Herrasmiehet vaalivat seurakulttuuria

PK-35:n yhteisöllisyys ja persoonallinen seurakulttuuri elävät punamustien kodissa eli Pihlajamäen MagneCit Areenalla päivittäin useilla eri tasoilla. 

Lähes jokainen Pihliksen kentällä käynyt henkilö on saattanut kiinnittää huomiota ryhmään herrasmiehiä, jotka ovat vuosikymmenestä toiseen viettäneet paikalla urheiluhenkistä laatuaikaansa. Kyse on sinänsä normaalista sosiaalisesta kanssakäymisestä, jolle PK-35 ja rakas futiskenttä tarjoavat luontevan ympäristön.

- Epävirallinen nimemme on juuri Herrasmiehet. Meitä on yhteensä kymmenkunta, joista jokainen tekee seuran eteen mitä pystyy. Autamme parhaamme mukaan esimerkiksi talkoissa, seuralegenda Timo Asikainen sanoo.

Herrasmiesten tuorein avunanto liittyy oleellisesti junioritoimintaan. He hankkivat hiljattain kolme Intersport Eastonin lahjakorttia, jotka PK-35:n nuorisotoimenjohtaja Juuso Mattila jakaa sopiviksi katsomilleen ja mahdollisesti taloudellista apua tarvitseville nuorille pelaajille.

- Meillä on rajaton luotto Juusoa kohtaan. Herrasmiehille kuuluu muutenkin oikein hyvää. Kukaan ei ole tietääkseni sairastunut, joten kentällä taas tavataan, Asikainen jatkaa.

- Kun Pihlikseen saapuu nyt uusi tekonurmi, saadaan kenttäkin kuntoon ja kohta pelit taas pyörimään. Toivomme tietysti tuttuun tapaamme seuran kaikille joukkueille menestystä.

PK-35 kiittää Herrasmiehiä hienosta eleestä junnutoiminnan hyväksi ja toivottaa heille erinomaista futiskesää!