PK-35 ja puolustaja Rasmus Sipi ovat tehneet sopimuksen tulevasta kaudesta. Sipi siirtyy PK-35:n riveihin Espoon Palloseurasta.
PK-35:n puolustuslinja täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun 21-vuotias Rasmus Sipi liittyy joukkueeseen. Eri puolustuksen rooleissa viihtyvä pelaaja on ollut talven ajan PK-35:n mukana ja esiintynyt jo useammassa harjoitusottelussa.
– Kaikin puolin hyvät fiilikset sopimuksesta. Olen viihtynyt joukkueessa hyvin, ja kuten olin kuullut muilta, niin tempo treeneissä on ollut kova. Meininki täällä on ollut hyvä ja tekeminen ammattimaista, Sipi kuvailee.
EsPassa jalkapalloilun aloittanut ja HJK:ssa kasvanut Sipi siirtyi B-juniori-ikäisenä FC Espooseen kaudeksi 2019. FC Espoossa hän vietti kolme vuotta, joista viimeisimpänä pääsi debytoimaan miesten sarjoissa Kolmosen peleissä. Sieltä matka jatkui kaudeksi 2022 Kakkoseen EPS:n joukkueeseen, jossa Sipi sai heti ison roolin.
Toisella EPS:n kaudellaan 2023 Sipi oli nostamassa joukkuetta Ykköseen ja karsimassa paikasta aina Ykkösliigaan, mutta PK-35 vei nousukarsinnoissa pidemmän korren. Paikka Ykkösessä oli kuitenkin plakkarissa, ja viime vuonna Sipi pelasikin Ykkösessä isoja minuutteja EPS:n keskuspuolustuksessa. Samalla hän osoitti vaarallisuuttaan hyökkäyspään erikoistilanteissa viimeisteltyään kuusi maalia.
– Itsekin vähän yllätyin, että tuli normaalia enemmän maaleja. Kausi oli joukkueelta ihan hyvä, ja henkilökohtaisesti sain ehjän kauden ja paljon pelejä.
Talven peleissä PK-35:n paidassa Sipiä on nähty niin keskus- kuin laitapuolustajana.
– Kaikki puolustuksen roolit onnistuvat. Tällä hetkellä topparin paikka on vähän tutumpi, kun viime kauden pelasin siellä. Kunhan on puolustuksessa, niin kaikki onnistuu hyvin.
Sipille tuleva kausi on siis ensimmäinen PK-35:ssa ja toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Nousujohteista uraa viimeisten vuosien aikana rakentanut pelaaja odottaa tulevaa innolla.
– Paljon kovia matseja tulossa. Omalta osaltani toivon mahdollisimman paljon peliminuutteja. Joukkueena halutaan tietysti voittoja ja päästä mahdollisimman korkealle sarjataulukossa.
Sipi on joukkueen kokoonpanossa huomenna, kun PK-35 aloittaa pelinsä Ykkösliigacupissa EIF:n vieraana. Vaikka ottelut toimivat sarjakauteen valmistavina tapahtumina, haluaa joukkue kerätä heti hyviä tuloksia.
– Tietysti hyvä fiilis, kun Ykkösliigacup alkaa. Onhan siinä oma fiiliksensä kun pääsee pelaamaan kilpailullisia pelejä verrattuna harkkamatseihin, joissa treenataan eri asioita. Innolla odotan näitä pelejä, Sipi kiteyttää.
Sipi on PK-35:n talven seitsemäs uusi hankinta ja 21. julkaistu pelaajasopimus.
Tervetuloa PK:hon, Rasmus!
PK-35:n kauden 2025 julkistetut pelaajasopimukset, 31.1.
Maalivahti: Ville Viljala
Puolustus: Tuukka Andberg, Liam Lokake, Karo Räsänen, Rasmus Sipi, Joonas Sundman, Shunta Uchiyama, Kasper Viramäki
Keskikenttä: Ayuub Abdi, Juta Nakanishi, Emil Pallas, Jasper Pikkuhookana, Eino-Iivari Pitkälä, Sibito, Maximo Tolonen
Laitapelaajat: Mustafa Beyai, Umar Bala Muhammed, Ayuub Ahmed-Nur, Samba Sillah
Hyökkäys: Pedro Diniz, Eero Markkanen