Menu

Räde: ”Hienoa sitoutumista pelaajilta!”

Pallokerho-35 päätti viime viikonloppuna kautensa Subway Kansallisessa Liigassa tyylikkääseen 2-0-vierasvoittoon Ilveksestä. Punamustien maalintekijät olivat Emilia Kupsanen ja Johanna Grönlund.

Sarjan 24 ottelustaan 28 pistettä keränneen PK-35:n loppusijoitus oli kahdeksas eli alaloppusarjan toinen. Joukkueen päävalmentaja Rami Rantanen korostaa koko joukkueen sitoutumista pitkän kauden alusta loppuun.

– Seurallamme on syytä terveeseen ylpeyteen, sillä naiset pelaavat pääsarjassa ja miehet Ykkösessä. Oli pieni pettymys, ettemme saavuttaneet paikkaa yläloppusarjassa, mutta ehkä sijoituimme lopulta sinne minne kuuluimmekin, ”Räde” sanoo.

– Kansallisen Liigan mitalijoukkueet (KuPS, TiPS ja Åland United) olivat tällä kertaa aika selvästi muita parempia. Paikka yläloppusarjassa oli meille realistinen tavoite, sillä pelasimme läpi kauden ihan tasaisia matseja. Kokonaissuorituksemme oli lopulta aika lähellä kauden 2020 tasoa.

PK-35 voi tuntea ylpeyttä myös siitä, että seuran pitkäaikainen tehohyökkääjä Amanda Rantanen siirtyi Ruotsin kovatasoisen pääsarjan Örebrohon ja on vakiinnuttanut paikkansa A-maajoukkueessa. Hänen lähtönsä kesken kauden ja muiden hyökkäyspään pelaajien poissaolot eivät ainakaan helpottaneet punamustien tehtävää.

– Oli silti hienoa nähdä, että Olivia Kåhre, Emilia Kupsanen ja muut pelaajamme onnistuivat paikkaamaan noita menetyksiä. Kentällä oli makea meininki, ja oli kiva päättää kausi kahteen täyteen pistepottiin, Rantanen viittaa Ilves-peliin ja sitä edeltäneeseen 2-0-voittoon HPS:sta.

– Kausi oli kaiken kaikkiaan aika raskas joukkueen tärkeän taustahenkilön jouduttua jäämään toiminnasta terveyssyistä sivuun. Valmennustiimin työtaakka kasvoi välillä turhan suureksi. Resurssimme ovat pienet, mutta seuran halu kehittyä ja lähialueen tuki voivat olla meille isoja voimavaroja.

PK-35 kiittää Rädeä kommenteista ja onnittelee liigajoukkuetta liigapaikasta kaudeksi 2022!

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap