PK-35:n miesten edustusjoukkue matkustaa lauantaina Seinäjoen OmaSP Stadionille, jossa SJK Akatemia isännöi Punamustia klo 16 käynnistyvässä ottelussa. Jos et paikan päälle Pohjanmaalle kerkiä, niin matsia voi seurata tuttuun tyyliin myös Ruutu+ – palvelusta.
PK palasi viime viikonloppuna vieraskiertueelta takaisin kotikentälle, mutta ottelu MP:tä vastaan meni kaikkea muuta kuin mitä oltiin suunniteltu. Aapo Hyppösen aikaisella osumalla MP johti kamppailua pitkään ja heidän tiivistä blokkia oli Punamustassa leirissä vaikeuksia rikkoa. Paineistus tuotti kuitenkin tuloksen lopulta lisäajan 4. minuutilla, kun Mustafa Beyai laukoi kauniin vaparin takanurkkaan, mutta kaikkea ei ollut vielä nähty. PK lähti hakemaan hanakasti vielä voitto-osumaa, mutta lopulta kävi kuitenkin kalpaten. MP pääsi pallonriistoon, ja lopulta Ajack Deng pääsi laukomaan mikkeliläisille kauden avausvoiton kuudennella lisäajan minuutilla.
MP-ottelu oli jo koko kaudella seitsemäs kamppailu, jossa Punamustat menettivät pisteitä viimeisen kymmenen minuutin aikana.
Aivan painajaismaisen kamppailun käsittely tietenkin kesti oman aikansa, mutta virheistä on koitettu ottaa oppia ja joukkueella on nyt allaan hyvä harjoitusviikko. Seinäjoella lauantaina matkustaa nälkäinen porukka, joka haluaa näyttää olevansa parempi joukkue, miltä edellisessä ottelussa näytti. PK-35:n lauantain matkat tapahtuvat Valtion Rautateiden kyydissä, joten tuskinpa matkustus mukavuudesta jää ainakaan mikään kiinni Seinäjoelle matkatessa. Pelikieltoa PK-leiristä lauantain ottelussa kärsii Frankline Okoye.
PK-35 ja SJK Akatemia ovat kohdanneet tähän mennessä kaksi kertaa kuluvan vuoden aikana, molempina kertoina Pihlajamäessä. SJK eteni maaliskuussa Ykkösliigacupin välierästä finaaliin 2-1-voiton turvin, kun Eemeli Honkola (joukkueen paras maalintekijä Ykkösliigassa, 3 maalia) pääsi iskemään lopussa Akatemian voitto-osuman. Myös toukokuussa Ykkösliigaottelussa SJK pääsi syöttämään lopussa karvasta kalkkia PK:lle, kun Emmanuel Anokyen 1-1-tasoitusosuma merkattiin ensimmäiselle lisäajan minuutille. Ykkösliigacupin välierässä PK:n maalista vastasi kauniilla laukauksella Daniel Rantanen ja toukokuun matsissa onnistui jopa vielä kauniimmalla tavalla Shunta Uchiyama kaukaa Ville Viljalan syötöstä.
Näissä tämän kauden kohtaamisissa Punamustat ovat joutuneet kummassakin miehen alivoimalle punaisten korttien myötä, joten lauantain Seinäjoen reissulle hyvänä tavoitteena voisi olla pyrkiä pelaamaan loppuun asti täydellä yksitoistikolla.
Kaudella 2022 PK kävi Seinäjoella pariin otteeseen Ykkösen merkeissä. Kevään kamppailun Akatemia vei nimiinsä 4-1-lukemin, mutta syksyn kauden (merkityksettömässä) päätösottelussa Esa Terävän jäähyväiskamppailu päättyi lopulta tapahtumarikkaiden vaiheiden jälkeen PK:lle 4-3-lukemin. Florian Troni iski tuolloin PK:n voittoon riittäneen osuman lisäajan puolella.
Kulunut kausi ei ole SJK Akatemialla ollut mitenkään erityisen onnistunut, ja joukkue putosi ainakin hetkellisesti karsijan paikalle, kun KäPa haki torstai-iltana Mikkelistä selvän 6-2-voiton ja nousi SJK:n edelle paremman maalieron turvin. Akatemia ilmoitti keskiviikkona valmentajavaihdosta, kun joukkueen päävalmentajana toiminut Arttu Aromaa jäi vanhempainvapaalle ja hänen tonttinsa ainakin tämän PK-ottelun ajan täyttää Toni Lehtinen.
Akatemia on ajautunut kaikissa kilpailuissa otteluissa jo neljän ottelun mittaiseen tappioputkeen, joskin näihin otteluihin lukeutuu tappioita ainoastaan sarjan kärkipään porukoita vastaan. Voitottomien ottelujen putki on kuitenkin venynyt jo melkoisen pitkäksi, nimittäin nuori SJK-ryhmä on viimeksi päässyt juhlimaan voittoa sarjaottelussa 19. toukokuuta SalPan kustannuksella. On helppo uskoa, että nuori SJK-ryhmä on hyvin valmiina tämän putken katkaisuun lauantain koitoksessa.
On mielenkiintoista nähdä millaisella kokoonpanolla SJK Akatemia OmaSP Stadionilla lauantaina nähdään. Seuran Veikkausliigajoukkue viettää vapaaviikkoa, joten onko tämän johdosta edustusjoukkueessa vähemmälle vastuulle jääneitä pelaajia enemmänkin mukana lauantain matsissa. Se selviää ottelupäivänä muutamia tunteja ennen kickoffia.
Punamustassa leirissä on tapahtunut kuluneella viikolla myös pelaajarintamalla. Joukkueessa vähälle vastuulle jääneet keskikenttäpelaajat Hiroki Nekado sekä Richard Florent ovat siirtyneet lainasopimuksilla toisaalle, Nekado NJS:n vahvuuteen ja Florent Atlantikseen. Lainasopimukset ovat voimassa toistaiseksi, eli tarvittaessa PK-35 pystyy kutsumaan pelaajat takaisin riveihinsä.
Info
SJK Akatemia – PK-35
La 13.7. klo 16
OmaSP Stadion
Paikalle matkustaville PK-kannattajille tiedoksi, liput otteluun myydään Ticketmasterissa. Kotiin jäävät kannattajat voivat kamppailua seurata Ruutu+ -palvelusta.
Seinäjoella on todellinen juhlaviikonloppu käynnissä, nimittäin historian 40. Tangomarkkinat ovat käynnissä viikonlopun ajan. Samaan aikaan SJK Akatemia – PK-35-ottelun kanssa Tango Areenalla esiintyy sinivalkoinen ääni Arja Koriseva. Saa nähdä tuoko lauantai-iltapäivä Punamustaan leiriin Leipää, lempee ja lämpöö vai katsooko seinäjokiset ottelun jälkeen Enkelin silmin?
C’MON PK!