Menu

Sunnuntaina mennään taas kotona!

PK-35:n Ykkösen kausi jatkuu sunnuntaina, kun Punamustat saa vieraakseen MagneCit Areenalle JIPPO:n. Panokset ovat suuret, koska voitolla PK pitää itsensä kelpoasetelmissa taistelussa ylemmän loppusarjan paikasta. Nappaa lippusi alta olevasta linkistä ja tsekkaa otteluinfo tai jos, et paikalle pääse, seuraa ottelua suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelusta.

LIPPUKAUPOILLE TÄSTÄ!

Otteluennakon ensimmäiseen osaan saimme kommentteja tuttuun tyyliin PK-35:n päävalmentaja Kim Raimilta.

MP-ottelun anti

PK-35:llä on jälleen päällä kova kolmen ottelun viikko. Viime lauantaina FF Jaro kaatui Pihliksessä tasaisen taiston jälkeen 2–1-lukemin. Keskiviikkona joukkue vuorostaan matkasi Mikkeliin, jossa MP toimi isäntänä. Tasainen kamppailu olisi voinut kääntyä kummalle tahansa, mutta lopulta Urskin pimenevässä illassa valotaululta lopputulokseksi erottui lukemat 1–1.

– MP-ottelu oli aika tasaista vääntöä yleisellä tasolla. MP piti alussa palloa selvästi enemmän, pääsemättä kuitenkaan vaarallisille paikoille. MP:llä on ollut kyky luoda maalipaikkoja hyvin, joten täytyy olla tyytyväinen yleisellä tasolla meidän puolustamiseen, kun katsotaan miten pitkältä ja millaisista tilanteista suurin osa MP:n viimeistely yrityksistä lähti.

MP loi vaarallisimmat paikkansa Roope Kantolan erinomaisista erikoistilanteista. Aatu Mannisen johtomaalikin tuli Kantolan antamasta sivuvapaapotkusta.

– Boksin puolustimme avoimessa pelissä laadukkaasti, mutta puolustuspään erikoistilanteisiin liittyviä asioita voimme parantaa. Ennalta ehkäisevää toimintaa jolla niitä vältetään, sekä ihan konkreettista ykköspallojen puolustamista ja uudelleen organisoinnin tilanteita.

Varsinkin ottelun loppuhetkillä PK pystyi luomaan monta hyvää maalipaikkaa. Muun muassa Ville Salmikivellä sekä Tomi Kurvisella oli omat paikkansa, mutta voittomaalia ei koskaan nähty.

– Pelimme oli selvästi suoraviivaisempaa etenkin toisella puoliajalla kuin miten olemme esimerkiksi kotona pelanneet. Meillä oli silti kahdeksan konkreettista maalipaikkaa ja useita tilanteita, joissa olimme jo boksissa tai sen lähellä jonkinlaisen edun tilanteissa. Olimme niissä tilanteissa valitettavan lepsuja.

– Keskiviikon ottelu oli kuitenkin lopulta niin sanottu maalin peli ja vaikka MP puolusti sitkeästi, niin meidän olisi pitänyt noilla paikoilla pystyä se yksi lisämaali kaivamaan.

Katseet JIPPO-otteluun

MP-ottelu on kuitenkin jo elettyä aikaa ja katseet on siirretty jo tarkasti kohti sunnuntaita ja JIPPO:n kohtaamista. Asetelma sunnuntaille on herkullinen PK:n kannalta. Voitolla joukkue nousisi tasapisteisiin ylemmän loppusarjan viimeisillä paikoilla olevien Gnistanin ja EIF:n kanssa. Tasapelillä ja tappiollakin PK:lla olisi edelleen mahdollisuudet ylempään loppusarjaan, mutta se mutkistaisi tilannetta turhan paljon.

– Jokainen tiedostaa tilanteen, meillä on neljä isoa peliä jäljellä ennen loppusarjoja ja jokainen piste ja etenkin voitto on todella isossa roolissa sen suhteen, missä neljän pelin päästä haluamme olla. Se on näkynyt yllättävänkin hyvänä vireystilana harjoituksissa, toki nämä ovat niitä pelejä, mitä pelaajat haluavat pelata.

MP-ottelun jälkeen PK:n pelaajisto huilasi torstaina. Perjantain sekä lauantain treeneissä joukkue jo valmistautuu sunnuntaina odottavaan haasteeseen.

– Palauttelemme ja valmistelemme itsemme henkisesti ja fyysisesti valmiiksi sunnuntaihin. Painotamme etenkin asioita, joissa onnistuimme viime kotipelissä, sekä Mikkelissä.

PK-35 ja JIPPO kohtaavat ensi kertaa tämän kauden aikana. Sen takia joukkueiden toinen kohtaaminenkin tulee vastaan jo hyvin nopeasti. Se on edessä vajaan kahden viikon kuluttua keskiviikkona Joensuussa. Sunnuntaina PK:lle on luvassa sellainen haaste, millaista ei tämän kauden aikana joukkue ole vielä kohdannut.

– JIPPO on äärimmäisen puolustusorientoitunut ja hyvin organisoitu joukkue. Heidän puolustusmuodon läpäiseminen vaatii meiltä paljon oikeanlaisia toimintoja, sillä niin sanottuja ilmaisia etenemisiä he eivät juurikaan anna. Moni ulkopuolinen pitää JIPPO:a puhtaana duunarijoukkueena, mutta joukkueesta löytyy myös todella vaarallisia pelaajia yläkerrasta, joiden kanssa meidän on oltava hereillä koko ottelun ajan.

Raimi hieman avasi myös millä keinoin PK lähtee jatkamaan vahvaa kotivirettä.

– Meillä on viimeisestä neljästä kotiottelusta (Klubi 04, Gnistan, VPS, Jaro) 10 pistettä, joka on aika lailla peliesityksiin peilattava pistesaldo. Se antaa meille voimaa ja uskoa, vaikka haaste sunnuntaina onkin kaikkea muuta kuin helppo. Meillä on myös hyvässä muistissa viimeisimmän otteluruuhkan kolmas ottelu (vs. Gnistan 1–4). Samoja virheitä emme halua toistaa ja koen, että olemme tällä hetkellä tuoreempina ja valmiimpana kuin lopulta olimme ennen Gnistan-ottelua. Lisäksi nyt pelaamme kotona.

Pelin kuva tulee hyvin luultavasti olemaan sunnuntaina se, että JIPPO vetäytyy ja antaa Punamustille pallonhallinnan.

– JIPPO pystyy ottamaan yksittäisiä prässihetkiä pelin sisällä, joilla he pyrkivät horjuttamaan vastustajan rakenteluvaihetta. Oletusarvo tulee kuitenkin olemaan, että pallo on meillä vastustajaa enemmän sunnuntaina. Meidän on oltava järkeviä, mutta tehokkaita, kun meillä on pallo.

Kokoonpanotilanne

Punamustien kokoonpanotilanne on hyvä ennen JIPPO:n kohtaamista. Keskiviikkona Pauli Kuusijärvi nappasi kauden neljännen varoituksensa ja on täten pelikiellossa, mutta muita poissaoloja ei keskiviikon ottelun jäljiltä joukkueessa ole.

– Keskiviikolta puuttuneista muun muassa Toni Korkiakoski, Otto-Pekka Jurvainen, Marko Koskinen ja Jonathan Muzinga ovat kaikki todennäköisesti käytettävissä sunnuntaille. Sen lisäksi meillä on myös muutamia muita pelaajia, joiden rasitusta on pystytty säätelemään kuluneella viikolla.

Ottelutapahtuma

Seuraavassa ohjeita ottelutapahtumassa toimimiseen.

Rajoitusten lievennettyä sunnuntain ottelussa ei ole yleisömäärä rajoituksia! Lisäksi katsomolohkoamista ei tarvitse ja MagneCit Areenan palvelut ovat vapaassa käytössä! PK-35:n kotiotteluiden lipunmyynti tapahtuu ennakkoon Tiketin kautta. Hanki oma lippusi otteluun nyt ja varmistat pääsysi viikonlopun kovimpaan futismatsiin!

LIPPUKAUPOILLE TÄSTÄ!

Sunnuntain ottelu käynnistyy klo 16. Portit MagneCit Areenalle aukeavat klo 15, ja jos lippuja jää jäljelle vielä porttimyyntiin, ne menevät nopeusjärjestyksessä kolmesta eteenpäin.

Toivomme myös, että katsojat saapuisivat paikalle hyvissä ajoin suurempien ruuhkien välttämiseksi.

MagneCit Areenan yhteydessä parkkipaikkojen määrä on hyvin rajallinen, joten suosithan julkisia liikennevälineitä tai pyörää ottelupaikalle saapumiseen. Sisäänkäynti MagneCit Areenalle tapahtuu hiekkatien puoleisesta portista, katsomotilojen takaa.

Koronavirustilanne Helsingissä on edelleen vaikea, joten olethan erityisen tarkkana ottelutapahtumassa. Älä saavu ottelutapahtumaan sairaana ja muistetaan tapahtumassa pitää mahdollisimman hyvin turvavälejä toisiin ihmisiin katsomossa sekä koko stadionalueella. Suosittelemme myös vahvasti kasvomaskin käyttöä. Tällä tavoin pystymme toteuttamaan kaikille turvallisen ja mieluisan urheilutapahtuman.

Mitä, milloin, missä ja mistä?

– Ykkösen ottelu, PK-35–JIPPO
– Sunnuntaina 5. syyskuuta klo 16:00
– MagneCit Areena, Pihlajamäki, Helsinki
– Osta lippusi ennakkoon Tiketistä. Yleisömääräpaikkoja on hyvin rajoitettu määrä rajoitusten takia. Jos et pääse paikan päälle, seuraa ottelua suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelusta.

LIPPUKAUPOILLE TÄSTÄ!

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap