Menu

Uudistunut PK-35 esittäytyy Pihliksessä tiistaina

PK-35:n miesten edustusjoukkueen Ykkösliigakausi jatkuu tiistaina Algeco Areenalla, kun Järvenpään Palloseura matkustaa Helsinkiin. Jo kauden neljäs keskinäinen kamppailu PK:n ja JäPSin välillä käynnistyy Pihliksessä klo 18:30. Liput otteluun Tiketistä!

PK-35 voitti toukokuun viimeisenä päivänä KäPan Helsingin paikallisottelussa, mutta PK-35 Edustus Oy päätti valmentajamuutoksista kamppailun jälkeen. Pitkäaikainen päävalmentaja Kim Raimi ei enää jatkanut KäPa-ottelun jälkeen Punamustien päävalmentajana, ja myös valmentajana olleen Diogo Pinton valmentajasopimus miesten joukkueessa purettiin. Pinto jatkaa normaalisti naisten edustusjoukkueen päävalmentaja, ja joukkue nappasikin hienon voiton lauantaina Kansallisessa Liigassa Hongasta. Miesten edustusjoukkue kiittää Raimia sekä Pintoa panoksestaan miesten edustusjoukkueeseen.

Uudeksi päävalmentajaksi PK:hon saapui erinomaista työtä viime kaudella EPS:ssä sekä alkukaudesta Atlantiksessa tehnyt Tiago Santos. Tiagon johdolla joukkue on päässyt valmistautumaan menneellä viikolla tulevaan JäPS-kamppailuun. Tavoitimme 36-vuotiaan portugalilaisen sunnuntai-iltana käymään läpi hänen ensimmäistä viikkoaan PK-päävalmentajana sekä ennakoimaan tulevaa JäPS-ottelua. 

– Olen ollut hyvin tyytyväinen siitä millaisen panoksen pelaajat ovat antaneet harjoituskentällä tällä viikolla. Pelaajilla on ollut avoin mieli uusille ideoille. Se on ollut ehdottomasti seikka, joka on tehnyt minusta onnellisen ensimmäisellä viikolla, Tiago kertoi. 

PK-35:n pelaajisto kiitti KäPa-vierasotteluun matkaan tehneitä Punamustia ääneenkannattajia.

Tiago otti joukkueen haltuun viime tiistaina, jolloin pelattiin jengin sisäinen harjoitusottelu. Tämän jälkeen joukkue harjoitteli kolmesti menneellä viikolla ja vielä maanantaina pelaajisto ja valmennus kokoontuu Pihlikseen valmistavaan harjoitukseen kohti JäPS-ottelua mennessä.

– Ensimmäisenä olen halunnut keskittyä harjoitusten korkeaan intensiteettiin. Valmentajana haluan joukkueeni pelaavan korkean intensiteetin pelejä. Haluan joukkueen jättävän kaiken kentälle ja pelaajien olevan teräviä mieleltään. Nämä olivat ensimmäisiä prioriteetteja harjoituksissa.

– Ensimmäisessä harjoituksessa keskityin pelaajien analysointiin ja tarkempaan tutustumiseen, jota olen jatkanut läpi viikon. Muu valmennustiimi on ollut tässä tapauksessa minulle iso apu. Muissa harjoituksissa olemme käyneet läpi prässipelaamistamme ja puolustamista. Olemme myös keskittyneet muutamiin seikkoihin, jotka auttaisivat meitä tekemään enemmän maaleja. 

Päävalmentaja Tiagon ohella harjoituskentällä vahvasti mukana ovat olleet maalivahtivalmentaja Jussi Jääskeläinen sekä fysiikkavalmentaja Luca Fleres. Myös videoanalyytikko Miika Nurmi jatkaa joukkueen valmennustiimissä. Lisäksi valmennustiimiin on saapumassa vielä yksi uusi valmentaja. 

– Kaikista positiivisista asioista, ehkä juuri tämä muu valmennus, on tehnyt minusta kaikkein tyytyväisimmän. Olen työskennellyt tämän viikon aikana hyvin tiiviisti Lucan ja Jussin kanssa, ja olen hyvin vaikuttunut heidän ammattitaidostaan. 

– Jussi on maalivahtivalmentaja, mutta hän tulee olemaan jatkossa myös kakkosvalmentajana. Ajattelemme jalkapallosta selkeästi samalla tavalla, on helppoa luottaa häneen. Olen hyvin iloinen työskennellessäni hänen kanssaan. Luca seuraa fyysistä kuormitusta, ja hän tekee siinä hyvää työtä. Hän vastaa erityisesti alkulämmittelyistä otteluissa ja palauttavista osista harjoituksista. 

PK-35 ja JäPS jo hyvin tuttuja toisilleen

PK-35 ja JäPS kohtasivat harjoituskauden aikana kahdesti, kertaalleen harjoitusottelussa ja kerran Ykkösliigacupissa. Noissa otteluissa Punamustat olivat voitokkaita, mutta Ykkösliigan 2. kierroksella JäPS nappasi Jampan lumipyryssä täydet sarjapisteet 3-1-voiton turvin. Tuon kamppailun moni varmasti muistaa JäPSin todella kovasta startista, kun Linus Rönnbergin avausosuma tuli noin 20 sekunnin kohdalla ja ei Irfan Sadikin voittomaaliksi jäänyttä 2-0-maalia tarvinnut odottaa edes viittä minuuttia. PK:n ainokaisesta osumasta ottelussa vastasi Yassin Adam. 

Yassin Adam juhlimassa maalia PK-35:n 85-vuotisjuhlaottelussa JäPSiä vastaan syyskuussa 2020.

PK-35 ja JäPS ovat hyvin tuttuja vastuksia toisilleen aiemmiltakin vuosilta. 20-luvun ensimmäiset kohtaamiset pelattiin Kakkosessa Punamustalla nousukaudella 2020, jolloin PK höykytti järvenpääläisiä kolmessa keskinäisessä ottelussa pistein 9-0 ja maalein 9-1. Pihlajamäessä PK voitti keskinäiset kamppailut 5-0 ja seuran 85-vuotisjuhlaottelu päättyi 3-1-lukemiin. Vuonna 2022 PK:n ja JäPSin tiet kohtasivat jälleen, tällä kertaa Ykkösessä. Voimasuhteet olivat muuttuneet kahden vuoden takaisesta ja keskinäisistä otteluista pisteet jaettiin JäPSille 4-1. Pihliksen kamppailussa PK:lla oli pitkään kaikki avaimet voittoon, mutta lopulta JäPS onnistui napsimaan pisteen mukaansa 2-2-tasurin myötä.

PK:n uudelle päävalmentaja Tiago Santosille JäPS on tuttu vastustaja myös jo tältä vuodelta. Atlantiksen päävalmentajana Tiago oli voittamassa toukokuussa JäPSiä 3-1-lukemin Suomen Cupissa. 

– JäPS käytti siinä Cupin ottelussa paljon rotaatiota, mutta pelasimme Atlantiksen kanssa siinä hyvän ja tasapainoisen ottelun, ansaitsimme jatkoonpääsyn. Sillä ei kuitenkaan ole enää mitään merkitystä tässä hetkessä.

Tiago kehui tiistain vastustajaa hyvin vaaralliseksi vastukseksi. Erol Atesin valmentamat järvenpääläiset ovat pelanneet Ykkösliigassa neljä ottelua peräkkäin tappioitta. 

– JäPS on joukkue, joka tykkää avata peliä lyhyillä syötöillä, he haluavat pitää palloa paljon. Heillä on erityisesti hyökkäyksessä hyviä pelaajia, kuten Irfan Sadik, joka on iskenyt hyvin maaleja viime otteluissa. JäPS on näyttänyt jo tässä vaiheessa, että he voivat voittaa kenet tahansa tässä sarjassa. 

PK-35 on viime otteluissa tehnyt maaleja, mutta neljässä edellisessä ottelussa tulleet neljä rangaistuspotkua ovat maalintekoa helpottaneet. Edelliseen kuuteen Ykkösliiga-kamppailuun Punamustat ovat tehneet ainoastaan yhden pelitilannemaalin, joka oli Shunta Uchiyaman uskomaton kaukolaukaus SJK Akatemia-ottelussa. Muuten on ollut pelitilannemaalien suhteen hiljaista, ja tähän kiinnittää huomiota myös päävalmentaja-Tiago.

– Me emme halua tässä hetkessä identifioitua puolustavaksi joukkueeksi, vaikka senkin osa-alueen tietenkin otamme huomioon. Meidän pitää alkaa tekemään maaleja, se on selvää. Me olemme käyneet harjoituksissa läpi asioita, miten siinä onnistumme ja tulemme sitä vielä terävöittämään maanantain harjoituksissa. Toivottavasti saamme näitä asioita toteutettua heti tiistain ottelussa.

– Tärkeintä minulle ja varmasti meidän kannattajille on se, että pelaajamme jättää kaiken kentälle tiistaina. JäPS on hyvässä vireessä ja meillä on valmentajanvaihto takana, joten asetelma on meille haastava. Olisi hienoa, jos meillä olisi ollut vielä enemmän aikaa valmistauta otteluun, mutta haluamme antaa parhaamme tiistaina ja katsomme mihin se riittää. Haluan, että kannattajat voivat olla ylpeitä joukkueesta ottelun jälkeen, Tiago linjaa lopuksi. 

Info

PK-35 – JäPS
Ti 11.6. klo 18:30
Algeco Areena, Pihlajamäki

Liput otteluun. 

Keskiviikkona vietetään kansallista Jalkapallopäivää, jonka etko-otteluna voidaan myös tätä kamppailua pitää. Tämän kunniaksi otteluun pääsee veloituksetta sisään luonnollisesti kaikki PK-35:n juniorit sekä myös muiden lähiseudun seurojen juniorit seuravaatteissa. Lämpimästi tervetuloa kaikki junnut!

On aika nähdä ensimmäistä kertaa uudistunut PK-lauma kentän puolella. Tervetuloa Pihlikseen – C’MON PK!

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap