ilmaiseksi. Kumpikaan joukkue ei kuitenkaan päässyt vaarallisilla maalipaikoilla mässäilemään. 

Ennen puolentunnin täyttymistä vierasjoukkue PK-35 järjesteli sivuvaparista itselleen kelpo tontin, kun Daniel Rantanen löysi boksista Eero Karjalaisen ja hän pääsi puskemaan hyvästä paikasta, mutta pallo osui ylärimaan. 

Tasaisen avausjakson jälkeen tauolle siirryttiin 0–0 lukemista. 

Toinen jakso alkoi punamustien näkökulmasta paremmin. Tunnin kohdalla PK iski kahdesti. Ensin vapaapotkusta Daniel Rantanen paukutti pallon maaliin ja hetkeä myöhemmin Foday Mannehin esityöstä Yassin Adam lisäsi vieraiden johtoa.  

PK-35 teki vaihdon 75. Minuutilla ja edustujoukkueessa debyytin teki 2009 syntyinen PK:n oma kasvatti John Matthew Anana. 

Honka sitkeästi taisteli läpi ottelun ja palkinto tuli lisäajalla, kun Aleksi Pinomaa kaunisteli lukemat 1–2.  

1–2 oli loppulukemat Tapiolasta ja PK eteni Suomen Cupin 5.kierrokselle.  

Alla ottelun huippuhetket

 

Kausi jatkuu jo sunnuntaina Pihliksessä Ykkösliigan ottelulla, kun äitienpäivänä PK-35 saa SJK Akatemian vieraakseen. Liput matsiin Tiketistä.

Ottelu on myös äitienpäiväpeli, johon kaikki äidit pääsevät veloituksetta sisään. 

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap